VARIOUS ARTISTS - Hard attack 2 (1986) +FORGOTTEN, OLDIES AND GOLDIES Halloween special vol 1 (2013)

Huoltoasemien tarjoamat äänilevy valikoimat ovat vuosien saatossa heikentyneet huolestuttavalla tavalla. Varsinkin laadukkaat kokoelmat (joiden vähimmäis standardin voisi EU määrätä vaikka tälläiselle perus tasolle) ovat kadonneet tyystin pikiteiden varsilla ihmistä ja peltilehmää paapovilta asemilta. Ennen oli paremmin. Minun lämpimimmät kesälomamuistoni liittyvät vahvasti siihen, miten odotin mummola reissujen  varrella vastaan tulevia huoltoasemia, joilta aina läräsin c- kasetti telineet suurta huolellisuutta osoittaen. Kun  muut bongasivat maisemia ja matkanvarrelle osuvia muistomerkkejä, meikäläinen tarkoituksen hakuisesti tykkäsi kiljahtaa: "Pysähdytään, kusettaa ja mahtaa vähän paskattaakin." Kesoilin ja Esson tienvarsi mainokset nähtyäni.
 Muistan että matkaani noilta lomareissuilta lähti niin Dioa, Kissia kun Kim Wildeakin. Mutta yksi on jaksanut olla ilona ja rattona aina 80- luvun jälkimmäiseltä puoliskolta asti.
Various artists 2- kokelma on jaksanut kaikki nämä vuodet, kesähelteet ja talvipakkaset Toyotani ja Datsuninin mankoissa ja cd- ajan pakottamana "eläkepäivillään" kaksipesäisen stereoni kasettipesässä, tuoda iloa ja hyvää mieltä meikäläiselle.
Ihailtavaa kestävyyttä kertakaikkiaan.
Entäpä kassun sisältö?
 Nooh... ei kaikissa karkkipusseissakaan kaikki mellit taivaalliselta maistu...

Kassun starttaa W.a.s.p:in 'Blind in texas'. Yhden maailmankaikkeuden hienoimman orkesterin jonnin joutavin ja tyhjyyttään kumisevin pursu, joka on tahra yhden aikamme suuren kultaisessa kilvessä.
Blackien porukkaa seuraa "valkohain" luotsaamaa Saxon, jonka 'Innocence is no excuse'- teoksesta irrotettu masterpiece 'Back on the street again' on laatuluokkaa A+.
Kasetin kolmantena porhaltaa Alcatrazz kappaleella 'Mercy', joka kertsin turhasta pinkeydestä huolimatta on kelpo veto.
Neljäntenä a- puolella ylväilee komeasti Fate, jonka kappale 'Victory' oli pitkään (jos ei vieläkin) kokoelman yksi suosikeistani.
Eikä meno ainakaan seuraavalla huonone. Tobruk ja 'Wild on the run' kuulostaa edelleenkin energiseltä ja elämän nälkäiseltä.
A- puolen päättävä Helixin 'Deep cuts the knife' ei kasaristeille ainakaan esittelyjä kaipaa. Klassinen kasari standardi, jonka ajankestävyyttä voivat jotkut epäillä. Minä en siihen sorru. Klassikko kestää ajan pureskelut. Helix sen todistaa! (Miksi MINÄ silti koen tarvetta todistella asiaa...?)

Kasetin b- puoli on lähes timanttia. King kobra 'Ready to strike' lyö päärynäpallon kattoon sellaisella voimalla että kokoelman taso on pelkästään tällä rock- taideteoksella huikea!
Ja kun klassikkoraiteille on päästy, ei seuraava asemakaan petä. Scorpionsin 'No one like you' on kuin olisi mummolaan tullut. Lämmin, turvallinen ja aika ajoin tarkoituksella unohdettava jottei käy kyllästyttämään liiallinen tuttavallisuus.
Jotta ihminen ei aivan yltiö onnelliseksi pääsisi on viranomaiset vaatineet väliin jotain maanpinnalle palauttavaa. Zeno ja 'Don't tell the wind' on esittelemäni levyn heikoin lenkki. Biisi murenee esittäjiensä käsissä kuin ruikuli tuuleen. Onko joku Zenon jätkistä sukua kokelman koostajalle? Kertsin munattomuus ei pistä seisomaan eikä tanssimaan. Ei kuitenkaan niin huono kuin muistelin...
Mutta kun päästään taas peruasioiden äärelle b- puolen nelosella niin avot! Queenrychen 'Warning' on juuri sitä itseään. Priimaa ja laadun jäljittelemätöntä tuoksua koko rykäisy.
Various artists 2:n päättää kruununjalokivi, kaikkien naimakoneiksi itsensä tuntevien miesten ja naisten anthem. Majesteettisen W.A.S.P orkesterin ikivihreä luovuuden kaunis erite 'L.o.v.e machine', joka toimii tehokkaana pyövelinä vielä tänäänkin kaikille lässynlässyn rakkauslauluille.

