Ironcross - Too Hot To Rock (1987)

Yleisesti heavy musiikki mielletään miehiseksi ja maskuliiniseksi tunnetilan ilmaisuksi rockmusiikin keinoin. Synkkä pohjoinen Suomi on 2 reikä, reikä, reikä luvulla ottanut tavakseen profiloitua ko. musiikkityylin vahvana aisankannattajana. Ollaanko täällä enemmän miehiä, vaikka siittiösolujakin tuodaan yhä kiihtyvällä tahdilla mm. Tanskan maalta? (Viittaan tällä uutiseen sukunesteen tuonnista Tanskasta)

Olen jo varttuneempi herrasmies, että voin muistaa kuinka kultaisella 80-luvulla apinoitiin ulkomaan ihmeitä musiikin kuin myös tyylin lumoissa. Mutta koskaan ei oikein onnistuttu. Joko bändit olivat musiikillisesti hyviä, mutta näyttivät peräkylän Pertsoilta tai näyttivät riikinkukoilta kuulostaen samalla, paskalta. Kaikesta huolimatta täytyy nostaa kovasti kunniaa silloisille heavy bändeille, koska ilman heitä ei olisi Himiä, Nightwishiä yms. veivaamassa kansainvälisillä areenoilla.

Suomen sukkahousuheavyn kuninkaat? IRONCROSS (Buddy McSchults bass, Jimmy Hammer drums, Tyrone Tougher vocals, Jon Steeler guitars, Case Roberts keyboards)

80- luvulla sukkahousuheavy nimike iskostui bändeihin, jotka yleensä näyttivät koreammilta mitä heidän musiikki kuulosti. Bändit näyttivät enemmänkin Thaimaalaisilta poikatytöiltä ja niiden lavaseikkailuja mieluummin katseli kuin kuunteli. Oli poseerausta, värivaloja ja harjoiteltuja askelkuvioita. Valitettavasti kyseinen tyylisuunta tuhosi itsensä monesti niin huonolla musiikilla, jotta tyylisuunnan hyvät bändit kärsivät turhaan halveksunnasta.

Näin jälkikäteen ajatellen Turusta ponnistanut Ironcross joutui kärsimään halveksuntaa, joka ei ehkä osunutkaan oikeaan kohteeseen. Bändihän oli jo vanha, mutta suosion kartellessa vaihtoivat ulkomuodon nahkatakeista ja nurkkakuppilaheavysta kansainvälisempään, jopa hieman siinä onnistuen. Ironcross oli aikansa Recless Love sillä erotuksella, että kitaristi ja rumpali olivat mielestäni parempia soittajia.

Verratkaa nyt HOT aiheisia videoita,

(FIN) Ironcross: Too Hot To Rock (1987)

(FIN) Reckless Love: Hot (2010)

Tämäkin on aika Hot, or Not?? (FIN) Androids: Same as You (Saattaa olla seuraava arvioinnin / esittelyn kohde)

Minun mielestäni videoita verratessa Ironcross vaikuttaa vaaralliselta varokaa mua bändiltä (hyvä juttu) ja Reckless Love "mä olen sun villakoirasi ja nuolen sun autosi" videolta. Sori RL tuosta, kyllä teidän biisi kuulostaa hyvältä.

Mutta itse julkaisuun:

B 2 Better Run Hard: Kepeän pop hard rock biisi, jonka kannattelusta vastaavat iskevä synäriffi yhdessä hyvän kitaroinnin kanssa. Biisin tuotantoon saatu mukavaa ilmavuutta. Kertosäkeet mukavan pop, vaikka sitä täydellistä Bon Jovi tarttuvuutta ei aivan olla saavutettu.

A3 Bloodhunger: Ja siitä video!!! TÄSSÄ! Kunniallisella tuplabassaribeatilla käyntiin potkaistu biisi. Biisin kitaroinnista tulee mieleen hieman Judas Priest orkesteri. Biisi selkeästi bändin raskainta osastoa. Varsin komeasti soiva heavy kappale. Soolo lentää kepeän lennokkaasti. Taattua tavaraa kasaridiggarin korville.

