Richie Sambora – Stranger In This Town (1991)

Harvoin kohtaavat mies, kitara, laulutaito sekä biisintekokyvyt muodostaen täydellisen muusikon. Mies nimeltä Richie Sambora sattui juuri siihen risteykseen, jossa nuo em. lyövät kättä päälle. Tietämättömille kerrottakoon miehestä lyhyesti: Bon Jovi-bändin kitaristi ja merkittävä biisintekijä jo ensimmäisistä levyistä asti. tehnyt 2 soololevyä. Vaikka asiansa osaava rokkari osaakin antaa Bon Jovi-bändille sen ansaitseman arvostuksen, on tuon bändin jäsenyys myös monen silmissä ja korvissa riippakivi. Sitä se on varmasti ollut osin myös Samboralle – täysin aiheetta tosin.

Mr. Sambora on kiistattoman lahjakas muusikko mutta ikäväkseen silti aliarvostettu. Tekijämiehet ja –naiset tietävät kuitenkin miehen tason ja itseään arvostavan muusikon hyllystä tämä levy löytyy. Kitaristilegenda Eric Clapton kehui miestä korkeuksiin. Ja vieraileepa Eric itsekin vetäisemässä sooloa tällä levyllä. Jos levyn parhaan annin koittaisi paketoida lyhyeen ja kertoa uudelle kuuntelijalle, että mihin keskittyä, niin ne ovat nämä: 1. Loistava lauluääni, jota uskalletaan ja osataan käyttää (Etsikää yksikin suomalainen laulaja, joka omaa yhtä vahvan äänen ja uskaltaa vielä käyttää sitä pistäen ”ärrää” ja rähinää lauluunsa. Ette löydä.) 2. Tasalaatuisen erinomainen levy biisien suhteen. Mukana pari erityistä hekuman paikkaa mm. ”Father Time”. 3 Muutkin muusikot laadun takeena: rummuissa Tico Torres (Bon Jovi), koskettimissa David Bryan (Bon Jovi), bassossa Tony Levin (ansiolista niin valtava, etten edes aloita).

Huonoksi onneksi Sambora ei pahemmin soolokeikkoja tee. Suomessa etenkään. Mutta menkää Bon Jovin keikoille ja kun Richie vetää päälle pitkän takin ja päähänsä lierihatun niin tiedätte kohta kokevanne parin-kolmen biisin verran elämänne orgastisimpia musiikillisia hetkiä.

1. ”Rest In Peace” aloittaa varsin intromaisesti levyn maalailevalla otteellaan. Biisi toimii äänenavaajana sekä feedback-testerinä herralle, joka ei itsessään moisia kaipaa. Rauhallinen ensiaskel on otettu.

2. ”Church Of Desire” antaa jo kuvaa miehen taidoista kaikilla saroilla. Rohkeata kitarointia, joka täyttää filleillä tyhjät kohdat ja kertoo miehen soittotaidoista paremmin, kuin moni uudempi Bon Jovin levy. Ei kuitenkaan nouse levyn huippubiisiksi vaikka soitto sekä laulu – molemmat tontit hoidetaan taidolla ja tyylillä.

3. ”Stranger In This Town” levyn nimikkobiisinä kantaa sille lykätyn vastuun. Kaunis ja melodinen biisi, jossa kitaran soundi on juuri oikeassa balanssissa miehen äänen kanssa. Sopivasti puhtautta, sopivasti rouheutta. Ja biisi hengittää, sillä on sielua.

4. ”Ballad Of Youth” omaa akustisen alun jälkeen yksinkertaisen kitarariffin, jota Riku vetää Fender Stratocasterin nimikkomallillaan mm. biisin videossa. Reipas ralli, joka omaa bluesia ja iloisuutta. Yhtälö, jota kaikki eivät saa toimimaan. Vaan nytpä toimii.

5. ”One Light Burning” on levyn eka voimakas herkistelyherkku, jolla voisi pyyhkiä naisilta jalat alta. Kilkuttimista ja 90-lvun alun mahtipontisuudesta huolimatta biisi toimisi pelkästään miehen ja kitaran voimallakin. Mutta ehkä vain tämän miehen.

6. ”Mr. Bluesman” kertoo siitä, mistä reissaavan muusikon elämässä on kyse. Mutta tämä ei sorru Californian blondeihin ja kliseisiin. Bluesin sydän, joka pumppaa nuoremman ja vanhemman miehen verta. Biisissä vierailee legenda Eric Clapton vetäisemässä omalla nimikko-Stratollaan sooloa.

7. ”Rosie” on biisi, joka ei aivan levyn kärkipäähän nouse. Kenties liiallinen kuuntelu on vaikuttanut arvostelukykyyni ja itseään toistava kertsi menettää arvoaan. Näin ollen parasta antia ovat säkeistöt, hyvät osanvaihdot, soolot sekä tekstit. Kuunnelkaapa vaikka miten biisi pitää nostattaa lentoon viimeisissä kertseissä ja loppua kohden. Hittientekijät osaavat sen taidon.

8. ”River Of Love” –kipaleessa voisin kuvitella, miten voi heittää kitaran välillä tyylikkäästi selän taakse (kuten Springsteen tekee), tarttua kaksin käsin mikkiin ja laulaa. Kuunnelkaa bändiä taustalla! Soittamisen iloa, nyansseja, improvisointia ja bluesiin perustetaan. Aijai, nannaa!

9. ”Father Time” on aina ollut allekirjoittaneen kohokohta tällä levyllä. Ja Top-10 biisien listallani tämä tulee varmasti olemaan vielä hautajaisteni ehtoonakin. Voimaballadi, joka hakee vertaistaan. Se laulun voima, äänen voima! Miksi kukaan muu ei tämmöistä edes yritä? Eivätkö vain pysty? Ja miksi tämä ei ollut 90-luvun suurin hitti? Noh, mieltäni hivelee tieto, että suuri yleisö ja radiosoitto ei kuluttanut tätä kultakimpaletta puhki. Se on minun, vain minun!!!

10. ”The Answer” on akustinen veto, jossa viimeistään tulee esille jo hehkuttamani mies&kitara-yhtälö. Se vain toimii. Ei taaskaan tule mieleeni trubaduuria, johon voisi verrata edes samalla viikolla. Jos hakemalla haetaan jotain miinusta (koskien samalla koko levyäkin) niin jotakuta voi häiritä reippaahko kaikujen käyttö. Se oli tunnusomaista 80-90-lukujen taitteessa. Antakaamme sen olla häiritsemättä. Tämänkin biisin treenaan itse vielä joskus.

Jos tämä cd kuluu käytössäni puhki niin silloin ei ole kyse levyn valmistusviasta. Ja uuden ostan. Ansaitsee paikan joka muusikon hyllystä ja arvosanaksi 10/10. T: Mr. Tuca Ton