Tässäpä levy, joka jäi näppiini Kreikasta. Olin siellä lomamatkalla vuonna 1989 ja matka oli loistava, niin myös kyseinen matkamuistokin. Kyseisellä teoksella vaikuttivat silloin Blackie Lawless, Chriss Holmes ja Johnny Rod. Muita mielestäni huomattavia palasia kokonaisuuden syntymisen suhteen olivat; Frankie Banali, Lita Ford, (jolta muuten ilmestyi tänä vuonna lokakuun 6 uusi levy).
Levy on tosiaankin julkaistu vuonna 1989 ja kantaa aikakauden sulosointuja ryhdikkäästi.
Mutta itse kokonaisuuteen
1. The Heretic (The Lost Child); Jukevän ja raskaan alkuintron jälkeen biisi suorastaan hyökkää eteenpäin. Blackien laulu rakentelee sopivasti mutkittelevaa ja mielenkiintoista melodiaa. Kitarat ja basso ovat todella hyvin linjassa keskenään. Säkeistöjen pohjat kulkevat lähinnä rumpuvetoisesti. Biisin puolessa välissä tapahtuu piristävä muutos suorastaan karkkimaisen koukuttavalla kitarariffillä, joka ei jätä ala-lauteillakaan ketään kylmäksi. Tämä riffi on niin koukuttava, että sen perään tuleva soolo tuntuu merkityksettömältä yhdessä lopun modulaation kanssa.
2. The Real Me; Lainabiisi niinkin tuntemattomalta orkesterilta kuin The Who. Biisi on todella tiukka ja alkuperäistä arvostava biisi. Tässä täytyy nostaa orkesterille hattua, soittotaidon ollessa erinomainen. En kirjota, en hengitä.. tämä täytyy kuunnella Kiitos!
3. The Headless Children; Biisin kuultuaan ymmärtää miksi tämä on levyn nimibiisi. Kokonaisuus jylhä ja samallaan itsensä kuninkaallisesti kantava teos. Kitaravalli surraa ja vokalisointi on terävän vahvaa.. Ei nyky Idolsseissa tule vastaan yhtä väkevän oloista lauluääntä kuin mr Lawlesilla. Silloin biisi on erityisen loistikas kun n. 4 min kuuntelun jälkeenkin se tuntuu olevan vasta alussa. Biisin soolo-osuudet ovat jopa hiukan psykedelisiä ja niihin sisään ajava riffi suorastaan loistava.
4. Thunderhead; Varsinainen tarusormustenherrasta biisi. Kokonaisuus maalailee sellaista seikkailumetallia, jossa mielikuvitus pääsee valloilleen. Biisin kantavuudessa on suuressa osassa loistavat rumpusuoritukset. Tämä on taisteluheavya!!
5. Mean Man; Jos Waspilla ei olisi jo sellaisia isoja hittejä kuin I wanna be somebody jne. niin olisin veikkaillut tätä viisua auringon tuojaksi orkesterille. Nyt taas nautitaan. Kuunnelkaa lukijatkin tämä itse.
6. The Neutron bomber; Ja bändin pommitus jatkuu. Tarkkaa ja ryhdikästä soittoa yhdistettynä eläimelliseen meininkiin...
7. Mephisto Walz: Lyhyt n. 1,5 min ja kysyn miksi tämä on levyllä?? Biisin soitot kuulostavat makeelta ja olisin halunnut kuulla tätä taidettä pitempään, mutta nyt tuntuu sellaiselta esidemolta.??
8. Forever Free; loistava slovari ja jopa hieman yllättävä kyseiseltä orkesterilta.. Hitto tämä alkaa olla jo liian kaunista,, Johnny Rod bassottelee suorastaan mageesti ja isosti. Jos tämä olisi ollut Poisonin biisi ,, NIIN ISOCITY OLISI POLVILLAAN ja gimmat kuumina..
9. Maneater kyseissä biisissä ei ole jarruja ollenkaan. Kun homma lähtee käynttiin, niin seuraavassa mutkassa (formula termiä käyttäen) suditaan slikseillä. Kun biisissä on tiukkaa kitarariffejä ja tämänlaisia iskokohti, niin sanon NAM, en siis nami nami ( se jätetään pikkurilli Bjorströmeille vai mikä tötterstrom se nyt oli).
10. Rebel in the F.D.G.. Jihii tässäpäs biisi minun makuun sellaista mukavaa rockpohjaista kitarariffittelyä ja junakomppia. Kuuluu samaan gategoria meanmanin kanssa. Suorastaan loistava ja tanakasti etenevä biisi. Kertsi just sellainen jota olisi kiva huutaa mukana keikalla.
Kokonaisuutena levy on varsin toimiva ja pitää kuuntelijan mukavasti mukana heavyjunassa. Erikoismainintana-- loistavat soittajat sekä tasaiset biisit.. Kokonaisuus 8,5/10 mr. taca tucaon
Levy on tosiaankin julkaistu vuonna 1989 ja kantaa aikakauden sulosointuja ryhdikkäästi.
