Kasarium osa 6

BABYJA, BABYJA, BABYJA


Le ja Giselle eivät olleet kuivanneet itseään kunnolla ja t- paidat pääsivät imeytymään iholle. Veden viileys korostui silmiinpistävästi. Tai sitten he olivat vain iloisia päästessään taas seuraani. Bikinien alaosa oli viimeinen vaatekappale ennen ruskettuneita reisiä, sääriä ja huoliteltuja varpaankynsiä. Tv:stä tuli Phil Kennemoren muistokonsertti ja päätin kunnioittaa sankarini muistoa nostamalla töllön äänenvoimakkuutta.
Kaadoin itselleni ja naisille snapsit brandya ja sytytin filtterittömän punaraita Bugon.
Olin onnistunut röyhtäyttämään ja oksennuttamaan pikku- Sakun tyytyväiseksi päätellen siitä että hän nukkui levollisesti äitinsä sylissä.
'Voin viedä Sakun vierashuoneeseen' Le tarjoutuu ja nappaa vauvan syliinsä.
'Nuku hyvin sydäntensärkijä hurmurini.' Giselle lässyttää ja moiskauttaa pusun Sakun otsalle.
Hymyilen mutta mieleni tekisi nauraa. Lapsi toivottavasti nukkuu hyvin mutta sydäntensärkeminen ja hurmauskyky on divaritasoa. Naama kuin kiinanpalatsikoiralla.
'Le on niin kultainen. Toisin kuin sinä, ruma setäni.'- Giselle piikittelee mutta selkeästi hyväntahtoisesti.
'Älä nyt. Jos tahdot niin kyllä NÄISTÄ pojallesikin riittää.' käkätän ja kourin "man- boobsejani".
'Mies voi yhtälailla imettää siinä missä nainenkin. Näin minulle kertoi kätilöni. Miehellä on sen verran maitorauhasia että 2 viikon heruttamisella maidontuotanto herää.' Giselle sanoo niin vakuuttavasti että tiedän ainakin hänen uskovan asiaan.
'Oliko kätilösi vihainen feministi vai kiihottiko häntä ajatus miehistä lypsykoneissa?' kysyn samalla kun tumppaan röökin Tussusektori- pystiini.
'Ei ei. Hän oli viimeisenpäälle ammattilainen ja omistautunut työlleen.
Jopa niin omistautunut että kuoli kuukausi sen jälkeen kun oli jäänyt eläkkeelle.' Giselle vastaa teko- korostunutta surua äänessään.
'Lapset ja äidit olivat hänelle kaikki kaikessa.' hän lisää nostaen mietteliäänä brandylasin huulilleen.
Haukottelen välinpitämättömästi ja koetan saada kiveksiäni irti hikisistä nivusistani. Onnistun ja nyytit kiittävät.
'Ainakin hän tiesi miksi herätä joka aamu.' Giselle kojauttaa eksistentialismin nuijalla, tekemättä huitomisellaan minuun juurikaan vaikutusta.
'Kyllä minäkin tiedän kenen sisästä herään joka aamu!' hörähdän ja kaivan topasta Bugoa samalla kun Le hiipii takaisin seuraamme.
'Hän on niin kaunis tuhisia nukkuessaan!' Le kihertää äidinvaistojen douppaamana.
'Voi, niin on! Varsinkin kun hän halaa pupuaan ja önisee.' Giselle komppaa äidillistä ylpeyttä pursuen.
Kuuntelen heidän naisellisia jorinoitaan. Mieleeni nousee ajat jolloin itsekkin önähtelin Hugh Hefnerin kartanolla. Siellä tuli tuhistuakin. Pupu kainalossa. Pupu alla ja välillä pupun selässäkin. Pupuja saattoi olla montakin yhtäaikaa. Uppoudun muistoihini samalla kun tv:ssä Y&T lyö kehiin Philin viimeisiä näppäilyjä...

'Onko Bangkokissa saatavilla äitiyspakkausta?' Giselle kysyy Leltä selkeästi uteliaana.
'Pakko tunnustaa etten tiedä.' Le toteaa ja nappaa siivun brändystä ja kurkottaa ottaakseen minulta tupakan.
'Toivoisin jo saavani suolilleni niin että pulla kohoaisi ja minusta tulisi äiti.' Le haaveilee puhaltaen Bugon päähän ennen kun upottaa sen täyteläisten huuliensa väliin.
Tulitikun liekki tarttuu himolla tupakkaan. Le tappaa tikusta elämän nopealla ranneliikkellä ja nojautuu tuoliinsa hieman hytisten Bangkokin illassa.
'Olisin jo valmis äidiksi, hitto vie.' Le heittää ja odottaa reagointiani.
'Harjoitellaan ensin tekniikkaa' vastaan väsyneellä vitsillä ja virnistän.
Suljen parvekkeen oven.
'Meidän kotimaassamme äidit saavat kyllä paljon tarpeellista tavaraa.' Giselle innostuu ja poimii sohvatuolinsa vierestä syliinsä sinisen äitiyspakkauksen .
'Vaippoja, sinkkivoidetta, harsoja...' Giselle luettelee nostellen pöydälle pakkauksen sisältöä.
'...tutteja, rintaliivinsuojuksia, kondomeja ja vosunpoistajan.' Giselle jatkaa eikä hänen äänensä muutu kun hän kohottaa "vosunpoistajan" suoralle kädelle, 10 senttiä Len ohimosta. Vapisematta.
Baby eagle- ei näyttänyt vaaralliselta vaan sen olemus näytti jopa taiteelliselta Len kasvojen täydellisen luuston vieressä.
Baby eaglen piippu haki vielä sentin, ehkä kaksi lähemmäksi, ennenkuin sylki tulta hävittäen tilanteesta kaiken kauneuden. Jos itse kuolemaa ei sellaisena näe.
Luoti pyörii rihlojen määräämänä, lentää täynnä itseluottamusta ja varmuutta.
Se on valmis.
Se ei sääli eikä pelkää kohdettaan vaan luottaa isäntäänsä.
Sen elämä on lyhyt ja sen merkitys täyttyy tai jää täyttymättä isäntänsä tahdosta.
Se ei lähde vaatimusten kanssa vaan niiden saattamana.
Käden vakaus ja silmän tarkkuus ovat sen eväät lyhyelle elämän tielle.
Tässä tapauksessa sen tehtävänä on ensin rikkoa Len virheetön iho. Porautua pieni reikä tehden läpi luun. Halkaista kumpikin aivolohko, ja sitten räjähtää niin että pään oikea puoli on vain sekoitus verta, luunsiruja, nahan riekaleita ja menetettyä virheettömyyttä.
Luoti eli lyhyen elämänsä hyvin luterilaisesti.
Meni, teki työnsä ja kuoli pois.

