Olen kuullut iän kaiken alansa huipuista sanottavan, että 10 % on sitä lahjakkuutta ja 90% on sitten työtä ja treeniä menestymisen eteen. Ja kyllä siellä joku totuuden sinapinsiemen itäneekin. Useimmiten on sieltä yläkerrasta kiinni, että riittääkö sisu treenata ja hyödyntää ne lahjansa, olipa kyseessä sitten urheilu, musiikki tai vaikka tankotanssi. Mutta kyllä minä olen myös sitä mieltä, että toisilla on paremmat lähtökohdat eri hommiin kuin toisilla, ja saattaapa olla kiinni vaikka ruumiinrakenteesta se tekeminen. Tai sukupuolesta.Miehillä on tavallaan enempi jerkkua hihassa, joten sopivat paremmin raskaisiin hommiin. Sisustaminen tuntuu sopivan huomattavasti paremmin naisille. Jokunen homokin homman osaa. Synnyttäminen - arvatkaas keiltä se käy. Jokunen homokin sitä kai haluaisi tehdä? Johtaminen - tunteet sotkevat tolkun päätökset, joten jätetään se päätöksenteko miehille. Ja vielä...auton renkaiden vaihto. Ei siihen naisia pidä päästää, kun siellä olisi sitten sekaisin kesä-, talvi- ja kottikärrynrengasta ja pyörimissuunnat päin sitä laittajan ...tua. Naiset voisivat hoitaa sen kodin sekä lapset ja miesten homma on käydä töissä ja viikonloppuisin kavereiden kanssa kaljalla?
Nyt kun olen poltellut kaikki sillat niin feministiliittoihin kuin Setaankin (sekä maankin altani), niin voin aloittaa tyhjältä pöydältä tämän arvostelun. Eikös se ole puolueettomuuden perusta? Mitä olenkaan valmis tekemään reilun arvostelun eteen!
Vixen oli ja on naisrokkarien bändi, joka on ollut olemassa jo 80-luvun alusta asti. Bändin mukaan nimetty ensilevy "Vixen" saatiin ulos musiikin hyvällä aikakaudella, vuonna 1988. Samalla kun biisit tulevat läpikäydyiksi niin ajattelin palata tuohon alun teemaan ja todentaa, että naiset ovat luonnostaan paljon sopivampia rokkitähdiksi kuin miehet. Heillä on siihen kaikki sukupuolen ja kulttuurin suomat edut.
1. "Edge Of A Broken Heart" Kivalla riffillä lähtee käyntiin tämä viisu ja levy. Taisinpa joskus opetella kyseisen riffin ja koko biisinkin. Monilla osilla viisu ei koreile mutta säkeistö ja kertsi ovat ehjästi samaa kipaletta. Erityisesti kertsiin lähtö on luonteva ja lopussa se osataan nostattaa hehkutukseen asti. Sanat kertovat reunalla elämisestä, ikään kuin särkyneen sydämen veitsenterällä. Naisethan ovat tunnetusti kovin tunteellisia, joten heille rakkaudesta ja sydänsuruista laulaminen on luonnollisesti helpompaa. Ja hehän ne sydänsurut tietävät, kun niitä aiheuttavatkin. Levyn parhain veto.
2. "I Want You To Rock Me" Jollain ilveellä tästäkin on saatu ihan kappaleelta kuulostava tekele. Kyllä jos tästä irrottaa korvallaan yksittäiset instrumentit sekä soundit, niin eivätpä semmoisenaan paljon lupaa. Mutta kun katsoo videon samalla, niin eihän tämä töki enää ollenkaan. Videolla ovat nimittäin neidot tiukoissa nahka-asuissa. Ja vaikka miespuoliset rokkarit ovat vuosikymmeniä pukeutuneetkin ihan samalla tavalla, niin paljon paremmin ne pukevat naisia kuin miehiä. Näin se vain on. Ainoan poikkeuksen tekee laulaja Sebastian Bach. Hänelle nahkapöksyt sopivat, mutta häntäpä on sanottukin naismaisen kauniiksi?!
3. "Cryin'" Ei ollut tämän levyn julkaisuaikoihin semmoista hard rock-plättyä, jolta ei jotain herkistelybiisiä löytyisi. Tässä tämän levyn eka. Koskettimissa on muistoja herättävä kasarisoundi. Minusta bändiin olisi mahtunut ihan hyvin yksi nainen lisää niitä koskettimia painelemaan. Tällä levyllä hommaa hoitaa eräs Richard Marx. Ei liene sukua Karlille. Ei riitä nyt Marxikaan tuomaan tähän mitään erityisen mieleenjäävää. Mutta hei! Videolta voi katsoa, miten isot tukat sopivat naisille niin paljon paremmin kuin miehille. Kestävät aikaakin huomattavasti paremmin.