Eipä ole moista kokelmaa enää kohdalleni sattunut. Muuten kuin oman käden väkertämänä. Aikanaan tuli paljonkin rakennettua omia "various artisteja" c- kasetille aina fiiliksien ja elämän tilanteen sanelemana. Lässyjä slovareja sydänsuruihin, bailubiisejä kun menomonoille tarvittiin tahdittajaa, tiedättehän?

Kokoelmien ja tulevan suuren juhlan, Halloweenin, kunniaksi minulla on suuri ilo ja kunnia esitellä teille, arvoisat UNOHDETTUJEN LEVYJEN   lukijat UNOHDETTUJEN LEVYJEN  historian ensimmäinen kokoelma. Jos kokoelman kantta mietitte, voitte kehitellä sen itse vapaasti mielessänne. Kunhan siitä löydätte vain vähäpukeisia aavenaisia pelaamassa kurpitsalla rantalenttistä, yleisönään verisiä pellejä, hidastetusti hyppynarua hyppääviä lapsia, sängyn vieressä hölmöttäviä tyhjäkatseisia vanhuksia, Rotwailereita, käkikelloja ja vihaisia kääpiöitä. Jos keksitte jotain muuta pelottavaa niin lisätkää.
FORGOTTEN, OLDIES AND GOLDIES halloween special vol 1- kokelma on tarkoitettu vauhdittamaan Halloweenin humuun hartaudella uppoaville, niin etkoille kuin jatkoille. Tämän "lp":n kun pistää youtubesta Halloween bileitä vauhdittamaan niin johan on lysti kaikilla! 



A.- PUOLI

1. Fastway - Trick or treat
2. Dokken -dream warriors
3. Lizzy Borden - Tomorrow never comes
4 The Great cat - Metal messiah 
5. Halloween- Nightmares

B.- PUOLI
6. Y&T-Mean streak
7. Savatage - Hall of the mountain king
8. Ozzy Osbourne - Bark at the moon
9. Krokus - Screaming in the night
10. Lita Ford - Stiletto



'Rauhaa ei voi rakastaa
jos tahtoo sotaan
jossa unohdettuja pelastetaan.'


Karl S. Puukoski 

Ps. 1.11.13 

Maailmaan ei ole varmasti syntynyt vielä ketään Mattia tai Maijaa joka oikeasti pirskahtelisi pöksyynsä katsoessaan musikaaleja. Ainakaan minä en tunne. Mutta tänään näkemäni Tim Burtonin 'Painajainen ennen joulua' on mahtava animaatio- musikaali. Sellaiseksi minä sen luokittelisin. Ja mikä parasta, se on Halloween elokuva! Pitäkööt joulu" lumiukkonsa"... Happy, Happy  HALLOWEEN!









 

KREATOR - Phantom antichrist (2012)

Mikä on klassikko? Tietyt automerkit ovat klassikkoja. Kirjallisuudesta löytyy klassikkoja, elokuvissa on klassikkoja mutta mikä tai kuka määrää mikä on luokiteltava klassikoksi? Jokaisella on omat subjektiiviset klassikkonsa mutta kuka on "määrännyt" että Dostojevskin teokset tai Alfred Hitchcockin pätkät ovat kuolemattomia klassikoita. Ei kai myyntiluvut pelkästään sitä selitä? Onko siis niin että jos kyseinen teos/tuote/asia/asento/kohtaus/tai joku muu laajalti tunnettu ja tykätty asia ajan myötä on automaattisesti luokiteltava klassikoksi?
Alla Pugacheva myi pöyristyttävästi 'Miljoona ruusua '- sinkkuaan itä- blokissa (kun ei ollut parempaa tarjolla) niin että tänä päivänä moisia myyntilukuja äimisteltäisi ympäri globaalien turujen ja torien. Mutta kuka oikeasti muutamaa Igoria lukuunottamatta pitää kyseistä kibaletta klassikkona?
 Toyota- uskovaiset suutelevat ja vetistelevät vuoden 1989 DX:n kuvan edessä, Ferrari- fanit tulevat haalareihinsa kun vain joku vihjaa mahdollisuudesta keskustella Michael Schumacherista ja Ferrarin uudesta kampiakselista. Heille nuo kohteet ovat epäilemättä  fanituksen kohteena klassikkoja.
 Ovatko vanhat ammatit klassikoita?
Prostituutio? Kautta historian maailmanlaajuisesti työllistänyt ammattiala joka on aina löytänyt asiakkaansa suhdanteista huolimatta. Klassikko statusta?
Veroviranomainen. Jo ennen Jeesusta pantiin verolle mutta kukaan ei ole ehdottanut verokarhulle klassikko statusta.
Vanha testamentti on VÄKISINKIN klassikko.
Stop- merkki liikenteessä? Kaikki tietää. Klassikko?
"Kiitos 1939-1945"- paidat. Niitä näkee paljon. Nousevatko ajan oloon pukeutumesen klassikoksi joita ihaillaan Voguen keskustelupalstoilla?
Peräpukamat. Haavoilla tai ilman. Miljoonia omistajia. Raavittaessa klassikon ainekset mutta ...
Epiduraali- puudutus. Miljoonien äitien rukoilema ja taivaan synnytyssaliin tuova lääketieteellinen klassikko(ko?).
Vessapaperi rulla vuodelta 1974? Hammasharja vuodelta 1959? Nokian osake vuodelta 2013? Maailma on kai täynnä klassikoita!

