Suuresti esiintyvä areena hihhuloinnille on politiikalla höystetty maailmanparantaminen. Tässä genressä hihhuloinnin suuntauksia riittää. Yksi värikkäimmistä ja keskustelua herättävimmistä hihhuli-kööreistä on hihhuloimaan intoutuneet ultra-piipertäjät. Jos punaniskajuntit eivät olisi tormakkana vastapainona, luisuisi maailman valta näille iduista saadun salmonellan sumentamien runopoikien ja puunhalaajatyttöjen haltuun! Näin on, jos on uskominen jyrkkämielistä tuttavaani, jonka kanssa kävimme mielenkiintoisen keskustelun maamme tilasta. Tässä keskustelustamme tiivistettyä maailmankuvaa, jos "hali-hali"-porukka saisi vallanvaltikan känsättömiin kämmeniinsä.
Rajat olisivat auki niin, että Luxemburgilainen irtolainenkin pääsisi tarkastamatta etuilemaan työkkäriin ja kikuttelemaan toreille Suomi-muijaa.
Susi saisi metsästää luvanvaraisesti rajaseudun lapsikatrasta, estäen näin alueellisen väestöräjähdyksen.
Supi riehuisi niin, että telkkä ei pesisi, ja jos pesisi, niin supi karsisi kannan joka tapauksessa puutokseen. Piipertäjät väittäisivät telkän paskoneen luonnonvastaisesti, joten sukupuutto olisi lahja luonnolle.
Supitarhaajat saisivat turpaan ja linnaa piisaisi, jos piipertäjä-hihhuli määräisi ja säätäisi.
Liha ja kannabis vaihtaisivat paikkaa lakipykälissä. Pikku kebabista saisi ehdonalaista, karjalanpaistista kuristushuonetta ja presidentti pyyhkisi armahdusanomuksella tähtisilmää, jos joulukinkun välittäjä erehtyisi armoa anomaan 20 vuoden kakun jälkeen.
Kannabis-karnevaalit syrjäyttäisivät koulujen kevätjuhlat.
Jonottaessasi aamuisin joukkoliikennevälineeseen, jotta pääsisit työpaikallesi, mietit miten ennen hihhulien aikaa sait nukkua 2 tuntia pitempään ja töräyttää sitten take-away kaffe vasemmassa kädessäsi ja Pontiac Trans Amin voimaa ja vapautta tihkuva ratti oikeassa kätösessä hiilivoimalan pihaan renkaat ulvoen, juuri ja juuri myöhästymisen välttäen, työkavereiden ihailujen keskelle huomenia sadetellen, mutta nyt vihreälle teelle irvistellen, tehdasta kansalaispalkkaa vastaan työksesi purkaen ja b-luokan kansalaisen leimaa niskassa kantaen.
Maailma olisi liikakansoitettu joten vauva- kuumeisia ja kaapeista tulleita heteroita katsottaisiin kieroon.
Kiinan yhden lapsen politiikkaa pidettäisiin saastuttamisena. Kansainväliset päästökaupat saisivat karun pohjavireen.
Kansojen välillä ei olisi sotia, mutta jos konflikteja ilmenisi, naiset lähettäisiin rajoille ja "vihollisen selustaan" repimään toistensa luonnollisesti rehoitavaa kuontaloa ja harrastamaan kastroituina hauretta vihollismaan urosten kanssa, neekerisankkeri "panosvyöllään".
Sillä välin kotirintamalla miesväki pössyttelisi pilveä ja valtaisi taloja historiallisissa näytöksissä ja virkkaisi pipoja "rintamalla" oleville naisilleen, jos 14 tunnin päiväunien jälkeen löytyisi vain "speissii ja sopiva pössis" moiselle duunille.
Taidettahan moisessa yhteiskunnassa myös piisaisi. Kaikki yltiöyksilölliset performanssit, jotka menisivät yli hilseen tavan tallukalta, palkittaisiin yltäkylläisellä taiteilija-apurahalla, vuoden iduilla ja lehvakalla pirtanauhalla.
Hepulta, joka tarvitsisi sähköt kitaraansa ja yrittäisi tapailla "The Trooperia" katkottaisiin sormet kaiken kansan nähden.
Kansan (hihhuleiden) ihailun kohteena olisi Eko-Oke, joka ei käyttäisi musiikissaan ääntä tuottavia soittimia, eikä aiheuttaisi orgaanista melusaastetta, joten levyllä ei soitettaisi eikä laulettaisi mitään. Ei mitään.
Eko-Oken "Silence to eternity" olisi hihhuli-maailmassa listäykkösenä 119 viikkoa, kunnes joku Quiet zilenze-metallibändi syrjäyttäisi Eko-Oken. Kuitenkin myöhemmin selviäisi, että bändi olisi plagioinut Eko Oken biisejä!
Maailma liian luomuna olisi yhtä jeesustelua ja vajaamielistä elostelua!
