Queensrÿche- Operation Mindcrime

Ilmassa on ollut koko talven kevättä. Tänä talvena ei ollut juurikaan lunta näillä korkeuksilla joten pientareiden koiranpaskat menettivät yllätys momentuminsa.
Kevät on joidenkin mielestä jännittävää aikaa. Onhan tässä vuodenajassa lupaus jostain uudesta ja tuoreesta. Jollekin se on uusi auto, jollekin uusi heila, jollekin jännitystä elämään tuo odotus kesästä. Päättyyköhän tämäkin kesä jänskästi lepositeissä, katkaisuhoidon kattoa tuijotellen ja karheakätistä yökköä kylmähiki kiveksiä surkastuneena odottaen .
Uusi alku on aina jonkun aikakauden kuolema. Kuolema on jonkun uuden alku, on joku vihmerä väittänyt.
Mutta kysynpähän vain näiden aikakausien lopun ollessa tapetilla:

Miten mitään parempaa voi tulla tilalle kun MÖTLEY CRUE on heittänyt jäähyväiskiertueensa? Vastaus: Ei mitenkään.

Onko AC/DC enää entisensä jos joku Youngin porukasta uupuu remmistä?
Vastaus: Ei todellakaan. Joidenkin bändien kemia on kalliosta taivaisiin kirjoitettu.

Pitäisikö Scorpionsin hävetä kun ilmoittivat lopettavansa mutta pyörsivät puheensa?
 V: Hei, katsokaa Teemu Selännettä! Jos on rahkeita, niin antaa mennä vaan. Scorpionsilla on varmasti vielä paljon annettavaa. (Ja otettavaa...)

Pitäisikö Hectorin heittää jäähyväiskiertue? V:Totta kai. Fanit ansaitsevat sen. Lapsina ensimmäiset Hectorin jäähyväiskeikat nähneet ovat nyt eläkeputkessa.

Pitäisikö W.A.S.P.:n kohdalta heittää pyyhe kehään? Onko Blackie Lawless antanut jo kaikkensa?
V: Toivottavasti ei. Mestari on tehnyt niin loistavia albumikokonaisuuksia 2000-luvulla, että jos terveys kestää niin olen valmis vielä yhdelle mestarin tarjoamalle "eargasmille".

Onko Unohdetut levyt tullut tiensä päähän? Jos kaiken alku ja juuri Pink Floyd tuli tiensä päähän... ja Led Zeppelin 2007... ja tosiaan Mötley Crue kertoi jäävyväiskiertueen olevan tosiasia... Kix tosin kertoi julkaisevansa uuden levyn heinäkuussa 2014... ei elämä tähän lopu mutta...


JOS joskus nostan viimeisen levyn  framille, voisi se olla Mötley Cruen 'Shout at the devil tai DEF LEPPARDin 'Pyromania'. Toisaalta CINDERELLAn 'Night songs' ansaitsisi Unohdettujen levyjen yltiö hehkuttavan huomion. Kehua voisin Iron Maidenin 'Somewhere in time' levyäkin, joka on olennainen osa fyysistä kehoani.

Kiitos kaikille lukijoille vuodesta 2015

Karl S. Puukoski

KASARIUM osa 12

RIVERMOUTH CITY

Rivermouth city toivotti matkustajat tervetulleeksi soittamalla Metallican' Welcome home(sanitarium)' tyylikkäästi kymmenillä, jollei sadoilla korkealuokkaisilla kaiuittimilla, jotka oli tarkoin maisemoitu ympäri lentokenttää. Rivermouthin lentokenttä satsasi selkeästi ensivaikutelmaan.
Ilma oli sateen jäljiltä raikas. Vedin sitä täysin palkein keuhkoihini, puhaltaen matkan rasitukset kohti tähtitaivasta ja pahoinvoivan näköistä kermaista kuuta.
Laskeuduin koskettamaan lentokentän märkää pintaa. Halusin kai kokea jotakin järisyttävää kotimaani maaperästä pitkän eron jälkeen. Se oli märkä ja kylmä.
Nousin ja pyyhin käteni Gisellen Roger Waters- fanipaidan selkämykseen. Häpesin tekoani. Roger Waters on nero. Giselle on kaunis.
 Giselle katsoi minua silmiin kuin kysyen miksi?
 Kysyikö hän katseellaan onko nerouskin kauneutta?
Kysyikö hänen kauniit silmänsä onko nerous sielun ja mielen kauneutta?
Vai tahtoiko hän tietää, onko kauneus neroutta?
Kenen neroutta?
Jumalienko, jotka lätkivät geenejä joista kehittyy luustoa, jänteitä, luomia, ripsejä,
verisuonia, orvaskettä, verinahkaa, rasvaa, perseitä
 ja reikiä joista virtaa nesteitä paperille, lakanoille, alushousuille ja paisuntasäiliöihin.