Le heilahtaa hiukan. Puolet hänen kauniista päästään lentää räjähdyksenomaisesti hänen oikealla puolella olevan akvaarion lasiin ja sen sisälle.
Kalat tykkäävät.
Kädessäni oleva brandylasi ja lähes loppuun poltettu Bugo tipahtavat käsistäni. En saa sanaa suustani vaan koetan löytää tapahtuuneesta tolkkua niin että kykenisin reagoimaan edes jotenkin.
Näen kuinka Le rojahtaa hitaasti mutta hallitsemattomasti alas tuolilta. Hänen kädessään ollut tupakka sihahtaa joutuessaan kosketuksiin veren kanssa. Tumpin varmistaa nykivä ruumis koko painollaan.
Laskeudun Len viereen polvilleni. En edelleenkään saa ääntä itsestäni. Olenko shokissa? Tyhmä kysymys.
Tuijotan Baby eaglen piippuun enkä osaa lukea Gisellen kasvoilta tulevaa. Hänen ruskeat silmänsä ovat oudolla tapaa kylmät mutta rauhoittavat.

'Keskity, Greg. Ajattele hetki pieniä sinisiä lintuja ja hengitä syvään. Älä puhu mitään.' Giselle sanoo lähes kuiskaten. Toisessa tilanteessa se olisi voinut kuulostaa kiihottavalta.
Ymmärrän vihjeen mutta kauhu ajaa linnut ajatusta korkeammalle. Mieleni vain huutaa äänettömästi verenpaineen huminan ja sydämensykkeen keskellä. Hengitän kiihkolla keskittyen Gisellen seuraavaan siirtoon.
'Tulet ymmärtämään tekoni kunhan näet tämän' Giselle koettaa luoda luottamuksen ilmapiiriä yhdessä tv:ssä juuri finaaliin päässeen Y&T:n kanssa, nostaessaan äitiyspakkauksesta videokasetin.
'En tiedä mitä minun pitäisi nähdä jotta ymmärtäisin vaimoni murhaajaa.' saan vaivoin nyhdettyä itsestäni.
'Kiität minua vielä tuon nartun ampumisesta, setä hyvä'. Giselle naurahtaa ja raiskaa tunteettomuudellaan lisää raahautuvaa mentaaliani.
'Pysy rauhallisena ja keskity. Laita nauha pyörimään.' Giselle komentaa ja ojentaa videokasetin varmistaen samalla aseella liikkeideni järkevyyden järkytyksestäni huolimatta.
Tv:n ruudulle ilmestyy mulkku. Jättimäinen mulkku. Mulkku velipuoleni Masa, elähtäneenä mutta tukka hyvin.
Giselle katsoo isäänsä, sitten minua. On laskemassa asettaan mutta päättää kuitenkin pitää minut jyvällä. Hän pysäyttää nauhan kaukosäätimestä ja mulkku jähmettyy koska Giselle tahtoo vielä pohjustaa.

'Sain pankin lakimieheltä yhteydenoton kun täytin 18. Isäni jättämä perintö oli kassaholvissa jonka sisältöön sain oikeuden täysi ikäiseksi tultuani.' Giselle aloitti rauhallisen mini-monologinsa, kaatoi lasiin lisää brandya ja jatkoi:
'Holvista löysin ruosteiset auton- ja veneenavaimet, sekä tämän videokasetin. Alkuun en tiennyt mitä ajatella. Tuumasin kai että äijän patolooginen vittumaisuus ajoi hänet juhlistamaan syntymäpäiviäni manalasta asti. Lähdin pankista avaimet ja kasetti mukanani, vaikka olinkin syöttää ne lakimiehelle. Kotiin päästyäni täräytin kasetin koneeseen ja odotin näkeväni törkyä ja eritteitä mutta...mutta...' Giselle jarruttaa lauseensa ja sytyttää kosteiden ja kiiltävien huuliensa välissä kaksi punaraita Bugoa, ojentaen toisen minulle.
'Antaa epelin itse kertoa' Giselle päättää lauseensa.
Hän lorautta minullekkin brandya lasiin ja vapauttaa kaukosäätimellä mulkun kertomaan asiansa.

Elottoman Len valuessa veristä sädekehäänsä kokolattiamatolleni, huomasin olevani "sukukokouksessa", johon itseni lisäksi osaa ottivat vaimoni murhaaja ja hänen videovälitteinen, haudantakainen isänsä. Velipuoleni, jonka kanssa meillä ei ollut muuta yhteistä kuin pirunmoinen halveksunta toisiamme kohtaan.
Jostakin syystä häntä katsoessani tiesin että tuo mulkku änkeäisi nyt voimalla elämääni.
Siemaisin brandyn ja otin savut Bugostani.
Sillä hetkellä en muuta voinut. Enkä halunnut.

Karl S. Puukoski

jatkuu...

Anthem - No smoke without fire (1990)

16.3 2011 Elämme ajassa jonka puheenaiheista vastaa kaikkialle pääsevä ja kaiken kaivava tiedonvälitys, ja hyvä niin. On tärkeätä saada vitkastelematta tietoomme milloin läsäsähtää, miten kovasti, kenelle ja miten. Ja ennenkaikkea MILTÄ SE TUNTUU.

Japanilaiset ystävämme ovat saaneet kokea kovia viimeaikoina. Se ei varmaan ole jäänyt epäselväksi kenellekkään. Sen verran tohkeissaan on tv, netti, radio ja lehdistö hommalla mässäillyt. Varsinkin ydinvoiman ympärillä pyöritään eikä aiheetta. Jos sauvat ja ydin sulaa niin homma on kaput. Ympäristö on käyttökelvoton eikä geishat ja samurait enää noille alueille pääse sumoilemaan.

Se mikä pistää närästämään on joidenkin tahojen halu hakea hommasta vieläkin suurempaa draamaa. Kun katastrofia on tahkottu joka kantilta, raahataan studioon Japanilainen jolta tentataan MILTÄ SINUSTA TUNTUU. MILTÄ SUKULAISISTA TUNTUU. MILTÄ JAPANIN KANSASTA TUNTUU. Jos haastateltava ei tirskahtele heti tillittämään tai kerro kauhutarinoita miten tsunami vei tai miten säteily poltti niin kysymykset toistetaan kuin vähämieliselle. Kliiniset faktat asiallisessa muodossa eivät riitä. Kansa vaatii reviteltyjä ihmiskohtaloita, ihmeitä, hädän ja hävityksen näkemisen läheltä, mieluiten kosketus etäisyydeltä. Uhkakuvilla leikkimistä, syyllisiä, tunnetta ja tietoa, draaman maustamana pikaruokana pohjattomaan tiedonnälkään.