A4 Paradise Of Stars: 80 -luvulla jokaisella bändillä tuli olla se siirappiiskelmä. Biisi jonka aikana mehiläiset aukaisevat taivaansa ja valuttavat kultaisen hunajansa kuolonpelossa elävälle kansalle. Ironcross tarjoaa sen tässä. Biisi on aika onnistunut ja varmasti moni pikkulikka aikoinaan on tirauttanut kyyneleen biisiä kuunnellessa (tai sitten ei). Tykkäsin biisin soolosta, sellaista rauhallista revittelyä.

B3 Heartbreaker: Bändin populaarinen hard rock pläjäytys ja tyylikkäästi. Itse allekirjoittanut tykkäili kyseisestä biisistä kovasti 80-luvulla. Biisissä sellainen jämäkkä ja suora ote. Kertsin yksinkertainen huudatus yhdessä maukkaan melodian kanssa toimi aikoinaan kuin poletti vessan oveen. Jälleen biisin kitarat ja rummut mainiota kuunneltavaa. Toimii näin 2011 luvullakin. Ja soolo taas hieno. (Ihmettelen kyllä levyn soolojen miksausta tummasävyisiksi).

B1 Fight for the strangers: Kotimaisessa Hittimittari ohjelmassakin soinut biisi, joka on selkeästi levyn parhaimmistoa, niin melodioiltaan, iskevyydeltään sekä soitannoltaan. Biisin vokaaliosuuksien juoksutus luontevaa ja tarttuvaa. Kitaroiden peruskomppaus tukevaa ja tyylikästä. Koskettimien pienet juoksutusriffit toimivat hyvin. Kertosäkeen hieman haikea laulumelodia iskee kulijaan (ainakin allekirjoittaneeseen) mukavasti. Tätä kuuntelee hymyssä suin..

A2 Riding on the stormwinds: Aikusmaisen tyylikäs hard rock biisi, jossa jopa hieman AOR vaikutteita. Hyvin sovitettu sekä tuotettu kappale. Antaisin pienen miinuksen kertosäkeiden keskinkertaisuudesta suhteessa muuhun kappaleeseen. Soolo irtoaa taas kivasti.

B4 Lords of the Iron: Levyn raskaimpia kappaleita, mutta samalla myös parhaimmistoa. Loistavaa kitarointia. Suosittelen kuuntelua. A1 Too hot to Rock: Jo tuolla aikaisemmin mainittu levyn nimibiisi. Ollut bändille sellainen pikkuhitti perinteisen kitarariffin ansiosta. Itse pidin biisiä pitkään levyn huonoimpana biisinä ja pidän edelleen. Ilman hienoa videota en biisiä jaksaisi kuunnella.

Lopuksi haluan korostaa, että Ironcross todellakin oli aikanaan yksi maamme aliarvostutuista bändeistä. Kun bändi toi lavalle mukanaan teatraalisuutta, mm. Bloodhunger biisi. Niin heidät leimattiin heti pelleiksi peräkylän Anssien puolesta. Minusta bändi oli vain rohkea ja halusi yrittää tosisaan eteenpäin kansainvälisille markkinoille. Tässä orkesteri jopa hieman onnistui. Käsittääkseni kyseinen levy on julkaistu Hollannissa ja bändi kävi heittämässä näytös keikkoja Yhdysvalloissa. (Korjatkaa nyt joku, jos muistini on väärässä)

Mr. Taca Tucaon

Warrant - Cherry Pie (1990)

Niin on taas yksi joukosta poissa. Lähti maistelemaan yläbaarien bissejä ja kirsikkapiirakoita. Tukkarokkarit alkaisivat jo kaivata vahvistuksia joukkoonsa, kun meitä näin taas koetellaan. Tällä erää kyseessä on Jani Lane Warrant-bändistä. Laulaja-Lane vaihtoi hiippakuntaa 11.8.2011 ja ikää oli jampalla vasta 47. Löytyi kuolleena hotellihuoneestaan, niinhän näillä on tapana. Ei se varmaan suoraan sen hotellihuoneen vika ole, vaan oli rokkikukolla niin ylipaino kuin viina- ja huumeongelmaakin. Oikealta nimeltään mies oli John Kennedy Oswald. Lane syntyi 1964 ja eräs pressa kuoli pari kuukautta ennen sitä erään miehen luotiin...laskekaas yksi plus yksi - mitä vanhemmat miettivät ristiäisissä?!