 Katsoimme Gisellen kanssa toisiamme. Hän ei näyttänyt enää niin kauniilta.
'Heitä Bugo.'- Giselle  pyysi ja sylkäisi niin että limpin häntä jäi leualle.
Samalla kun sytytin itsellenikin, näin edessäni tumman auton ja ihmiset joista vaistoni kertoi olevan kiinnostuneet minusta.
Vaisto on aina puolellasi.
Ylimielisyydelläsi suututat sen leikkimään mykkää.
Vaisto on harvoin väärässä mutta sen kaikkitietävyys ärsyttää.
Siksi kapinoimme sitä vastaan.
"Olisi pitänyt uskoa... bla bla bla...
 .. turha surra kun paska riehuu jo kalsareissa...bla bla bla..."
Niin olisi pitänyt.
Uskoa ja luottaa.
Vaistoon.

Mieleeni ei tullut paeta koska naulauduin ja huumaannuin sääristä jotka oli treenattu veistoksillisiksi.
Ne olivat kauneimmat sääret jotka olin koskaan nähnyt.
 En välittänyt vaikka minulle luettiin lakia. Kuulin vain mainittavan sanat Miss. Honeycream, murha, oikeus vaieta, mutta korvanikin halusivat sillä hetkellä aistia nuo sääret. jotka olivat kuin lihaksi tullut sinfonia.
Eleganttien korkokantakenkien koristamat täydelliset varpaat houkuttelivat makustelemaan niitä, ollen kuin intro jumalaiselle matkalle, jonka seuraava pysäkki olisi täydellinen nilkka, joka vaati olemuksellaan yleellisiä timantteja ympärilleen.
Katseeni matka jatkui säärelle jonka virheetön hiljaisuus korosti arvokkuutta, kauneutta ja kosketuksen mahdottomuutta.
Kosketus olisi särkenyt sen iholla vallinneen harmonian.
Olisin halunnut jatkaa katseellani matkaani reisille, mutten uskaltanut.
Suljin hetkeksi silmäni. Kestänkö tuon kasvavan kauneuden loiston jotka reidet voivat tarjota?
Ja jos siitä ylöspäin ...
Tunsin nyrkin iskun kasvoissani.
Kaaduin märälle asfaltille lyöden pääni niin että kuulin ainutlaatuisen kumahduksen.
Maistoin veren rautapitoisuuden.
Koetin nousta mutta kova isku päähän pakotti polvilleen.
Potkuja, iskuja, litsareita ja intiaanihierontaa loputtomalta tuntuvan ajan.
Maistoin raudan mutta muuten en tuntenut mitään.
Otin voimaa sääristä.
Viimein kosketus verenverhoamilla kasvoillani.
 Peukalo toisella poskellani, neljä muuta toisella poskella.
Pääni nousi käden voimasta.
Kova puristus kasvoistani muovasi turvonneet huuleni jonkinlaiselle tötterölle.
Vuotava veri vitutti silmiäni, jotka vaivoin näkivät edessään sokeankin kauniiksi arvaavat kasvot.
'Rouvalla... on perkeleen... hyvät sääret." Sain soperrettua puristavien sormien ja kurkkuun valuvan veren vaikeuttaessa ulosantiani.
Puristus veti kasvomme vain muutaman sentin päähän toisistamme.
Ihminen on muodoton liian läheltä katsottuna.
Hän tuoksui kukilta.
Tuoksu loi ristiriidan siihen miten kovasti hän löi, puristi ja miltä veri maistui.
Hän suuteli minua pitkään maistuen ikävältä...

Kasvot kaikkosivat mutta nähkaan verhottu nyrkki antoi vielä pusun.
Tunsin märän asvaltin lohduttavan voiman kuumottavilla kasvoillani.
Kotimaani otti minut tunteella vastaan.
Juuri niin voimallisesti kuin olin odottanutkin.
Väsymykseltäni olin valmis kuulemaan Kasariumin
mutta jotenkin arvasin ettei minulle annettu mahdollisuutta kuolla.