"Katastrofi- pornoa" saadaan myös kun haastatellaan säteily- ja ydinvoima asiantuntijaa. Toimittajalle ei koskaan riitä kylmät tosiasiat vaikka ne olisi kerrottu asiallisesti ja tyhjentävästi. Hän haluaa vielä tietää miten ihmiselle käy jos hän vaikka esim.törmää säteilypilveen. Lentääkö hattu päästä, vapisuttaako, maistuuko ruoka, kaatuuko ihminen, pullistuuko pupilli, suoniiko paisuntalihas, tyhjeneekö suoli, valuuko sylki. Ja varsinkin MILTÄ SE TUNTUU.
Kyllä terve ihminen voi kuvitella (jos haluaa) miltä tuntuu jos omalle kohdalle moinen napsahtaa. Kukaan ei haluaa sitä tietää, väitän minä.
Ainakin kuopiolaiset ja pitäisi pistää japanin tilanteesta uutispimentoon. Niillä ei pysy holtti mukana. Jodia syödään jo kuin tuoretta kukkoa.(Olivat ostaneet jodi- hyllyt tyhjiksi) Uutisten ajaksi pitäisi kuopiolaisten eetteriin ajaa vaikka Kalpa- pelaajien haastatteluja tai Tarotin musiikkivideoita niin eivät hihhuloi jodiensa kanssa. Joku voi väittää minun liioittelevan. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Itkenkö itseni uneen Japanilaisten kokeman kohtalon takia? Tunnenko suurta halua lähteä sinne vapaaehtoistöihin? Laulelenko Sakuraa sympatian osoituksena? Moikkaanko naapurin Toyota- uskovaista myötätunnon merkiksi. En. Alun kauhistelun jälkeen ei ole tuntunut miltään eikä missään.
Mikä sitten mättää?
Väitän että tietotulva ei lisää tuskaa(paitsi kuopiolaisten) vaan se turruttaa.
Kyynisyyskin kasvaa. Katastrofi- keräyksiin antamillani killingeillä kustannetaan sijoittajien juhlia.
Tämä tilitykseni ei tarkoita ettenkö toivoisi kaikkea hyvää Japanilaisille. Päinvastoin. Tiedotusvälineiden pakkosyötöstä huolimatta en suostu hanheksi jonka empatia syötetään katastrofaaliseen ähkyyn.


23.3.2011 Tiedotusvälineiden kovin kiima lopahti Japania kohtaan koska ydinvoimalat eivät possahtaneetkaan. Kai. Säteilyarvot ovat vain kohonnet hälyttävästi mutta japskit väittävät että vielä ei pitäisi ketään kirvellä.
Ihmiset alkavat jälleen rakentamaan elämäänsä ja koettavat päästä kiinni turvalliseen arkeen. Ketä kiinnostaa? Ei ainakaan mediaa. Kamerat röijätään taas paikalle jos jotakin KIINNOSTAVAA tapahtuu. Sitten kansalle annetaan taas extra- ja speciaalilähetyksiä tauotta jotta tiedämme MILTÄ SILLÄ HETKELLÄ TUNTUU.

Nyt kaikki huomio on kiinnitetty Libyaan, missä Gaddafi lyö mieltäosoittavan kansanosan olkapäähän lumottavia ja länsiliittouma päätti lähteä sotimaan kapinallisten kaveriksi. Saadaanko Gaddafi muljautettua vai lopahtaako kansannousu ja lännen into demokratian ilosanoman piffaukseen pohjois- afrikassa? Näihin kysymyksiin ja juonenkäänteisiin media koettaa vastata viiveettä, jotta me viihtyisimme töllön ääressä makkaroiden ja kuohujuomiemme kanssa. Tuutit turvoksiin realiaikaisesta sota- pornosta ja siitä, MILTÄ TUNTUU Gaddafista kiristellä teltan naruja pommisateessa tai Libyalaisesta koulukkaasta kun sota pisti lukujärjestyksen uusiksi. Eläköön nopea tiedonvälitys!

Toivoa sopii, ettei meidän tarvitse koskaan olla maailman möllötyksen kohteena moisissa "reality- showssa". En usko kenenkään haluavan nähdä esimerkiksi minun juoksevan nakuna napalmisateessa. Posket märkinä ja mahalihat raapiutuneina. En edes pervoimpien... Hitto, tarkemmin ajateltuna tiedän monen jopa toivovan sitä!

Mutta palatkaamme vielä nousevan auringon maahan. Japanilainen musiikkiteollisuus nousi tietoisuuteeni 80- luvulla jolloin Loudness, Vov wow, ja Earthshaker tulivat tutuiksi nimiksi. Kirpputorilla törmäsin erään radio- äänen myymiin vinyyleihin. Ylihintaisten tuotosten joukosta erottui tämä, tänään lautasella sätkivä em. pumppujen hengenheimolainen ja ikätoveri ANTHEM, jonka vuonna 1990 julkaisema "No smoke without fire"- lp maksoi 3,5 euroa. Minulle bändi oli nimenäkin vieras, mutta takakannen karvapäät saivat yleisellä habituksellaan minut sijoittamaan heihin. Mustia jouhia kilometri tolkulla, nahkaa, niittejä ja nyrkki pystyssä. Tiedän! Kelpaisi vaikka kerjäläiselle.

Pikemmittä puheitta tutkimme onko levy tiivis kuin datsunin takapenkki ja aistiiko siitä saken vauhdittaman soittamisen riemun.

1."Shadow walk" Joukkion aivot on basisti Naoto Shibata (Loudness vuodet 1994- 2000). Tuo "nipponin Nikki Sixx" tarjoilee alkuun tummanpuhuvalla tapporiffillä starttaavan tasatahti tuksutuksen. Solisti Yukio Morikawa kuulostaa siltä kuin sake olisi halvannut kielen kitalakeen, mutta aikani kuunneltuani päättelin että säkeistöt sönkätään Japaniksi. Kertsit taipuvat kyllä kansainvälisesti. Persoonallisuutta joka vaatii kuuntelua. Tyylilaji sijoittuu jonnekkin Yngwie Malmsteenin ja Dion rouheaan mellevyyteen. Aavistuksen alavireinen mutta kuuntelua kestävä.