Mutta itse kokonaisuuteen
1. The Heretic (The Lost Child); Jukevän ja raskaan alkuintron jälkeen biisi suorastaan hyökkää eteenpäin. Blackien laulu rakentelee sopivasti mutkittelevaa ja mielenkiintoista melodiaa. Kitarat ja basso ovat todella hyvin linjassa keskenään. Säkeistöjen pohjat kulkevat lähinnä rumpuvetoisesti. Biisin puolessa välissä tapahtuu piristävä muutos suorastaan karkkimaisen koukuttavalla kitarariffillä, joka ei jätä ala-lauteillakaan ketään kylmäksi. Tämä riffi on niin koukuttava, että sen perään tuleva soolo tuntuu merkityksettömältä yhdessä lopun modulaation kanssa.
2. The Real Me; Lainabiisi niinkin tuntemattomalta orkesterilta kuin The Who. Biisi on todella tiukka ja alkuperäistä arvostava biisi. Tässä täytyy nostaa orkesterille hattua, soittotaidon ollessa erinomainen. En kirjota, en hengitä.. tämä täytyy kuunnella Kiitos!
3. The Headless Children; Biisin kuultuaan ymmärtää miksi tämä on levyn nimibiisi. Kokonaisuus jylhä ja samallaan itsensä kuninkaallisesti kantava teos. Kitaravalli surraa ja vokalisointi on terävän vahvaa.. Ei nyky Idolsseissa tule vastaan yhtä väkevän oloista lauluääntä kuin mr Lawlesilla. Silloin biisi on erityisen loistikas kun n. 4 min kuuntelun jälkeenkin se tuntuu olevan vasta alussa. Biisin soolo-osuudet ovat jopa hiukan psykedelisiä ja niihin sisään ajava riffi suorastaan loistava.
4. Thunderhead; Varsinainen tarusormustenherrasta biisi. Kokonaisuus maalailee sellaista seikkailumetallia, jossa mielikuvitus pääsee valloilleen. Biisin kantavuudessa on suuressa osassa loistavat rumpusuoritukset. Tämä on taisteluheavya!!
5. Mean Man; Jos Waspilla ei olisi jo sellaisia isoja hittejä kuin I wanna be somebody jne. niin olisin veikkaillut tätä viisua auringon tuojaksi orkesterille. Nyt taas nautitaan. Kuunnelkaa lukijatkin tämä itse.
6. The Neutron bomber; Ja bändin pommitus jatkuu. Tarkkaa ja ryhdikästä soittoa yhdistettynä eläimelliseen meininkiin...
7. Mephisto Walz: Lyhyt n. 1,5 min ja kysyn miksi tämä on levyllä?? Biisin soitot kuulostavat makeelta ja olisin halunnut kuulla tätä taidettä pitempään, mutta nyt tuntuu sellaiselta esidemolta.??
8. Forever Free; loistava slovari ja jopa hieman yllättävä kyseiseltä orkesterilta.. Hitto tämä alkaa olla jo liian kaunista,, Johnny Rod bassottelee suorastaan mageesti ja isosti. Jos tämä olisi ollut Poisonin biisi ,, NIIN ISOCITY OLISI POLVILLAAN ja gimmat kuumina..
9. Maneater kyseissä biisissä ei ole jarruja ollenkaan. Kun homma lähtee käynttiin, niin seuraavassa mutkassa (formula termiä käyttäen) suditaan slikseillä. Kun biisissä on tiukkaa kitarariffejä ja tämänlaisia iskokohti, niin sanon NAM, en siis nami nami ( se jätetään pikkurilli Bjorströmeille vai mikä tötterstrom se nyt oli).
10. Rebel in the F.D.G.. Jihii tässäpäs biisi minun makuun sellaista mukavaa rockpohjaista kitarariffittelyä ja junakomppia. Kuuluu samaan gategoria meanmanin kanssa. Suorastaan loistava ja tanakasti etenevä biisi. Kertsi just sellainen jota olisi kiva huutaa mukana keikalla.
Kokonaisuutena levy on varsin toimiva ja pitää kuuntelijan mukavasti mukana heavyjunassa. Erikoismainintana-- loistavat soittajat sekä tasaiset biisit.. Kokonaisuus 8,5/10 mr. taca tucaon
tää on w.a.s.p-groupin viimmesin kova albumi,"idolin"lisäksi.Arvosteluun pitäisi ottaa bändin "helldorado"-pökäle jonka kuuntelusta tulee vain ihottumaa.ihan vaan kontrastia antamaan.
VastaaPoista80-luvun jälkeen tuli vain tämä ja sitten saatiinkin odotella yli 10 vuotta!
VastaaPoistaWaspin viimeinen kova levy. Ei heikkoja biisejä.
VastaaPoista