Havahduin auton takapenkillä kun minulle ojennettiin olut-tölkkiä kouraan.
Kuski etsi kuumeisesti stereoista mieleistä kanavaa. Tunnuksista tiesin istuvani poliisin kyydissä.
Viimein Glenn Freyn "You belong to the city' omi tilan autosta.
Maisemat olivat muuttuneet, mutta Rivermouthin öiset kadut väläyttelivät kuvia menneestä elämästä.
Kuumista kesistä.
Kuumista öistä.
Kuumista tunteista
Kuumista nahkapenkeistä.
Kuumista, loppuun poltetuista savukkeista.
Kuumasta virkavallasta.
Kuumista kavereista, joista elämä oli pistänyt kuumimmat mullan alle viilenemään.

Auton etupenkkien takaosiin oli asennettu pienet video- ruudut. Pääsin ilokseni jälleen Metallican kyytiin.
Nostin tölkin huulilleni. Maistoin raudan. Maistoin menneisyyden.
Hyräilin mukana.
Pala kurkussa, roska silmässä.
Kaipasin Cliff Burtonia.
Olin kännissä.
 Maailman kauneimmat sääret tahtoivat katseeni jatkavan matkaa.
Ne olivat valmiit kosketukseni riettauteen, harmonian ollessa enää mennyt arvo.
Rouva ylikomissaario halusi minut auton takapenkillä.
Olin kännissä mutta en niin kännissä.
Nahka narisi.
Poliisiauton nahkapenkit olisivat pian liukkaat...

Karl S. Puukoski

Jatkuu...


.

Beastie Boys - Licence to ill (1986)

Sotshissa pitkin rinteitä skimbaavat nuoret lökäpöksyt villitsivät urheilutoimittajat. Enää ei ole muodikasta ilakoida kaikkensa antavaa hiihtoniiloa/niinaa, joka takoo sompia hankeen Terinitit mustikkakeitossa, posket kuolasta kiiltelevänä ja maaliin tullessa teatraalisesti katolleen köntsähtäen ja yökkäyksen verran mitalin hurrille häviten.
Ei ei ja hyi hyi moinen porsastelu!
Nyt urheilun pitää olla freshiä ja ilolla, vaikka teennäiselläkin, ulkokullattua.
Nyt urheilussa myy hikoilemattomuus, vaivattomuus, uhkarohkeus, rentous, unisexiys ja näyttävyys, jonka pitää näkyä urheilijalla suorituksessa, kuin ulkoisessa olemuksessakin.
Hyvänä esimerkkinä ovat lumilautailijat, nuo valkoisten hankien lainelautailijat.
Kiharaa, muotia, kaakaot rinnebaareissa, valkaistuja hampaita, merkkituotteita, ikuisen nuoruuden harhaa, rusketusrajoja kasvoissa, murtumia, "after ski"- bileitä, katumuspillereitä...
Eli kaikkea sitä mikä myy.
Nyt on muodikasta sanoa ISO ei intervalleille, sykerajoille, harjoitusohjelmille, tyhjennyksille, veritankkauksille, valvonnan alaiselle lorottamiselle, vanhankansan ihailun kyynelillä tahratulle sankarinviitalle ja kansakunnan valkoisen kepin ja opaskoiran vaatimalle palvonnalle!
Ne eivät enää tässä vuosikymmenessä elävälle maistu eivätkä varsin myy. (Paitsi Suomessa vuoden urheilija äänestykseen osallistuville.)
Hikoilu tulee olemaan urheilussa noloa.
Elämme siis suurta muutoksen aikaa. Urheilu ei enää koskaan tule olemaan niin hikistä kuin ennen.

Uusia tuulia tuovia lökäpöksyjä oli jo 80-luvulla. He "ryöhnysivät" kadulla ja vääntelivät kopriaan hehtaarin kokoisista stereoista jumputtavan "juontamisen" tahtiin.
He olivat BREIKDÄNSSÄILIJÖITÄ. Uuden coolin tyylin airueita.