4. "American Dream" Kiva alku, soundi ja fiilis. Erityisesti kitara miellyttää minua, tuoden mieleen jonkin Tina Turnerin biisin. Taisi olla Tinan "You Can't Stop Me Loving You" levyltä "Foreign Affairs". Lauluissa on välillä kaikua reippaahkosti. Se on vain hyvä, sillä jos vertaatte lähes mihin tahansa suomalaiseen nykytekeleeseen, niin kaikki ne laulusoundit ovat kuivia kuin Matti Vanhasen uuniperunat. Tässä bändissä laulajan ohella kaikki 3 muuta laulavat taustoja soittamisen ohella ja itse laulaja soittaa myös komppikitaraa. Eli kahta asiaa sujuvasti yhtä aikaa. Ei onnistuisi putkiaivoisilta miehiltä, vai mitä!
5. "Desperate" Tässä sitten se seuraava slovari, joskaan ei ihan täysverinen, sillä kyllä sieltä se soolo ja hieman räyhäkämpi kertsi löytyy. Mutta tuon ajan slovareissa se kuului asiaan ja nimenomaan teki siitä slovarin. Rock-laulajissa on aina arvostettu korkeisiin ääniin pääsemistä. Tässäkin biisissä on pari pientä kohtaa, jossa kuulee, että naisen äänellä se onnistuu aika tuskatta. Meikäläinen olisi kastruoitunakin vielä parin oktaavin päässä.
6. "One Night Alone" Tämä roiskaisu on kovin tasapaksu tuotos. Koko hoito rakentuu kertsin hokeman ympärille ja muilla osilla ei ole annettavaa. Levyn keskikastia, jonka voi kyllä keikallakin soittaa sinänsä häpeämättä, mutta yleisö odottaa isompia hittejä tuleviksi. Kovin epäuskottavat sanat biisissä, jos suhteuttaa sen siihen, minkä näköinen nainen on laulamassa. Ei varmastikaan olisi ongelma saada yksi yö kahdenkesken jonkin miehen kanssa. Sanotaan musiikkia myytävän seksillä nykyään (ja jo aiempina vuosikymmeninäkin). Ei tule yrittämälläkään mieleen miestä, joka peittoaisi naiset sillä saralla. Levynmyynnissäkin naisilla siis etu tätä kautta.
7. "Hell Raisers" Ohops, nyt on säveltämisen ideat olleet vähissä ja lähdössä on käytetty samaa ideaa kuin American Dreamissa. Vaan eipä mitään, sitten siellä on semmoinen Extreme-kuviokin. Tässä ansiot kuitenkin tytöille, sillä Extreme teki levynsä vasta pari vuotta myöhemmin. Tätä kipaletta esittämään kävisi paremmin vaikkapa Steel Panther tai vastaava, jos sanoituksia kuuntelee. Samaten soundit kaipaisivat jytinää taakseen, jotta tuo Hell Raiser-uhoaminen saisi pontta taakseen. Biisiä vaivaa siis uskonpuute. Uskosta tuli mieleen, että monen rokkarin tunnetaan harrastaneen noita seksuaalisia kanssakäymisiä reippaanlaisesti ja uskottomuudestakin on puhuttu. No jos sitä joku jonkinmoisena meriittinä pitää, niin minä uskon vahvasti, että sillä saralla naisilla on huomattavasti helpompi päästä koviin lukemiin. Gene Simmons kalpenisi äkkiä.
8. "Love Made Me" Rakkaudesta, rakkaudesta, mistäpä muusta, tässäkin sitä laulellaan. Komppikitaroiden yksinkertaisuus vaivaa minua tällä kertaa. Ne ovat jotenkin epäsuhdassa ihan kohtalaisten soolokitaroiden kanssa. Tuli mieleen, että ollapa Suomessakin joku naisbändi, joka soittaisi kutakuinkin tällä tavalla ja tällä tasolla. Ei siihen mahdottomia tarvitsisi mutta turha on ollut haaveeni jo vuosikymmeniä. Mutta miksei Suomen maassa ole vastaavanlaisia bändejä? Naisia on väestöstä miehiä isompi osa lähes joka maassa (kenties Kiinaa lukuun ottamatta). Tilastollisesti siis suuremmasta lukumäärästä löytyisi lahjakkuuksia suuremmalla todennäköisyydellä. Ja Kiinasta nyt ei ole tainnut tulla mitään musiikillista herkkua muutenkaan, joten sekään ei sotke tilastoja.
