Hae tästä blogista

tiistai 7. syyskuuta 2010

Bon Jovi - Bon Jovi (1984)

Mihin eksyisinkään ilman musiikkia ja minne eksyn musiikin kanssa? Aika juoksee ja minä yritän räpiköidä siinä mukana päivä päivältä hidastuvin askelin. Ne hetket, jotka oikaisevat selkärankani suoraksi, poistavat nivelien välisen kolotuksen ja tarjoavat heikkenevälle kuulolle nautintoa, ovat nykypäivänä vähässä. Kiitokset tästä kuuluvat nykyisille radiorenkutuksille, joita kuunnellessani toivoisin olevani kuuro. Kun radio tarjoaa Alors on danse tyylistä paskaa, niin itsensä viiltely ja ruoskiminen ei ole kaukana. (On se biisi niin huono.)

Onneksi elämän keitaita kuitenkin löytyy ja tänään onnistuinkin eksymään yhdelle sellaiselle. Tämä keidas sisältää niitä raikkaita melodioita, saumatonta stemmalaulua, suurta hittipotentiaalia ja tekemisen riemua. Kyseessähän on Bon Jovin julkaisu nimeltään Bon Jovi.

Julkaisuvuosi 1984 sisltää seuraavaa;
Brunei itsenäistyi, Paavo Väyrynen kävi Kiinassa, talviolympialaiset Sarajevossa, avaruussukkula Discovery palasi ensilennoltaan, Dingo teki läpimurtonsa, Michael Jacksonin hiukset syttyivät palamaan ja Miami Vice-sarja alkoi.

Kurkistetaanpa hiukan keitaan varjoisille ja hedelmällisille hetkille.

Runaway; Kyseinen biisihän on kokenut sen kaiken mahdollisen, mitä nyt biisi ylipäätään voi radiosoitossa kokea. Luulen, että jokainen kuuro pappa ja mamma, ovat kuulleet kyseisen viisun sähköttömässä mökissään. Joten sen analysoiminen ja syväluotaus on mannemallista työskentelyä= tehdään sen verran, että näyttää työltä.

Roulette; Nyt päästään itse asiaan. Tämän biisin ansiosta sain päähäni ottaa käsittelyyn otsikossa mainitun teoksen. Biisi yllättävällä ja jopa hyökkäävällä aloituksella saa aikaan sen, mitä suomen jalkapallomaajoukkue ei, eli maalin. Minulle kyseinen biisi uppoaa loistavalla kertosäkeellä ja jopa ajoittain junttamaisella popkompilla. Laulun stemmat ovat sopivasti koukukkaita ja tarttuvia. Kappaleen C-osa kuorruttaa melodista, mutta kuitenkin rankkaa biisiä, eteenpäin jouhevasti. Tässäpä melodista hard rockia parhaimmillaan.

She don`t know me; Ja tämän jälkeen kyllä tietää. Kyseessä on varmasti tytsyjen unelmille rakennettua korvakarkkia, jota cockerspanielin näköinen luppakorvarokkari lauleskelee tunteellisesti. Hieno ja hmmmmm...kainaloita kostuttava biisi.

Shot to the heart; Sumuisella aamukasteella varustetulla niityllä iskee vastaan bändin aamukaston omainen raikkaus. Suorastaan mageet kosketinmelodiat rikkovat välillä muutoin niin brutaalin hitti-isku biisin. Ja kertsiin on helppo jäädä kiinni kuin kärpäsen kärpäspaperiin. Junnaava basso tuo biisille hyvän ja tukevan perustan, jolle melodiat on hyvä rakentaa. Lopun aaa ja shot taustat toimii minulle kuin auringonpaiste rantaleijonalle.

Lovelies; Mieleni sopukoissa voin nähdä, kuinka 80-luvun puolivälissä tyttölapset ovat nyyhkyttäneet huoneessaan tämän biisin lumoissa. Tässäpä se bändin taito onkin. Kuinka tehdä siirappinen biisi ilman että se oksettaa? Tämä tiimi on osannut tehdä sen kiitettävästi. Ja mikä nosto sooloon jossa Mr. Sambora laittaa sormiaan verille...eikä biisi siihen vielä lopu...viimeiseksi falsettihuutoa, kuin metso soitimella, niin koppelot kirkuvat rakkautta yksityisessä korvessaan.

Break Out; (linkissä levyversio) Tässä bändi on selkeästi rakentanut biisin, joka toimii rokkiurpojenkin korvassa. Kitara suorastaan hyökkää korville ja Mr. Tico Torres hyökkää rummuillaan kuin sukunimikaima F.C. Liverpoolissa. Ja minähän olen tunnetusti heikkona ooo-kertseihin. Katsellaanpa alla oleva livepätkä ja todetaan herrojen hallitsevan viihdyttämisen taidon.


Burning for love; Jos levyn täytebiisit ovat tätä luokkaa, niin aivan mitättömästä levystä ei voida puhua. Mr. Sambora loihtii vuorostaan mehukkaita melodiakuvioita sekä tinkimätöntä tikkauskomppia. Kyll`se syrän on tulessa, kun palo on rakkauven aikaansaamaa.

Come Back; Keskiverto hard rock bändi olisi ylpeä tämänkaltaisesta hittipotentiaalia omaavasta biisistä, mutta Bon Joville jo alkuaikoina tämä oli niitä "vannotaan että tullaan takaisin"-biisejä, mutta suuremmat areenat kutsuivatkin... Hyvä biisi ja mikäs on solisteilla = laulu & kitara rallatella, kun taustaryhmä on terästä.

Get Ready; No nyt biisi taas polkaistaan sillä isolla vaihteella ja aksentilla käyntiin. Jos levyn lopetusbiisi on tämänkaltainen, niin jää varmasti bileet käyntiin. Tiukkaa kitaraa, rehellistä kling kling pianoa, tukeva alakerta ja suorastaan ryöstävä kertsi kerää minun pinnat. Ja tässä biisissä Mr. Sambora tulittaa soolon ulos.

Kun bändi on niin rohkea, että laittaa levylleen vain 9 biisiä, niin luottamus, halu ja tahto menestyä ovat korkeita. Ehkäpä on hyvä, että levy on tavallaan biisin vajaa, näin kuuntelijalle (tässä tapauksessa minä) jää nälkä orkesterin tulevaa tuotantoa kohtaan. Bon Jovin - Bon Jovi on varmasti levy, jota bändin ei tarvitse hävetä 26 vuotta myöhemminkään. Toisaalta keneltä tämä levy löytyy hyllystä, ei myöskään tarvitse hävetä.

mr. Taca Tucaon