Breakdance ja hip hop olivat vannoutuneelle heavy-miehelle kova paikka. Mielestäni oli naurettavaa miten nuoret miehet kehtasivat vääntelehtiä sillä lailla. Mutta samaan aikaan kaupungissa vaikutti dj, joka breikkasi ja juonsi biisejä ja joka valittiin jonkun nuorisolehden äänestyksessä Neumannin jälkeen Suomen toiseksi uljaimmaksi urooksi nuorten neitojen keskuudessa.
Äijässä oli kieltämättä tyyliä. Pituutta, näköä ja kokoa riitti. Ja heppu tykkäsi kantaa metrin leveää mankaa olkapäällään, hengaillessaan pitkin kaupungin kesäisiä katuja.
En ehkä noteeraisi tätä bändiä muuten millään tavalla mutta olen istunut tämän suuruuden hartioilla yhdessä Beastie Boysin kanssa.Tulin varmasti nähdyksi ja Beastie Boys kuulluksi. Hän ei onneksi yrittänyt breikata meikäläinen ja mankka olkapäillään..
Menikö siinä varttini julkisuudessa?

Jos tyttöjä sai veteläksi soittamalla moista juontamista discoissa ja kunnantaloilla, täytyi myös musiikkityylissä olla jotain taikaakin. Silloin nyökkäilin musiikin tahdissa kohteliaisuudesta ja kunnioituksesta tätä lähes Neumanin veroista ja Jumalan pronssille jättänyttä breikkaria kohtaan.
Mites nyt kun nuorisolehti on lakkautettu, breikkarilla ei ole enää metrin mankkaa eikä Neuman villitse vanhaan malliin? Pystyykö Beastie Boys nyökkäilyttämään meikäläistä omilla avuillaan näin lähes 30 vuoden tauon jälkeen?

Ostin 'Licensed to ill' - albumin käytettynä 6 eurolla. Ei paha hinta genrensa klassikosta.
Levy starttaa Led Zeppelinin 'When the levee breaks'  biisistä lainatulla samplella. 'Rhymin&Stealin' kuulostaa mukavasti anarkistiselta vaikkakin selostaminen puuduttaakin melko nopeasti kropan. Biisissä on lainattu tyylitietoisesti myös Black Sabbathia. Kertakuuntelulla pääsee päämääräänsä Zeppelinin ja Sabbathin taluttamana.
'She's crafty' liisaa jälleen Zeppelinilta toimivasti. Muutenkin juontaminen pidetään kurissa ja meno on muutenkin rytmikästä ja leuhkaa.
Levyn edetessä ei maailmankuvani laajennu eikä aamukahvini saa sävyjä. Välillä meinaa rytmit saada otetta mutta reuhaaminen ja tavujen oralehtiminen eivät vain saa lippaani vinoon. Biiseissä on kerroksia mutta silti tietty ohkaisuus ja mielipuolisuus tekevät kuuntelusta vaivaannuttavaa. Tuntuu kuin minulle vittuiltaisiin.
Mutta kun '(You gotta) Fight for your rights(to party!) jyrähtää käyntiin, tunnen kuuluvani jengiin! Löytyy sähköä ja kuolematonta energiaa vaikka jo "laakson nähneillekin". Party-biisien jalokivi joka lyö ajanhampaat pois pureksimasta. Toimii edelleenkin huolettomalla menollaan.
Olen olkapäillä, kesäyö, keppana, valkoinen mallu, metrin mankka. Hetken olimme samalla maailman katolla. Minä ja Beastie boys...

'No sleep till Brooklyn' ei kalpene edeltäjälleen. Juontaminen ja pinkeä selostaminen sulautuvat mukavaksi matoksi mukavan junnaavan beatin ja kasariskittan määräävälle vyörylle. Kertosäkeen öllikuoron simppeli mutta tarttuva ote pistävät kuulijankin ölähtelemään mukana. Kitara soolo kruunaa ikituoreen matkan.
 
Albumin edetessä meikäläistä pompotellaan, tönitään, piiritetään, nyvitään leteistä, tökitään läskisiin kohtiin, nauretaan sieraimilleni ja joudun välillä huutamaan näille kiusaajille, ettei heillä ole kuin purkauksittain sijaa ja olemusta musiikillisessa spektrissa, ainakaan siinä missä tervejärkinen peiliintuijottaja viihtyy.