9. "Waiting" Joskus on tullut puhuttua semmoisesta autoilumusiikista. Autoilumusiikki on sitä, jolloin voi kuvitella alleen -65 avo-Mustangin ja edessä tietä rajattomasti kaahattavaksi. Tämä viisu hieman yrittää sinnepäin, mutta ei se sitten kuitenkaan ollut sitä, kun loppuun asti kuuntelee. Jonkinmoinen huipennus tästä uupuu muutenkin. Kaikki osat mukana ja luontevasti etenee, mutta se "jokin" on jäänyt meikkilaukkuun. Niin, tuosta autoilusta tuli mieleen, että mikä naisilla on myös luonnollisempaa kuin miehillä, on tuo matkustaminen. Allekirjoittaneen läheisemmin tuntemat naiset lukevat matkailulehtiä jatkuvalla syötöllä ja reissussa pitäisi olla vähän väliä. Maksoi mitä maksoi. Äijät viihtyisivät kotonakin. Voisipa siis kuvitella, että naisilla tuo kiertue-elämäkin olisi hyvin luontevaa.
10. "Cruisin'" No nyt napsahti niin kuin housut kintuissa tuohon edelliseen teemaan. Tämä biisi on lähempänä sitä autoilumusaa ja biisin nimikin on väännetty niin, että Corolla-kuskikin tajuaa. Mukavaa Vankkari-henkistä kitarointia mutta soundit ovat kyllä syvältä. Komppikitara kusee tällä saralla, sooloskeba hiukan parempi. Basso on kantavin elementti ja pitää bensapumpun käynnissä sekä tulpat hehkuvina. Kun noiden soundien perään on tullut taas niuhottua, niin siitäkin tuli mieleen, että naiset ovat noiden äänensävyjen kanssa paljon meitä miehiä parempia. Sitä ei itsekään tiedä sanoneensa jotain väärällä äänensävyllä, kun siitä jo huomautetaan. Eli naiset kuulevat asioita, joita mies ei huomaa, vaikka tulisivat omasta suusta. Saati sitten jonkun toisen suusta. Eikö se anna etulyöntiaseman soundien säätämiseen niin livenä kuin studiossakin?!
11. "Give It Away" Ettei vain ole ollut jo maailmankiertueen lentoliput tilattuna, kun tätä tehtiin. Ei tämä nyt vuoden 2011 mittareilla niin hitti enää ole, mutta jotain semmoista suuren areenakeikan päätösbiisihenkeä tässä on. Loppuhehkutusta, paukkua ja hikistä nahkaa/spandexia kotiinviemisiksi. Kyllä siltä keikalta lähtisi ukot kotiin ulkoneva lommo farkuissaan ja kateutta sekä tappiomieltä jopa roudareita kohtaan tuntiessaan. Rokkimeiningeissä on aina ollut se iskulause: sex, drugs & rock'n'roll. Seksikkyyttä näillä naisilla on ja rokkia osaavat soittaa. Mutta miettikääpä sitä kolmatta. Esim. alkoholia kuluisi paljon vähemmän, koska naiset tulevat yleisesti ottaen helpommin känniin. Mikä säästö soittokämpillä ja etu niissäkin pikkubaareissa, joissa omistaja lupaa vain pari kaljaa soittajaa kohden. Kolme kaljaa per nenä-sehän riittää!
Vixenin omalla nimellä varustettu ensilevy ei häpeä aikakautensa saman tyyylivirran taimenille ollenkaan. Toki soundeissa voisi olla hieman potkua ja luonnollisuutta enemmän, mutta harvalle ensilevylle saadaan niin paljon budjettia, että sitä ehtisi siellä studiossa säätämään. Pro-tyypeillä soundit ovat toki kohdillaan jo sinne mennessä. Itseäni harmittaa vain, että en ole koskaan päässyt tätä, tai muutakaan vastaavaa yhtyettä, livenä näkemään. Mitään tiktakkeja tai PMMPROINAA-bändejä ei tähän voi verrata, turha siis ehdottaa. Oli muuten aikoinaan Vixenin juliste seinällä ja kitaristi Jan Kuehnemund sieltä öisin irtaantui ja viereeni hyppäsi...
Jos jotain negatiivista näistä naisrokkareista on haettava, niin he eivät ole niitä vakaimpia tapauksia bändejä koossa pitämään. Vixenissä on 4 jäsentä mutta vuosien saatossa porukassa on ollut 16 muutakin (Mm. kitarajumala Steve Vain vaimo, Pia Vai, omaa sukua Maiocco. Soitti bassoa 1984.). Lisäksi sessiomuusikkoja 6 kappaletta. Siellä on tunteet ja tuulet puhaltaneet. Kaikki ansiot huomioiden levy saa tarkat 7,5/10 pistettä.
T: Mr. Tuca Ton
