Steelheart - Steelheart (1990/1991)

Olympialaisten tunnuslauseena on jo kauan ollut "Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin". Steelheartin kohdalla lausahdus kuuluu: "Korkeammalle, korkeammalle, korkeammalle". Ja sittenkin vielä vähän! Tutustuin Steelheartiin liian myöhään, noin 15 vuotta liian myöhään, mutta tunnen sen silti yhtä läheiseksi kuin ne bändit, joita olen kuunnellut sen parikymmentä vuotta.

Steelheartin hard rock-ytimenä on koko ajan ollut mies nimeltä Mike Matijevic eli Michael Matijevic eli alunperin Miljenko Matijevic. Ukrainan poikia. Miehen tie ei ole ollut helppo ja hyvä ettei koko maallinen vaellus loppunut valotrussin kajahdettua miehen takaraivoon. Kaverin ja bändin tarinaan voitte tutustua tarkemmin täältä. Kerrottakoon nyt lyhyesti, että Matijevic omaa yhden rock-historian mahtavimmista äänistä, etenkin jos on kyse kovaa ja korkealta laulamisesta. Surkuhupaisaan örinälauluun kaveri ei ole ole sortunut ja hyvä niin. Lahjojen hukkaa se olisikin. Mies on lainannut ääntää mm. Rock Star-leffaan, jossa pääosaa esittävän Mark Wahlbergin oma ääni on riittänyt yhtä pitkälle kuin kuusisataisen Fiatin sisätilat lestadiolaisperheelle.

Kun laitat levyä soimaan, niin teepä tämä: kuvittele itsesi keikalle tuhatpäisen ihmismeren eteen, kertsiä vetäessäsi taivutat kroppasi kaarelle ja päästät jumalaisen äänesi irti. Se nousee, se voimistuu, pystyt tekemään sillä mitä vain. Manner repeää, naiset vaipuvat jalkoihisi ja miehet punnertavat silkasta jumaluuden kokemuksesta. Sillä sitä se on.

1. "Love Ain't Easy" -kipale kertoo totuuden jo 34 sekunnin kohdalla. Pieni vinkaisu ja tiedät minne olet olet menossa, mutta et arvaakaan mitä matkalla tulee vastaan. Kaikki bändin osa-alueet todetaan toimiviksi ja näin lämmittely on tehty. Biisi on simppeli mutta koeajoksi lie tehtykin.

2. "Can't Stop Me Lovin' You" starttaakin jo kehittyneemmällä riffillä ja laskeutuu miellyttävälle matolle säkeistöä varten. Nyt Mike rakentelee ihan omilla ehdoillaan ja vie biisiä minne haluaa. Bändi seuraa hyvin, keskivertoa parempia soittajia ovatkin. Hieno nosto (lue: uskomaton) laulussa ennen sooloa ja onneksi soolokitaristi Chris Risola ei yritä päästä Matijevicin tasolle esim. nopeudella.

3. "Like Never Before" vaipuu ikävä kyllä keskinkertaisuuden tähtisädetikuksi tässä ilotulituksessa. Matijevic pesee ja kuivaa laulullaan kaikki verrokit mutta biisinä jää vielä sinappiviiruja tiskeihin.

4. "I'll Never Let You Go" on jo listahitti. Ihan virallisestikin. Kroatian Ferrari ottaa mahtavasti kierroksia aina kertsiin lähtiessä. Ei voi kuin miettiä, että miltähän se tuntuisi, jos moiseen pystyisi. Voisiko ihminen saada orkun omasta laulustaan. Veikkaan että voisi.

5. "Everybody Loves Eileen" kertoo perinteistä rokkityttötarinaa ja perinteisin konstein. Ei siis ihmeempiä erikoisuuksia tässä kipaleessa vaan normi hard rock-osilla mennään. Melkoista kaikutilaa rummuissa biisin loppupuolella. Tuommoista sitä 80-90-luvuilla haettiin :)

6. "Sheila" on blues-pohjaisin veto tällä lätyllä. Kitarasooloonkin on löydetty slide ja basso polkee semmoista Alannah Mylesin "Black Velvet"-tyylistä yhtä nuottia. Lopussa Matijevic ja kitaristi Risola hupailevat. Lienevätkö aikoinaan tehneet vakavissaan mutta tänä päivänä ottanevat jo rennosti moiset kilpavedot.

7. "Gimme Gimme" todistaa heti ekassa säkeistössä sen, että soipa taustalla mitä tahansa niin tämmöisen laulajan avulla sen saa toimimaan. Ei soitossa vikaa ole mutta kyllä se koukku syntyy laulusta. Taas. Levyn heikomman pään biisejä tämä.

8. "Rock'n Roll (I Just Wanna)" jatkaa suuntaa, joka alkoi edellisessä biisissä. Laulu on ok mutta biisi kokonaisuutena ei löydä sytytintä vaikka kuinka halutaan vaan rokata. Bändi taustalla työskentelee kyllä kovemmin tässä kuin missään aiemmin.

9. "She's Gone" on, mitäs muuta kuin, hitti. Ja vieläpä semmoinen legendaarinen slovarihitti. (Tiedättehän? Hempeä laulu, joka lopun kertseissä nousee huimiin korkeuksiin ja kitarasoolo alkaa aina venytellen, nopeutuen loppuun.) Kinttuhunajaa irrottava. Mutta minkäs teet; biisi on oikeasti hyvä, laulu aivan omaa kaliiberiaan ja kaikki kohdillaan. Kipale oli 17 viikkoa kansainvälisten listojen ykkösenä. Ei paha, ei paha. Ei voi taas kuin surra kohtaloaan, että kun ei itse pysty moiseen lauluun ikinä, koskaan, mitenkään!

10. "Down n' Dirty" yllättää ja miellyttää vanhaa riffifania jo alullaan, ilman laulujakin. Menevä veto, joka ei muistunut mieleeni ollenkaan mutta täyttää varsin hyvin paikkansa. Voisi olla se keikan viimeinen biisi, jos ei välttämättä halua jotain hittiä sinne säästää. Ehjä päätös, joka jättää ilmaan sen maun, että "Hei, kai tätä saa vielä lisää?!"

Epäselvää ei liene, että bändi on laulaja Miljenko Matijevicin ympärille tehty ja ei ihan turhaan. Ketkä eivät tiedä hard rock-laulusta mitään, tai vaikka kuvittelevatkin tietävänsä, voi tämä näyttää uusia kompassin ilmansuuntia. Kun lauluansiot ovat levyllä kiistattomat niin huonoksi puoleksi sanottakoon, että levyn hyvät biisit voisi koota ensimmäiselle puoliskolle siirtäen sinne "She's Gone"-kappaleen. Mutta toisaalta - se eka puolisko olisikin pirun kova. Toimitus antaa tälle ensilevylle 7/10 pistettä sekä lukijoille kehoituksen tutustua muuhunkin Steelheartin
tuotantoon. Se ei suinkaan ole samanlasta kuin tämä levy. T: Mr. Tuca Ton