Oolrait. Warrant oli tukkahevin (tahi rokkipopin) aikakaudella jonkinmoinen tekijä, mutta ei sitä kärkipaikkaa ihan tavoittanut. Itsekin bändin jo välillä unohtaneena, muistan kuitenkin aina tuon Cherry Pie-levykannen. Tarkemmin ottaen sen ison I-kirjaimen keskikohta tavoitti aina katseeni, kun kävelin paikalliseen musaliikkeeseen levyjä ja soittimia räpläämään. Jos olisin levyn ostanut, niin tuo olisi ollut se syy.

Käydäänpä käsiksi tähän Warrantin komeakantisimpaan tuotokseen muisteloiden hengessä.

1. "Cherry Pie" Lienee tämän levyn ja myös Warrantin koko tunnetuin ralli. Imelä ja tarttumisominaisuuksiltaan kuin se kuuluisa purkka tukassa. Pitemmän päälle yhtä miellyttävä ja positiivisesti yllättävä myös. Periaatteessa ihan kelpo kappale: asialliset kitarat, tarttuva renkutus, nostattava meininki ja imelä videokin löytyy (+ vieraileva soolokitaristi C.C. DeVille). Sanoitus ei syvällisyydellä tai metaforien vaikeudella uhkaile ketään tai mitään. Oletteko muuten yhtä mieltä, että kipale on aika samanmoinen tämän kanssa?

2. "Uncle Tom's Cabin" on ensiaskeleita sanoituksissa aikuisempaan suuntaan. Sanat viittaavat löysästi tositapahtumaan, jossa sheriffi apulaisineen dumppasi ruumiita jorpakkoon. Tähän suuntaan Lane ilmeisesti halusi musiikkiaan viedä mutta myöhästyi hiukan. Biisiin on saatu laitettua kivaa akustista, banjoa ja huuliharppuakin. Vivahduksia Poisonin ja Bon Jovin suuntaan. Kenties noiden alun akustisten kitaroiden myötä ylittyi kynnys, että biisi oli myös kitaralehdissä aikoinaan nuotitettuna. Tuolla myöhästymisellä tarkoitan sitä, että olisi ehtinyt saada vastustuskyvyn tähän syöpään.

3. "I Saw Red" yrittää seilailla balladien kaislikossa. Pianon mukaan tuominen ei tästä vielä ihan puhdasta lemmengondolia tee mutta ei tämä kyllä hevipaatistakaan mene. Laulun mukaan mies näkee punaista, kun yllättää akkansa toisen miehen kanssa. Tulee sitten siihen tulokseen, että ei tykkää siitä mimmistä enää. Ei kovin yllättävää. Ei ole tämä biisi muutenkaan. Karua on se, että viisu pohjaa tositapahtumiin ja Lane yllätti parhaan kaverinsa punkasta muijansa kanssa. Seurauksena oli Lanelle jonkin sortin hermoromahdus ja se taasen lykkäsi Warrantin ekan levyn julkaisua useammalla kuukaudella. Perkule noitten akkojen kanssa!

4. "Bed Of Roses" Jos toiset muistavatkin Jani Lanen niin muistaako kukaan yhtään muuta kaveria Warrantista? En minäkään. Kasvottomiksi ovat jääneet ja niin jää tämä biisikin. Eihän tämä suoranaisesti huono ole, mutta tämän tasoisia rokkirenkutuksia tuli niin paljon, että ei vain koukutu millään aivokurkiaiseen. Parhaiten tämän muistaa, kun luo mielleyhtymän, että Bon Jovilla on samanniminen biisi.

5. "Sure Feels Good To Me" Jos ei tämäkin kasvoton kitaristi ole kuunnellut Eddie Van Halenia niin syön hatullisen sitä itseään! On jo kliseistä sanoa, että ei pidä sortua kliseisiin ja kopiointiin. Omaperäisyydellä pääsisi pitkässä juoksussa pitemmälle. Tämä ei siis enteile maratonia kyllä.