Beastie boysin ''Licensed to ill' on hetkittäin ilman nostalgialasejakin muutamia mainioita paloja sisältävä sillisalaatti. Välillä maistuu mutta välillä meno on kuin hullujenhuoneen salaattipäivän heikoimmat hetket. Vaivaannuttavaa, naurettavaa, sekavaa sössimistä ja jonninjoutavaa hortoilua.
4-5 biisin ep-kokonaisuus olisi varmasti saanut arjessa ja omillaan toimivan lopputuloksen. Siihen vielä tuoreempi hitti 'Sabotage'- bonus kibaleeksi niin lääkitystäkin voitaisiin harkita kevennettäväksi. Näillä eväillä albumille kuitenkin  5-/10 

Karl S. Puukoski

The Red Devils - King king (1992)

Mietin tässä jos tekisin soololevyn. En ole minkään instrumentin varsinainen taitaja enkä osaa laulaakaan, mutta hyvillä tukijoukoilla hommasta saattaisi jotain kuolematonta syntyäkin. Minulla on näet selkeä visio!
Haaveissani olisi saada narulle musiikkia, jossa yhdistyisi klassisen musiikin elitistinen ego, punkin räkäinen anarkistisuus, glam-metallin pintakiiltoinen korskeus, perinteisen heavy rockin konservatiivinen majesteettisuus ja jazzin rajoja rikkova rönsyileväisyys. Musiikista pitäisi aistia bluesin mullan makuista juurevuutta, pop-hittien korvakarvoihin takertuvaa hunajaista otetta ja taide-rockin minimaalisuudesta kasvavaa monumentaalisuutta.
Sanoitukset käsittelisivät seksiä, nopeita autoja ja päihteitä mutta aivan uudella otteella. Esimerkiksi aiheina voisivat olla miten rakastella vienosti hikoillen, tai miten "munanjatkeen" kylmäkäynnistyksen brutaali ote vaikuttaa minäkuvaan, tai miten ryypätä tolkuttomasti mutta rakentavasti.
Yhteiskuntakriittinen täytyy myös olla. Kyseenalaistaisin laulujen sanomassa presidentin adjutanttien työolot, kansanedustajien torkkupeittojen värin, verokorttien paperin laadun ja kuntien pakkoliitosten fyysisen väkivallattomuuden. Musiikin voimalla teemme paremman maailman!

Entäpä muusikot joiden olisi kyettävä piiskaamaan itsensä ennenkokemattomaan luovaan kiimaan ja virtuoosimaiseen leimuun. Keistä olisi meikäläisen tunteiden tulkiksi? Pitkän, jopa lähes 4 minuuttia kestäneen kivuliaan mietinnän, vääryydeltä tuntuvien vertailujen, nihilismiin päätyvien analysointien ja itkunsekaisten raakkausten jälkeen päädyin seuraaviin taiteilijoihin, joiden kanssa teosta alkaisin loihtimaan :


Kitarat:  Anna Sentina,  Courtney "Adriana Smith" Cox ja Nita "Mega Murray" Strauss 
Akustinen kitara ja stemmalaulu: Jess Greenberg
Saxofoni: Candy Dulfer
Basso: Tal Wilkenfeld
Rummut: Emmanuelle Caplette
Laulu: Gwen Stefani
Synat ja piano : Nino Jaiani
Jousisoittimet: Delhi & Mumbai violin band

Uskon että tässä olisi SE super-bändi, joka saisi sieluni yössä murjottavasta linnusta, kupeitteni tulesta ja aivoitukseni imelistä liemistä nousevan tunteen palon säveliksi, joita olisi kiva mankasta kotona kuunnella.