Mutta itselle ne arvokkaimmat klassikot löytyvät aina käden ulottuvilta.
Löytyy Charles Bukowskin tuotantoa kirjahyllystä.
 Löytyy klassikko bändipaitaa vaatekaapista.
Löytyy Tarantinoa, Lynchia ja Rodriquesia elokuva kokoelmista.
Löytyy Mötley Cruen, Iron Maidenin, Metallican ,Acceptin, Anthraxin, Helloweenin, W.A.S.P:in ym. suuruuksien kuolemattomia tuotoksia niin vinyylinä, cd:ä kun alkukantaisena c- kasettinakin.
 Jos savikiekkona vielä löytyy niin ostan.
Mutta olenko tullut aikaan jolloin klassikoita ei enää synny? Onko klassikko- instituutio kokenut inflaation? Onko tulevien sukupolvien tyydyttävä aikaamme apinoivien  halpoihin kopioihin vai löytyykö vielä tulevilta sukupolvilta kaiken mylläävää luovuutta millä pyyhditään ah, niin kuolemattomat sankarimme jalustalta?
Vastaus on ikävä kyllä että täytyy. Siis tyydyttävä. Nykyisistä nyhjäkkeistä kun  ei ole tekemään kuolemattomuutta. Paitsi ehkä, näin sekunnin miettimisellä Avanged Sevenvoldista, Lost Societysta ja Recless lovesta. Muista "märkäkorvisista" yrittäjistä täytyy todeta että toivottavasti tulisi kylmä talvi... White Wizzardkin kangistui tavalliseksi kuolevaiseksi vaikka meikäläisellä joskus bändiin kredittiä löytyikin.
Mutta onneksi meillä on vanhoja valioita jotka osaavat tehdä priimaa ja luksusta vaikka ympärillä laatu laahaa.
KREATOR,
Jäsenet:

Miland ”Mille” Petrozza
Jürgen ”Ventor” Reil
Christian ”Speesy” Giesler
Sami Yli-Sirniö

 tuo vanha mutta edelleen korskea ja verisuonet pullottava saksalainen metallihevonen pykäisi sitten levyn.
Jaa, että minkälaisenko levyn?
Klassikon. Tulevan KLASSIKON!

Bändin 13. pitkäsoitto 'Phantom anticrist' on musiikillinen troijan hevonen. Se tulee huomaamatta valtaamaan mielesi. Levyn hypnoottinen vaikutus tulee ilmi mitä enemmän levyä jauhaa. Nimenomaan teosta on pakko jauhaa. Levyn koko 45 minuuttinen on niin täyttä tavaraa että alku menee vain eufoorisessa "mikä-mikä meininki"- fiiliksissä. Kun KREATORIN  kokonaisuutta on lypsänyt jo muutaman kuukauden lähes päivittäin, eikä kyllästymisen merkkejä ole ilmassa, niin eikö silloin puhuta jo jonkin sortin klassikosta? Tai jumittumisesta?
Mutta kun kuuntelee taivaan avaavan intron jälkeen veret seisauttavan nimikkobiisin , jatkaa bändin mukana tappamaan maailmaa,  ja elää mukana testosteroni täyteisen 'From into the firen' tietää elävänsä!
Näitä seuraava 'Civilization collapse' kaikessa yhteiskunta kriittisyydessään toimii mutta antaa mahdollisuuden käydä pullakahvilla.'  'United in hate' hämää, 'The Few, the Proud, the Broken' tyrmistyttää moni tasoisuudellaan, 'Your heaven, my hell'  pohdiskelee ja sitten räjäyttää taivaan ja helvetin kokemukset kuulijan lautaselle raakana mutta mehukkaana. 'Victory will come' spurttaa kuulijastaan ilmat pihalla siekailematta ja säälimättömästi, ollen kuitenkin laatupuun suorin ja kuivin oksa.
'Until Our Paths Cross Again' rypistää melodisemmin, tyylillä ja taidolla  paljastaen että Mille Petrozza vaikka vakuuttava rähisijä onkin, ei hempeämpi tulkinta lähde samalla suorittamisen tasolla kuin vaikka James Hetfieldilla.


Joka tapauksessa KREATORin 'Phantom antichrist' 9,5/10 on topakka paketti jonka arvo tulee vielä kirkastumaan suurempana kaikille metallipäille ennemmin tai myöhemmin. Loistava trash- levy perinteisellä heavylla, speed metallilla ja melodisella herkkyydellä maustettuna. Ja mikä parasta, yhtenä ihanuuden arkkitehtinä on häärinyt suomenmaalainen kitaristi Sami Yli- Sirniö, joka Kreatorin jäsenenä on päässyt loistamaan tämän trash jättiläisen jäsenenä.
Siinä taas yksi syy miksi hommata "Kiitos 1939- 45"- paita, leijona- riipus ja maailmanmestari 1995 lippis. Tyylitietoinen ymmärtää että em. sonnustautuessaan on lähellä jotain klassista...




Karl S.Puukoski