6. "Love In Stereo" Kimppakiva, gangbang tai miten vain. Lane kertoilee siitä miten Teksasin kylien poika saapuu Californiaan ja siellä tutustuu "rakkauteen stereona". Miten lie kotopuolessa sitten ollut? Nyt täytyy arvostelijan tunnustaa, että normaalisti en ole sanoituksista niin kiinnostunut vaan soittopuoli on noussut tärkeämmäksi. Tällä kertaa taasen sanoitukset vetävät niin riman alta, että ihan hävettää. Ja jos myötähäpeän tunne on näin vahva, niin mitä lienee tunne tekijällä?!

7. "Blind Faith" Onnekseen Jani Lane oli ihan mukiinmenevä laulajana. Se pelastaa paljon muuten niin tavanomaisissa biiseissä. Kaikki tukkaheviajan balladielementit on muistettu laittaa mukaan. Akustinen alkunäppäily, haikaileva säkeistö, voimakas härkäkuoro-kertsi ja vinguttelusoolo. Ihan kiva, mutta vuotta aiemmin sen teki Skid Row paljon paremmin Wasted Timellaan ja siitä ei ole vielä kukaan pistänyt paremmaksi.

8. "Song And Dance Man" tuo kuulijalle piristävän melodisen hetken, kun sen oikein osaa ottaa. Sanoissakin on jo jotain ajattelun varaa, eikä kaikkea ole tavattu auki. Lane laulaa hyvin mutta en silti osaisi miestä tunnistaa muiden laulajien joukosta. Se pieni persoonallisuus vielä uupuu. Ehkäpä joku vannoutuneempi fani tunnistaisikin, mutta minä en siihen pysty. Kelpo kipale kuitenkin vaikka ei tältä levyltä niitä tunnetuimpia todellakaan ole.

9. "You're the Only Hell Your Mama Ever Raised" "Nyt ryskyripa roikaa! Haetko itte risun vai haenko minä? Perkele poika!!" Kasvatuksen vaikeudet on koottu tähän kipaleeseen. Voisin lyhyesti sanoa, että kaikki mitä olen edellisissä kappaleissa sanonut kappaleen tavanomaisuudesta ja sanoituksen yksinkertaisuudesta, pätee nytkin. Ei syytä muuttaa mielipidettään.

10. "Mr. Rainmaker" Annetaan tunnustusta, kun sen aika on. Nyt on saanut nuori Lanen kolli sanoituksiinsa sentään jotain jujua. Tässä kipaleessa lähes kaikki on saatu viittaamaan säähän, sateeseen ja rakkauteen (kuinkas muuten). On onnistunut siinä määrin, että kantaa ehjästi läpi koko kipaleen. Papukaijamerkki perään!

11. "Train, Train" Olisiko sittenkin luntannut se Lanen poika edellisen sanoituksen kohdalla? Palattiin nimittäin niin pahasti alkutekijöihin näissä sanoituksissa. Mieli tekisi sanoa, että kitaristi ja muu bändi on kuunnellut Extremensä, mutta enpäs uskalla sanoa, kun niin samoilla ajoilla tulivat. Josko se on vain sen ajan kuvaa tuo soittotyyli.

12. "Ode to Tipper Gore" Tämä on vain vastaisku Mary Elizabeth "Tipper" Gorelle, eli Al Goren vaimolle, joka niuhosi laajemminkin levyjen sanoituksista ja kansikuvista. Fuck! Minunkin puolestani.


Huvittavaa on se, että kun esim. glam-metallibändi on uskottava ja tekee hommansa hyvin omalla sarallaan, niin samalla se saa sitä huonomman bändin kuvan yleisellä saralla. Eli jos levy valitaan vuoden parhaaksi tukkahevissä, niin varmasti se valitaan vuoden huonoimmaksi jossain muussa. Ei ole hyvä mitenkään. Tämä on tapahtunut myös Warrantille ja Cherry Pielle. Ja kaikki mitä Cherry Piessa on hyvää ja mihin sen jälkeen olisi pitänyt mennä, olisi pitänyt tapahtua pari vuotta aiemmin, kuin mitä tapahtui. Tämä levy julkaistiin siinä viime metreillä, kun tukkahevi oli vielä vahvoilla ja sitten tuli se aiemmin mainittu syöpä. Siitä ei kaikki selvinneet korkealla aallolla. Ei myöskään Warrant. Mutta tänään ei Jani Lane enää sitä murehdi.

Tuonen viita, rauhan viita,
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.

Levylle pisteitä 6/10. T: Mr. Tuca Ton