Jos moisen yhteiskunnan musiikin top-100 listaa läräisi, voisiko sieltä pongata myös Scandinavian music groupin?
Bändin, jonka juuret ovat Ultra Brassa, kommunismin kulttuuriin verhotussa käsikassarassa, viimeisessä kostossa, jonka rallit ovat jääneet lämmittämään suomalaisia ostalgisteja, luulisi lempivän musiikillaan suomalaisia työnsankareita, mutta ei.
Bändistä huokuu ensialkuun äkkinäiselle elitistinen ja korostetun intelligentti kuva. Suorastaan jäätävän hienohelmainen, kuten jyrkkämielinen tuttavani bändiä kuvaili. Mutta voiko bändi toimia ääliöllä, joka ei tunne orkideaa krysanteemista, ynisee tyytyväisyyttään, kun vetää turpaansa porsaan kyljyksiä tai odottaa into pinkeänä Salpausselän kisojen koostetta television ääressä. Raapii kun silmä välttää ja toinen sitä vaatii?
Jokaisella rokkijätkällä on luurankoja kaapissaan. SMG on minun luurankoni. Vaati unettomia öitä tulla kaapista tämän asian kanssa, mutta SMG on loistava orkesteri. Niin loistava, että olen ostanut kiltisti koko tuotannon klassikko "Mihin katosi päivät"- hitin julkaisusta asti. Otin SMG:n hienosta tuotannosta esittelyyni 'Hölmö rakkaus, ylpeä sydän'- levyn puhtaasti arpapelillä.
1. 'Valmis' Biisi kaikille 30-40 v. sitoutumiskammoisille, jotka viimein kuvittelevat löytäneensä sen oikean. Rallatellaan mitä pitää tehdä vielä, ennen kuin voidaan lyödä pallo jalkaan. Tuota kaikkea voidaan harrastaa kahlittunakin. Oltaisiinko tekstiin saatu dynamiikkaa, jos oltaisiin laulettu "haluan kiusata kuuttia... vittuilla kiltille diakoniatyön tekijälle... ryöstää kerjäläisen... kehua Nalle Wahlroosia... Hyvä biisi. Leppoisa fiilis, jonka tarinaan on helppo eläytyä muttei samaistua. Rentous ja helppous = osaamista.
2.'Hölmö rakkaus' Yksi suomipopin hienoimmista kesäralleista! Bändin sisäsiittoisesta musiikkivideosta huolimatta biisistä välittyy raikas fiilis ja tekemisen ilo. Melasniemi on arvostuksesta huolimatta silti aliarvostettu biisinvääntäjä. Kokkonen osaa olla hauras, melodioillaan originelli ja tästä maailmasta oleville tavoittamaton ihanuuden, puhtauden ja virheettömyyden ruumiillistuma, jonka ilmavaivatkin sanovat vain vienosti niu. Veikkaan että ainakin runopojat haluisivat aukoa nappeja ja kaatuilla Kokkosen kanssa. Lehtinen on elävä, ammattitaidon tuoman rentouden omaava rumpali ja basisti Växby on kuin tennistä takova Jarkko Nieminen, hajuton, mauton mutta silti sirkukseen kuuluva.
3.'Ylpeä sydän' Biisin käynnistää Lehtisen koukuttava komppi ja basson hieno röhinä. Kokkosen sensuelli mutta etäinen olemus toimivat tekstin kanssa. Pyydelläänkö tässä anteeksi häpeillen omaa ylemmyyden tunnetta, koska huomataan, että elinympäristössä, turuilla ja toreilla, julkisissa kulkuvälineissä ja lähes iholla elää intelligenteistä toiveista huolimatta suurimmaksi osaksi vain örvelöitä, 7-15.30 työssä käyviä, Toyotan pesun ennemmin kuin SMG:n keikan valitsevia ja arjessa sika-nauta jauhelihaa makaronin sekaan vääntäviä Salkkari-faneja? Ettei tässä vaan yritetä kerätä symppis-pisteitä tavisten keskuudesta? En usko. Tavis ei ehdi kiireeltään ymmärtää ja muka-ajattelija tulkitsee biisin sanoman väärin. Melodiat ja biisin tunnelma ovat ainutlaatuisia. Hienovireinen kokonaisuus, jonka syvintä olemusta voin vain kiireisenä ja ymmärtämättömyyttäni arvailla.
4.'Katu päättyy aurinkoon' Jos joku suomalainen biisi on joskus koskettanut meikäläistä syvältä niin se on tässä. Taideteos. Äärimmäisen kauniit sanat antavat kuulijalle tulkinnanvaraa ja vapauden omiin mielikuviin. Biisin melodiat ja painotukset ovat nerokkaat. Kuin kirkkaassa levollisuuden meressä keinumista ja kuohuvien vyörytyksien aiheuttamien kylmien väreiden tarjoamissa kylvyissä lillumista. Nyanssien täydellistä juhlaa! Hauras tunnelmapala joka elää ikuisesti suomalaisen, tai ainakin meikäläisen musiikkitaivaan kirkkaana tähtenä. Aliarvostettu KLASSIKKO!