Hommaan pitäisi tietenkin palkata tuottaja, jolla olisi näkemystä ja kokemusta näinkin vaativasta taiteellisesta ponnistuksesta.Tuottajan pitäisi olla myös sellainen, ettei herkkien muusikoiden ajatukset karkaisi ulkomusiikillisiin asioihin.
Kahvikupillisen verran mietittyäni ei tuottajan paikalle voinut valikoitua kuin yksi mies. Herra Rick Rubin.
Tämän nykyisin levy-yhtiön pomona pönöttävän tuottajagurun CV on vakuuttava. Vuonna 1985 alkaneen uran varrelta on vyölle tarttunut kovia nimiä. Beastie boys,  Dixie Chicks, Red Hot Chili peppers,  Metallica,  AC/DC kuin Black Sabbathin uutukainenkin on kirjattu työsuoritteisiin. Lisäksi löytyy Slayeria, The Cultia, Tom Pettya, Johnny Cashia. ym. ym...
Mutta yksi epäilyttävä ajanjakso Rick Rubinin työhistoriasta löytyy. Vuosi 1997. Tyhjää täynnä. Ei kai mies vain koettanut syrjäytyä?! Makasiko mies vain kotosalla mitään tekemättömänä työttömyyskorvauksia nostaen! Tuo epäkohta soittaa hälytyskelloja, mutta muut meriitit puoltaisivat kyllä miehen palkkaamista.
Entäpä oma roolini studiossa. Tehtävänäni olisi valvoa ettei kukaan erehdy ehdottamaan kappaleisiin käsien yhteen läpyttämistä. Tiedättehän sen ärsyttävän tavan jossa porukalla into pinkeänä kämmeniä taotaan musiikin tahtiin. Live-tilanteeseen se käy, kun pitää kerjätä yleisöltä huomiota, mutta studiossa monia kibaleita on potkaistu nivusiin kämmenien läpyttämisellä. Se ei ole koskaan tuonut mitään lisäarvoa rock-kappaleisiin! Folk ja kansantanssi hihhulointiin se kai kuuluu kuin rähmä silmäkulmaan.

Rick Rubin on tuottanut myös Los Angelesilaisen  The Red Devils (alkuperäiseltä nimeltään Blue Shadows, mutta mr. Rubin muutti nimen.) blues bändin debyytin "King king". Levyllä sinisiä säveliä rokkasivat:

• Lester Butler –laulu ja harppu
• Paul "The Kid" Size – kitara
• Dave Lee Bartel –kitara
• Johnny Ray Bartel – basso
• Bill Bateman –rummut (wiki)

Bändi toimi 90-luvun alussa King King- nimisen juottolan suosittuna Maanantai iltojen housebändinä.
Kuka kehtaa lähteä maanantai iltana baariin? Ainakin mm. ZZTopin Billy Gibbons, AC/DC:n Youngin veljekset, Bruce Willis, Queen kitaristi Brian May, Mick Jagger (jonka kanssa bändi teki enemmänkin tuttavuutta) sekä Motörheadin ja Dokkenin äijät harrastivat moista syntiä, nousten jopa jammailemaan The Red Devilsin jäpiköiden kanssa lavalle.
Myös herra Rubin ihastui bändin live lentoon koska halusi tuottaa bändin esikois täyspitkäksi näitä Maanantai iltojen reuhaamisia.
Mikrofoni keskelle salia, nauhoitusnappi pohjaan, bändi tulille ja mahdollisista jälkiäänityksistä hys hys hiljaa. Halvalla hyvää! Ei studiokuolemia eikä aikataulujen venymisiä. Lisäksi moni bändi joka soi lavalla energisenä, kangistuu liian usein hengettömäksi studiossa nyhjätessään. The Red Devilsillekin olisi voinut käydä näin.

"King king"- albumi ei yritä keksiä puuvillapaitaa uudelleen vaan jyrää pääsääntöisesti toisten blues- suuruuksien kappaleita tyylilajille ominaisella otteella. Albumin 12 raapaisusta varsinkin rouhea 'Going to the church" raukean makea 'She's dangerous' ja mukavasti keinuva "Devil woman" ruoskivat huokoset hereille. Rick Rubin sai tallennettua bändin, joka tuoksuu edesmenneitten blues-suuruuksien hielle, kuumille öille, selluloosapölylle, kylmälle oluelle ja paholaisen ratsun hengitykselle, joka suu vaahdossa laukkaa puuvillapeltojen halki, Los Angelesin valoihin ja varjoihin vaanimaan bluesille sielunsa myyneitä.
Rick Rubin on ammattimies!
Bändi on joka solultaan blues ja iskussa mutta edesmenneen laulaja/ huuliharppuilija Lester Butlerin ote vangitsee. Maaginen jätkä, joka osasi hommansa ja jonka retaleinen olemus toi dekadenssia habitusta  lavalle. Toisaalta, ukon ei varmaan tarvinnut pelätä, että porvarilliset työntarjoajat tulisivat nykimään nahkatakin hihoista, tarjoten lomansijaisuutta tahkonpyörittäjänä.
Lesterin humanteri elämäntapa lopetti lopulta bändin lupaavasti alkaneen lennon vuonna 1994. Äijän oma lusikan heilutus loppui 1998 yliannostukseen, Moulin blues-festivaalin jäädessä bluesmiehen viimeiseksi esiintymiseksi.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä vannoutuneet bluesharrastajat tykkäävät bändistä, levystä ja Lester Butlerista. Minulle levy on yksi parhaista mitä 90-luvulla on ollut tarjota.
Miten törmäsin levyyn? Se oli ylimaailmallinen kokemus. Kunnallisen kirjaston blues-hyllyn luona Robert Johnson tökkäsi levyn käteeni, katsoi kelloaan ja sanoi lähtevänsä käymään kitaranvirittäjän luona...