2."Hungry soul" Viimeksi kuulin kielen vaihtuvan yhtä sujuvasti japanista englanniksi ja takaisin tyynenmeren taisteluissa pauttiarallaa 70 vuotta sitten. Nyt luotetaan enemmän perinteiseen hard rock- sapluunaan, eikä yhtään pöllömmin. Homma toimii kuin toistensa kehuminen toyota- uskovaisilla. Soudit kuorruttavat osaamisen tyylikkäästi. Vaikka en ymmärrä kieltä, aistin nälkää ja kaipausta geishojen selkään. Tai sitten oma"suoneni" kurnii ja likainen mieleni kaipaa.

3."Blinded pain" Tässä keskiraskaassa biisissä kaikki elementit kohdallaan mutta nuppi uupuu. Kibale on rakennelma hienoja säkeistöosia ilman määränpäätä. Hieno ja kiiltävä lipputanko ilman lippua. Soolo- osio avaa ovia hienosti ollen biisin parasta maisemaa.

4."Do you understand?" Nyt mennään temmossa vantterammin mutta vauhti ei tuo biisin kroppaan juurikaan lihaksia. Parhaiten pullistellaan jälleen soolo-osiossa, jossa mr. Shibata bassoilee ja kitaristi Hideaki Nakama liippailee rumpali Takamasa "mad" Ohuchin tukemana.
Mutta musiikin mystisyys ja hienous kiteytyykin tässä. Kun heikompikin biisi pääsee elämään hurmoksessa olevan bändin soittamana live- tilassa, kasvaa kibale kuin ammattikoululainen sikahormoonilla. Soolo-osio lyö väreille, kitarisi mustassa Anthem- paidassa on nykyinen bändin kitaristi, Akio Shimizu, joka on järjettömän tyylikäs kuusikielisen taitaja. Shimizu- Shibata kärkipari kuuluu ehdoitta rock maailman huipulle. Levyllä hengetön, livenä loistava ralli!

5."Love on the edge" B- rappu avautuu hengen salvaten. Kitarariffin jyrähtäessä tietää että nyt ollaan tekemisissä UNOHDETUN KLASSIKON kanssa. Riffi toimii takuulla kuin laadukas oraaliseksi. Biisin kokonaisuuskin loistaa hitti- valoa jos kielestä ei välitä. Tuo kitarariffi kuuluu kaikkien aloittelevien kitaristien treenilistalle. Anthem perustettiin vuonna 1981, mutta tämä on ensimäinen musiikkivideo minkä orkesteri teki, ja sen se on näköinenkin.

6."Love of thunderstorm" Tylsyyttä standardit täyttävästi ja vauhdikkaasti jutkutettuna. Sama jos joku tulisi minulle esittelemään uutena asiana keskaripullon. Polkupyörän. Naisen. Sähkölaskun. Tahrat kalsareissa...

7.Power & blood" Haistan hihhulointia. Bändi koettaa velmuilla muttei osaa. Sama jos Paavo Väyrynen koettaisi olla Michael Monroe, tai päinvastoin. Luonnon vastaista esittämistä. Voimalla & verellä ei irtoa california- fiilistä vaan ennemminkin itkua ja hammasten kiristystä, revenneitä vaatteita, kuvaus sessioita virkavallan järjestämänä ja lovi budjettiin. Halpa kuin tonttimaa Fukushimassa.

8."Fever eyes" Nyt mennään taas huomattavasti pirtsakammin. Säkeistön rytmitykset ja basson lonkotus säkeistössä toimii kuin sushi geishan vatsalta nautittuna. Biisin kepeähkö yleisilme on nyt luonteva kuin reggeapampulat duunarin perskarvoissa. Kuumetta tämä ei nosta, pientä lämpöä kuitenkin.

9."The night we stand" Bändi saa hyvän svengin päälle levyn finaaliin. Lupsakkaa rokkailua jonka mukana läpsyttää jalkaa lattiaan mutta josta ei muista jälkikäteen mitään. Kännini on samaa mieltä. Mukava kuin laupias lappuliisa. Tykätä voi muttei kehtaa rakastua.


Anthemin "No smoke without fire"- albumi ei nouse hard"n heavy klassikoiden joukkoon kokonaisuudellaan, mutta "Love on the edge"- teos ja muutamat muutkin kelpo palat takaavat sen että 3,5 euroa ei tunnu todellakaan kovalta hinnalta. Toki levyllä on fyllinkiäkin ja ep:nä olisi julkaistu vain olennainen. Kaikki kunnia tälle Japanin kansallisaarteelle joka Loudnessin varjossa tarpoo.
Ostaa kannatta ainakin bändin vuonna 1988 julkaistu Hunting time, 1992 julkaistu "Domestic booty" (Akio Shimizu debytoi), ja henkilökohtainen suosikkini "Seven hills"(2002) joka tarjoilee vielä Anthemia sielukaimmillaan. Uudemmat tuotokset koettavat liikaa synkistellä nykymenon mukana.
Japanin kieli on... mutta niin on Suomen kielikin. 7- /10

Karl S. Puukoski

Kasarium osa 5

Helvetin heräämisiä

"Älä vain hullu tallo huntuni päälle!" kiljaisi Milla elämänsä onnellisimpana päivänä ja hyräili hyväntuulisena Billy Idolin White weddingia".
Saku kantoi häntä kynnyksen yli mallikkaasti niin kuin tilanne ja traditiot vaativat. Milla ei hänen käsillään paljon painanut. Tuo kaunis hento siveyden kukkanen oli nyt viimein hänen. Ruusunlehdet sängyllä korostivat Millan ja tilanteen kauneutta. He olivat nyt nuori aviopari. Tuota päivää Saku oli odottanut pitkään. Vielä enemmän hän odotti hääyötä. Parikymppisen kaiken kaatavalla kiihkolla. He olivat kaikkia luonnonlakeja vastaan pidättäytyneet seksin harrastamisesta ennen avioliittoa.

Saku aukaisi sviitin tv:n jossa Bryan Adams tuli mukaan kaatamaan korostuneen snobisti AITOA shamppanjaa kahteen kristallilasiin joista toisen hän nosti Millan viereen hääsviitin yöpöydälle.
"Vieraamme taisivat viihtyä?"- Milla huokaa kysymyksen Sakulle joka imuroi viimeisiä tippoja lasistaan.
"Eihän siellä ollut kuin haluamani vieraita" Saku vastaa viskaten lasin suureleisesti sviitin nurkkaan.
Milla ei vastaa vaan katsoo sängyllä maaten jonnekkin kaukaisuuteen.