5.'Ota minusta puolet' Suoraviivaisempi rock-pop tulkinta, jonka helmenä on Kokkosen mestarillisessa tekstissä pienistä yksityiskohdista (kaulan verisuonet, korvan nipukan läpi kajastava valo) rakentuva suuri itsetuntoisen(itserakkaan) ihmisen rakkauden ylistyslaulu. Hieno ponnistus mietiskelevästä säkeistöstä ahaa-elämyksen täyttävään kertosäkeeseen. Toimii kuin kebab-rulla piimän kanssa.
6.'Vierailla kallioilla' Hienovireinen U2- fiiliksellä kasvatettu ikäihmisten rakkauslaulu. Vähällä kertomisella paljon mielikuvia. Menneiden ihojen kultaamista, jumahtamista turvalliseen vanhenemiseen, askeleen lyhentymistä, aamulääkkeitä, päiväkahveja, iltalääkkeitä, piirongin päällä mustavalkoinen hääkuva dosetin vieressä. Epäilemättä tuo pilkahduksen menneestä minullekin, kunhan saavutan iän, jolloin matalapalkkaiset kotouttamisohjelmaan päässeet hoitajanalut taluttavat minua ystävällisesti maanitellen yhdistetylle, huippukustannustehokkaalle letkuruokinta-, ulostus- ja pesupaikalle.
7.'Opin valehtelemaan' Vaivihkaa kasvava kelpo viisu, jonka sanomana esim.feministin, petetyn yh:n tai vaikka hontelon totaalikieltäytyjän koettu tarve oppia jauhamaan shaissea irtosuhteiden villissä viidakossa. Unisexia sanomaa ja ajankuvaa. Pientä pinkeyttä mutta kokonaisuus linjakasta ja omanarvontuntoista tyylikkyyttä tulvillaan.
8.'Ilman sinua olen lyijyä' Parhaimmillaan Terhi K. osaa tuoda teksteillään ja tulkinnallaan maailman kuulijan syliin aistittavaksi. Itse näin tämän jazzilla pirskoitetun biisin aikana mieleni sopukoissa tyypin, joka kiireettömänä tanssittaa aamukännit vetänyttä, painonsa kanssa kamppailevaa morsmaikkuansa heinäkuisella mökkiterassilla, kellon ollessa 5.12. Kaunista mutta jollain tapaa vaivaannuttavaa.
9.'Solmu' Soitannollisesti revitellään raikkaasti mutta laulun ja soiton tekeminen eivät mielestäni täydellisesti kohtaa. Ei huono, mutta tämän laatukaman seassa jää armotta kavioihin. Jostain syystä (hyvällä tavalla) mieleeni nousee Rush. Lehtisen patoutumia purkavat fillit ovat loistavuutta. Albumin heikompaa ainesta paljosta hyvästä huolimatta.
10.'Etten säikytä kaloja' Torso miihailu, joka tuoksuu Terhi K:n ja Melasniemen henkilökohtaiselta matkalta. Leppoisa päätöshattara, joka jättää ilmaan kysymyksiä. Miten Melasniemen niskan kaari on sitten vuosien saatossa muuttunut? Onko Melasniemellä voimassa olevaa kalastuskorttia? Mikä on hänen suhtautuminen catch and release- kalastukseen? Osaako Terhi K. leikata oikesti hiuksia? Syökö hän toiminnallaan parturien pullaa? Paljon kysymyksiä mutta vain vähän vastauksia. Ei urheilijoiden pukukoppeihin.
Scandinavian music group jakaa mielipiteitä. Se ärsyttää omaperäisyydellään ja tietoisella tai tiedostamattomalla sisäänpäin lämpiävällä imagollaan. Mutta nuo "luonteenpiirteet" kääntyvät positiiviseksi habitukseksi, tehden orkesterista kuin omaperäisen kaverin , jota täytyy aika ajoin moikata ja jonka tekemiset kiinnostavat. Jos jaksaa bändin tuotantoon tutustua, se palkitsee. Hienoja albumi kokonaisuuksia, Kokkosen haurasta tulkintaa sanoista joissa voi bongata suomalaisille tärkeitä sää- elementtejä( ;)) mutta myös syvällisempiä nykyjä, mahtipontisuutta ja hienon hienoa pieneleisyyttä persoonallisella hengellä työstettynä.
Nykyisin radioaalloilla kuulee paljon bändejä/artisteja jotka selvästi ovat SMG:a kuunnelleet. Varokaa halpoja kopioita!
Kuuluisiko Scandinavian music group sitten hihhuli-piipertäjien hallitseman yhteiskunnan rock-pop top-100 listalle? Mene ja tiedä, mutta jos bändi siellä olisi, ei se maailma voisi aivan läpimätä olla.
Karl S. Puukoski
9 / 10