Liian pitkä hiljaisuus kertoo että jonkun tien päähän ollaan tultu.
"Pihtaamiselle ei kai enää löydy perusteita, rakkaani?" Saku kysyy elegantisti humaltuneella korostuksella.
"Olemme nyt naimisissa. Mutta haluaisin tutustua toisiimme ennenkuin..."
"Jumalauta! Olen virponut hanskaan koko elämäni ja kun nyt viimein olen päässyt HÄÄYÖN asteelle niin vielä pitäisi ruveta paremmin tutustumaan!"- Saku kivahtaa ennenkuin Milla saa sanottua lausettaan loppuun.
"Minua vain pelottaa että petyt minuun"- Milla sanoo hiljaa ja selvästi Sakun reaktioita peläten.
'Hei, me ollaan naimisissa baby! Tämä yö TÄYTYY olla meidän.' Saku sopertaa ja konttaa Millan luo.

Hän silittää Millan karheaksi tupeerattua tukkaa ja näykkii samalla Millan korvanlehteä.
Hänen kätensä harhailevat hääpuvun karhealla pinnalla etsien rintoja ja väylää mistä päästä hyväilemään niiden neitseellistä pintaa.
"Pelkään että petyt minuun..."-Milla huokaa Sakun hyväilyistä selkeästi kiihottuneena.
Saku lipoo kaulan ja työstää rintoja mitä hääpuvun tiukka kaulaaukko vain antaa periksi.
Hänen kätensä ovat jo reisillä ja pyhimmän porttina on enää valkoiset pitsillä koristellut pikkuhousut.

Saku vaihtaa työstökulmaa. Hän hakeutuu kasvokkain tuota pyhintä kohti. Hän näkee kaunista reittä ja sileää ihoa. Hän näkee pitsialushousujen haarakiilan joka näyttä sykkivän kiimaa, huutaen toimintaa.
Saku nuolaisee kerran pikkuhousujen päältä ja on tuntevinaan kuinka Milla värähtää. Saku raottaa pikkuhousujen saumaa jotta pääsee kiinni pyhimpään.
kieli levittäytyy... Se saa kosketuksen... kieli ei maista... keho korjaa asentoa ja kieli hakee tuloksia. Tuloksena on NOLLA!
MITÄ VITTUA! MILLALLA EI OLE SITÄ ITSEÄÄN! Jep. Sakun nuori morsian on ummessa. POSLIINILTA EI LÖYDY MINKÄÄN VALTAKUNNAN REIKÄÄ!

Saku tuntee itsensä naurunalaiseksi.
"Teit tämän tahallasi, etkö tehnytkin?"- Saku kysyy rauhallisella äänellä kasvojaan sukien.
"Minähän sanoin että pettyisit minuun!"- Milla vastaa sanojaan korostaen ja kiepsahtaa ylös sängystä.
"Miten tässä nyt hääyötä vietät!? Miten sinulla ei ole römpsää? Saku kysyy epätoivoisena ja epäuskoisena.
"Itsepähän valitsit tiesi, nuori mies. Ja seksi on sitäpaitsi yliarvostettua ryöhnyämistä"- Milla vastaa vahingoniloisella äänellä. Naurahtaa ja peilaa itseään hotellihuoneen meikkipöydän ääressä, hyräillen Poisonin" Look but you can't touchia.

Saku on polvistuneena sängyllä jonka ruusunlehdet ovat jo nahistuneet. Saku repii hiuksiaan ja murisee huulten välistään "Eikä ole. Ei se saa olla... rakastan ja haluan sinua niin..." Hän murisee ja itkee itkua joka ei ole tästä maailmasta. Tuo itkuksi kanavoitunut suru on monista puroista virrannut koski. Nyt Saku ei löydä enää sisältään kanavanhoitajaa joka pelastaisi. MTV on tietämätön ja soittaa Def Leppardia eikä tilanne sitä enää kaipaa. Kaikki hukkuu huminaan ja lohduttomaan pimeyteen.

Saku näkee hedelmäveitsen.
Saku näkee hyräilevän Millan.
Saku kuulee huminan ja tuntee epätoivon.
Saku kokee käsivartensa ylivoiman Millan kaulan ympärillä.
Saku tuntee oman ja hedelmäveitsen riittämättömyyden

Hedelmäveitsi vie silti Millalta kaiken.

Milla katsoo tyhjyyteen eikä välitä. Nukeilla on tapana olla niin.

Saku huutaa tuskaansa eikä kukaan kuule...

Eeeeeeiiiiiiiiiiii! Herään huutooni. Hiki noroilee ryyppäämisestä turvonneiden, auringon ja aurinkolasien taiteilemien kasvojeni pinnalla. Bangkok ehtii tervehtiä ennen tajunnan selkeyttä. Radio kertoi minun elävän ennenkuin itse ennätätin asiaa ajatella. Hidastun vaikka en sitä itse tajua.

'Rauhoitu Greg! Mikä sinulle tuli?!' Le kysyy säikähtäen juuri kun on vaihtamassa vauvalle vaippoja. Lapsen tekemä tulinen "sinappi" yökkäyttää Letä.

'Unet. Näin helvetinmoisia unia, Le! 'Näin itseni... en muista... veljeni... sinua köyriessäni tukehduin omaan oksennukseeni... soitin taivaallisessa super-groupissa... näin jonkun vehtaavaan harhaisena nuken kanssa... Voi helvetti, pitää kai vähentää ryyppäämistä.' huokaan hikoillen, sydämmen ponnistellessa vielä unen jälkilöylyissä.

'Olet ollut viimeisen vuoden aivan kuutamolla. Ei varmasti tuhmentaisi jos pistäisit kampoihin viinamadollesi.' Le sanoo roikottaen paskavaippaa roskikseen.

Hän on oikeassa, tuumin ja kurkottelen tuolini vierestä vodka-pulloa joka on vahtinut uskollisesti isäntäänsä. Nappaan siivun ja kuorin ihoon liimautunutta Saxonin paitaa päältäni. Nousen hakeakseni kuivan paidan koska Bangkokin ilta on alkanut viilentyä. Kävellessäni huomaan olevani topakassa kännissä. Maailmani horjuu ja huojuu merkityksettömänä. Rikas rock-eläkeläinen on kuin tyhjän päälle jäänyt huippu-urheilija. Nyrkkeilijä joka ei saa nousta kehään, golfari joka ei pääse viheriölle. Yltäkylläisyys ei täytä sitä tyhjää aukkoa, joka jää jos lopettaa seuraamasta elämänsä "teemaa". Itse en seurannut teemaani koska uskoin omien siipieni kantavan pornotähtenä. Hylkäsin rockin ja annoin "albiino-matikalleni" mahdollisuuden rellestää.

Ero Dirty Clubista oli faneille ja lehdistölle elämää suurempi uutinen. Pariin viikkoon ei maailmalla tuntunut tapahtuvan mitään muuta. Kaikki tiedotusvälineet voivottelivat eroani ja jossittelivat universiumin suurimman orkesterin tulevaisuudella. Nyt tilanne on toinen. Dirty Club porskuttaa kovempana kuin koskaan Kenny Tall Wacker kannujensa takana ja minua tuskin enää muistetaan. Pornoalalla suurin saavutukseni on hardcore-pornon erikoislehti Tussusektorin vuoden "Mr. Nylkyttäjä"- titteli, josta saamaani pyttyä pidän tuhkakuppinani.

Nappaan hengarista Gotthardin- kiertuepaidan ja suuntaan jääkaapille hakeakseni oluen. Le lekuttelee vauvaa jonka syntymiskertomuksesta saatikka nimestä minulla ei ole varmuutta. En muista milloin olemme hänet Len kanssa saaneet. En ilkeä ottaa asiaa puheeksi. Ovikellomme soi. Vien huojuvan elämäni nahkahousuissani, olutta siemaillen ovelle.
Siellä minua vastassa on pitkähiuksinen blondi, ruskeine silmineen, Acceptin napapaidalla mehukkaat tuuttinsa verhonnut neito, jonka katseessa on jotain tuttua tyhjyyttä. Tunnen olevani tilanteessa humalatilastani huolimatta.

'Nyt on kuule niin että en muista että olisin tilannut sinua. Vaimoni ja lapsenikin on kotona joten ei tehdä hommasta likaista.' Kaivan nahkahousujeni taskusta tukun dollareita ja ojennan niitä blondille.

'Käy viihdyttämässä naapuriani. Leiki vaikka hänen rottweilerinsa kanssa. Siitä se vanha pervo tykk..' blondin litsari tuntui piristävältä vaikka tarkoitus oli varmasti toinen.

'Olet näköjään viimein elävien kirjoissa, juoppo! Len lantraukset alkavat tuottaa tulosta.' blondi sivaltaa sekä kämmenellään että sanansäilällä. Hän nappa oluen kädestäni, ottaa kulauksen ja painuu sisälle pullo kädessään. Kuulen kuinka Le tervehtii häntä iloisesti. Itse en kiiruhda perästä vaan päätän kusta pihallani olevan palmun juurelle.

Lorotellessani kuuntelen Bangkokin väsymätöntä sykintää. Nuo neon-valot ja moottorien luoma nyanssien kirjo ovat minun mereni, metsäni ja vuoreni. Levoton ja pysähtymätön luontoni. Ravistelen hilut ja muljautan albiinoni nahkahousejeni kätköihin. Päätän vielä oksentaa palmulle ennenkuin suunnittelen tarkemmin juomapolitiikkaani.

Istahdan nojatuoliini, toisessa kädessä pintti olutta ja toisessa vodka- russian, joilla uskon elämäni korjaantuvan. Kaipaan röökejäni ja katson kuinka Le ja blondi rupattelevat toistensa päälle. Blondin pitkät, ruskettuneet sääret ja kieltäytymistä vaatinut vatsa eivät jää ilman huomiotani. Herkullinen pakkaus kertakaikkiaan. Le ja blondi ovat selkeästi tuttuja toisilleen. Jopa ystäviä keskenään. Blondi nappaa vauvamme syliinsä varmoin ottein. Hän kalkattelee leikkisästi ja massuttaa kiihottavia huuliaan eikä vauvamme tunnu vierastavan häntä. Olen juuri kysymässä kiinnostaisiko häntä kummin pesti, kun hän nostaa napapaitansa reunan lähelle leukaansa ja näen nuo hekumalliset rinnat häpeilemättömästi, läheltä ja humalasta huolimatta äärimmäisen tarkasti. Nännit kurkottelevat iloisesti ja rintojen kokonaisuus on turpea. Ihanalla tavalla. Näen kuinka vauva nappaa tuon "tupakantumpin" suuhunsa ja silloin tajuntani huutaa vääryyttä.

'Hemmetti vie! Tuo on sairainta mitä olen koskaan nähnyt! Hyi helvetti!' huudan oluen lennellessä kilpaa sanojeni kanssa.

'Häh?! Onko tämä sinusta sairainta mitä olet nähnyt!? Kun vauva syö rintaa? Itse olet elostellut kaikki vuodet ympäri maita ja mantuja ja sitten sinusta on sairasta kun vauva syö ÄITINSÄ rintaa! Blondi kähisee korostuneen hillitysti jottei vauva säikähdä ja lakkaa aterioimasta.

Olen ymmälläni ja mietin miksi en muista "nylkeneeni" tuota blondia ja miten ihmeessä Le on voinut antaa anteeksi että olen siittänyt tuolle vieraalle naiselle lapsen. Uskomaton nainen. Mikä lahja olla noin ymmärtäväinen. Hyväksyä miehensä kahlitsematon siitoskyky ja olla vielä ystävä tämän naisen kanssa. Katson Letä joka hehkuu silmissäni nyt, jos mahdollista, vieläkin enemmän. Tuo nainen ei tiedä mitä menettää kun ei ole syntynyt mieheksi ja kohdannut itseään.

Ihailen vielä haluttavaa vaimoani ja hänen kurvejaan kun vauva lopettaa ruokatuntinsa. 'Pidäppäs SETÄ Sakua hetken sylissäsi niin me Len kanssa käymme pulahtamassa uima-altaalla". Koeta saada hänet röyhtäisemään niin ei ala pikkuisen vatsaa vääntämään.'

SETÄ? Mikä helvetin SETÄ? Kysyn pään ollessa pyörällä humalasta ja elämän järjestämästä "kauniit ja rohkeat"- käänteestä. Katseeni hakee vastauksia vuoroin Lelta vuoroin blondilta.

Blondi osoittaa Leta sormella ja sanoo voitonriemuisesti:' Minähän sanoin. Tuo kännikala on niiiiiin pihalla!'

Blondi katsoo minua kuin alistettua koiraa ja sytyttää tupakan.

'Et kyllä usko miten oletkaan isäni kaltainen. Et hitto vie...' Blondi sanoo päätään puistellen. Olen ilmeisesti jäänyt paitsi jostakin info- tilaisuudesta mutta vaistoan että siitä minun ei ole syytä nostaa äläkkää.

Blondi huomaa koiran katseestani, kaipauksen toistoon ja sanomattoman nälän saada tietoa.

'Nimeni on Giselle Bush, edesmenneen velipuolesi tytär. Hauska tutustua jälleen. Pidä seuraa Sakulle. Äläkä karkaa niinkuin hänen isänsä. Tai ukkinsa.' Giselle tuhahtaa kadotessaan ovesta uima-altaalle.

En lupaa hänelle mitään.

Len ilmeestä tiedän menneen vuoden olleen raskas hänellekkin. Sumea vuosi oli hukutettu miestäväkevämpään. Ruumiini kellui ja tunsi kituvansa mutta joku korkeampi voima ei antanut sen hukkua, vaikka selkeästi yritykseni oli ollut kova. Joku kipinä sisälläni kyti. Tahtoni ja määräysvaltani ulkopuolella. Kuin öljylampussa jonka lasit ovat rikki mutta sydän palaa tuulesta huolimatta.

Len ja Gisellen mentyä uimaan jään Sakun kanssa kahden. Katsomme toisiamme. Hän ei ole mikään kaunis vauva. Myytinmurtaja ja poikkeus säännössä ennemminkin. Hänen silmissään on samaa kun äidillään. Kasvoissa on jotain tuttua. Jotain karua kuten minussakin. Tunnen yhteenkuuluvuutta tuon kiittämättömän kanssa. Kahden ruman yhdessä muodostamaa elämän kauneutta. Syntynyttä ja tekemällä tehtyä.

Saku pulauttaa Gotthardin paidalleni. Hän katsoo silmiini ylimielisesti. Hänen suonissaan virtaa selkeästi Bushien veri.

Tartun siihen ja tiedän näkeväni huomisen.

Karl S. Puukoski

ps. Jatkuu seuraavassa numerossa...

58 - Diet for a new america (2000)

Yksi enkelten kaupungin pyhimyksistä näkee, miten nopeasti nuoret naiset heihin rakastuvat. Paholaista huutaessaan ja tuskaa näytellen, jakavat he rakastuneet kolmeen. Mielihyvään heidät lääkitään noina loiston päivinä.
Seuraa rappiota rappion perään. Hukassa ovat nuo sukupolvensa siat!
Syntymävuotenaan uuttamannerta syöttää ja uutta nahkaansa kirjaa. Sekalaisten sielujen joukko, joiden tiet välillä erkanee, löytää yhteisen tien karnevaaleihin joista 7 on kuolemaksi. Aamulla heidän valtansa kyseenalaistetaan, mutta heitä suurempia ei ole ollut, ei tullut, eikä koskaan tule olemaan!

Les Prophecies de Rockstaramus, s.26 kappale 50 säe 211


Maailmalla käy myllerrys. Diktaattorit vuorollaan saavat väistyä kansan älyttyä nousta sorron yöstä.Yllättäen myös Rokkilandiassa kuohuu. Jo vuosikymmeniä vallassa sikaillut maan itsevaltainen diktaattori Beat Less, oli äänestyttänyt itsensä vaaleissa Rokkilandian johtajaksi jälleen kerran. Mutta kansa oli herännyt siihen faktaan että eihän tuollainen jollotus enää 2000- luvulla voi olla mistään kotoisin, vaan hommasta haisee pienen piirin pakkosyöttö, älytys ja vaalivilppi.

Rokkilandian kansalaiset rynnivät kaduille vaatimaan hirmu- kunkku Beat Lessin eroa. Neuvotteluyhteyttä ei diktaattorin poppoo pilluillessaankaan halunnut rakentaa, vaan pirut ajattivat tallista tankit, ropelikoneet ja hävityslennokit kansaa vartiomaan.
Kansa marssi ja julisti sanomaansa paremman musiikin puolesta ja siitäkös diktaattori Beat Less veti herneet nasaaliin. Napakalla käskyllä nuo sotakoneet saivat käskyn tulittaa kunnon musiikkia vaativia Rokkilandian kansalaisia.
Uhrien määristä kiistellään, mutta paikalla olleet kertovat miten Beat Lessin joukot olivat tulittaneet lössiä ainakin "Let it bellä" ja "All my lovingilla".

Järkyttynyt Stryper- fani (joka haluaa pysyä nimettömänä ja joka haluaa että turvallisuussyistä fonttikin muutetaan) kertoo:

"näin miten Beat Lessin sotakoneet ämyreineen kävivät mielenosoittajien kimppuun. Se oli karmeaa. Moni piteli tuskissaan korviaan ja jotkut heittivät pitkääsylkeä. Oli myös niitä jotka vanhasta tottumuksesta rupesivat tanssimaan ja laulamaan mukana. Se järkytti. Jotkut väittivät että "Yesterdaytäkin" olisi käytetty. Siitä ei ole kuitenkaan todisteita, mutta joitakin naisia, lapsia ja tunnevammaisia miehiä oli kuulemma itketetty tuolla biisillä."

YK on huolestunut Rokkilandian kehityksestä ja se jää miettimään pakotteita Beat Lessia kohtaan. Grungelandia on ainut joka vastustaa sanktioiden käyttöä.

Asiantuntiat ympäri maailmaa uskovat että valta vaihtuu koska oppositiokin on vahva. Ykkösvaihtoehto pressaksi on Ledinard Zeppelin, joka kuitenkin todennäköisesti kieltäytyy vallasta ikään vedoten. Myös vaaleissa kolmanneksi tullut kuningatar Queen on epätodennäköinen vaihtoehto, koska kuningashuoneen ainut siniverinen tölläsi väljään immuunijärjestelmään jo 20 vuotta sitten. Näiden faktojen jälkeen ei listalta löydy muita vakavasti otettavia vaihtoehtoja kuin MÖTLEY CRUE (sekalaisenseurakunnan puolue) ja heidän valovoimainen johtajansa Nikki Sixx, jota moni vanhanvallan kannattaja syyttää populismista.

Nikki Sixx on rokin aatelisia, joka on tehnyt uljaat kannuksensa elämää suuremmassa MÖTLEY CRUEssa, loistavassa Sixx:amssa ja mainiossa Bride of destructionissa. Kun vielä mainitaan cv:n London, on mr. Sixxin työura kerrattu pääpiirteittäin.
Historiasta löytyy kuitenkin ajanjakso jolloin maailma möllötti minkälainen jöllykkä mahtaa syntyä MÖTLEY CRUEn "New tattoo"- albumista, eivätkä huomanneet että herra Sixx vatkasi vasurillaan jotain aivan muuta...

Onko tämä Nikki Sixxin entisen appensa kanssa , 58 (heidän kummankin syntymävuosi!) nimen alle väsäämä "Diet for a new america"- albumi luuranko kaapissa ja rasite cv:ssa, vai onko tämä juuri SE juttu mikä pistää kansan jakautumattomana kantamaan mr. Sixxia kultatuolissa pitkin Rokkilandian saastaisia, mutta ah, niin cooleja katuja pitkin. Mukana Nikki Sixxin sivuluisussa olivat wikin mukaan:

• Laulu ja guitarat: Steve Gibb
• Basso ja käskyt: Nikki Sixx
• Tuottajana ja ex- appena oleilu, muut kilkuttimet ja rämpyttimet: Dave Darling
• Tausta tahdit: Bucet Baker

1."Don"t laugh" (You might be next) Kokonaisuutta hallitsee sumeaksi efektoitu soundi. Painostava fiilis koettaa herätä kertsiin mutta vaisuksi meno jää. Psykedeelia haetaan c- osaan mutta ujostelleen. Selkeä irtiotto biisin masentavasta arjesta olisi ollut paikallaan. Toimii jäppisellä joka vastentahtoaan puree "jääpalloa" perverssien kevätriehassa, vieressään nauravainen kaveri joka ei tiedä olevansa seuraava "potilas".

2. "El Paso" Alku voisi kertoa parvekkeella "käärmettään" rasvailevan heebon tunnelmista juuri ennen klo.16 ruuhka- showta. Näyttely alkakoon! Nikki S. juontaa elektrohenkisen soiton päälle. Kertsin efektoitu laulu on mautonta purkkaa. Hengetöntä ja väsynyttä. Sopii taustamusiikiksi wc- tiloihin missä on siniset lamput.

3."Piece of candy" Mieleeni nousee rasvaisissa hiuksissa, tulppaani perseessä, puunhalaus mielessä, silmät sameana ja kaapu punkulla ryölättynä taivaltavasta hihhulista, joka tahtoisi lipaista gontsaa muttei kerkeä kun pitää tärkeillä. Biisi tahtoo olla ärsyttävän iloluontoinen, mutta meikäläisen elimellinen synkkämielisyys torppaa moisen hihhuloinnin kanveisiin. Luonto ei anna tykätä. Luotan luontoni makuun.

4."Shopping cart jesus" Jämäkkä ralli jossa yhdistyy eilinen ja nykypäivä mielipuolisen mukavasti. Kertosäkeeseen saadaan mukavaa tarttuvuutta. Tästä aistii sitä nerokasta mr. Sixxin ajatusmaailmaa, mikä on ollut kateissa levyn aikaisemmilta vedoilta. Ostoshelvetissä olen minäkin kärryn kanssa jeesustellut. Ylistäköön tämä biisi sinne joutuneita ja sieltä pelastuneita!

5."Queer" Leppoisa fiilis ei poista sitä tosiasiaa että biisi on pitkästyttävä. Mukavaa miihailua ja vetelehtimistä pikku kikkailujen ja naiskuoron tukemana. Vähempikin olisi riittänyt. Kerta kuuntelulla pärjää pitkälle.

6."Song to slit your wrists by" Hieman harhainen meno jatkuu mielenkiintoisemmissa merkeissä. Biisissä on ideaa ja varsinkin kertsi toimii kuin kipupumppu. Levyn nussakinta ainesta tähän vähään mennessä.

7."Stormy" 58 alkaa parantamaan nelistystään. Hämyinen meininki toimii eikä brittipoppimainen säkeistökään pysty sitä pilaamaan. Päinvastoin. Biisin laiskan sutjakka selkäranka saa ahdistuneista "je je jeah!" huudoista terävyyttä ja luonnetta nikamiinsa. Hienon identiteetin venkoilu.

8."Killing joke" Ei toimi vitsinä eikä vakavasti otettavana funkina. Piristävän letkeätä menoa mutta ei juuri anna sen kummempaa elämystä. Nikki Sixxin laajan musiikillisen repeartuaarin todistaminen lienee tämän vedon suurin arvo. Kyllä tällä känni-ääliöitä laulattaa ja tanssittaa.

9."All of my heroes are dead" Alkuun biisin sukellus synkkyyden meren öljyisiin aaltoihin kiehtoo, mutta kun siellä sukellettaan koko kesto (4.59) alkaa happi loppumaan. Pientä lohtua antavaa elementtiä olisin kaivannut. Parasta puolikasta kuitenkin. Viimeisimmät "kuolleet sankarit" ovat Gary Moore, Phil Kennemore ja Gregory Bush.

10."Alone again (naturally)" Alku on kuin ennettä Sixx:am "Life is beautiful"- biisin Sixx- sedän alkujuonnosta. Painajainen etenee nuoren neidon ja juoppolallin karaoke duetolla. Biisin kliimaksi on ehdottomasti soolo- osio, koska silloin ei kukaan ole äänessä. Haistanko jopa Sinatra- henkistä flirttailua? En kai nyt sentään?! Ei huono vaan heikko ja jollakin ärsyttävällä tavalla toimiva jollotus.

11."Who we are" Vajaa pari minuuttinen loppu meuhkaus jolla ei ole kokonaisuudelle mitään annettavaa. Kuin kämmeneen kasvanut känsä. Kuin pieni luomi ojentajalihaksessa. Kuin navan poimu. Ei sitten mitään virkaa suuressa kuvassa. Tyhjänpäiväinen kuin kyynärpään rypyt... kiharat perskarvoissa... (itsensä tutkiminen on tie hulluuteen).


58:n "Diet for a new america" kaksijakoinen kokonaisuus. Huonommalla puoliskolla Nikki Sixx tuntuu päästelevän ulos turvottavia aivopierujaan, mutta paremmalla puoliskolla on myös hyviä hetkiä. Levy on antanut varmasti eniten Sixxille itselleen tuulettamalla herran mielensopukoita. Tässä oli jo pientä esimakua Sixx:am tulevista seikkailuista. Suositellaan Nikki Sixxin hardcore- fanien ja jääpallo- hardcore fanien kevätrientoihin ja illanistujaisiin. 5,8 / 10

Jokaisella poliitikolla on luurankoja kaapissaan. Olkoon tämä albumi tulevan Rokkilandian presidentin Nikki Sixxin hairahdus. Kyllä tämän synnin sietää.
Olisiko minusta sitten moisen valtion virkaan? Epäilen. Ennemmin tai myöhemmin poliittiset vastustajani saisivat tietoonsa että olen sekakäyttäjä. Retkahdan nimittäin välillä kuuntelemaan Scandinavian music groupia ja Johanna Kurkelaa.

Karl S. Puukoski

P.S. Esittäisin toiveen. Jos vanhuus saa minut kiinni, iskee ja makaan vanhainkodin terminaaliosastolla telkänpönttönä elämän peräseinää taputellen, on viimeisenä toiveenani kuulla vielä kerran keskusradiosta Rokkilandian kansallislaulu, Mötley Cruen 'Home sweet home'. Eikä tilkka miestäväkevämpääkään pilaisi tuota tunnelmaa...