No joo. Väritin vähän juttua. Ei hän mitään kelloa katsonut. 8/10

Karl S. Puukoski

Kasarium osa 11

"HYVÄÄ UUTTA VUOTTA, HERRA RAATO!"

Ummistin silmäni ja odotin että kuula porautuu ohimooni ja sitä kautta pääsen kinaamaan taivaan tai helvetin portinvartjoiden kanssa sisäänpääsystä. Entäpä jos joutuisin Styx-virran lautturin kyytiin? En ollut kummoinen uimari, jos jotain sattuisi venematkalla.
Sormeni nyki ja liipasin antoi myöten. Hitaasti mutta varmasti. En saanut silmiäni auki mutta sen sadasosasekunnin, kun ase laukeaa ja peruuttamatonta ei saa enää takaisin, vannon että sain tuolla pienellä hetkellä mieleeni juomattoman paukkuni, jonka olin unohtanut jääpalakoneen päälle.
Smith & Wesson vavahti kädessäni.
Kuulin jyrähdyksen
Kuulin korahduksen.
Näin, kun veltto keho retkahti lentokoneen penkiltä käytävälle.
Kuulinko ja näinkö oman kuolemani?
Vitun posket! Katsoin piippua pitkin kun Mike Trump-klooni makasi elottomana lentokoneen käytävällä.
"Itsellesihän sinun piti lyijyä kaaliin töräyttää eikä viatonta sivullista kylmäksi laittaa!" "Freddie" ulvoi muka vahingoniloisena Shyn 'Emergencyn' herätellessä minut todellisuuteen.
Ammuin White Lionin laulaja-kloonin!
"Freddie" nousi penkistään ja alkoi rullata kuolleen sielua rullalle kuin räsymattoa.
Koetin estää mutta olin kuin jäätynyt paikalleni. Ainut mihin pystyin oli vieressäni olleen vodka-cola-paukun loppuun saattaminen.
"Freddie" viskasi käärityn sielun olalleen ja katsoi minuun.
'Ei kannata taistella tuulimyllyjä vastaan. Tule sinäkin voittaja joukkueeseen.' Sain tuolta pahan sanansaattajalta ehdotuksen.

Tunsin kuinka cola teki sylkeni viruvaksi. Keräsin lastin kielelleni ja roiskaisin sen tuota pirulaista kohti. Limppikuorma teki komean kaaren ja olisi läsähtänyt keskelle "Freddien" kalpeita kasvoja mutta pieni kulmien nosto sai eritteen kääntymään takaisin kohti lähettäjäosoitetta.
"Freddie" naurahti mutta vakavoitui. 'Meillä olisi töitä sinulle. Pääsisit viimeinkin toteuttamaan itseäsi luovassa työssä.'
Olin hetken aikaa kiinnostunut työtarjouksesta, varsinkin kun Uriah Heepin 'Sell your soul'- biisi huusi valkokankaalta voimallisesti.
'Pidä tunkkisi.'
'Aina voi vaihtaa puolta. Johan Led Zeppelinkin sen tiesi.'
'Tarkoitatko "Stairway to heaven'in sanomaa?'
'Kyllä. Siinä liene eniten Kasariumista irroitettuja nuotteja'. Voiko se silloin olla väärässä?
'Nuo ovat pelkkiä tulkintoja'.
'Page sai aika topakat eväät kun bändi oli 4 albumia vääntämässä.'
'Epäilemättä. Kova albumi.' 
Samassa huomasin että kroppani oli jälleen tahtoni alainen.
Kaivoin taskusta Bugon ja sytytin sen samalla, kun istuuduin sikeitä vetävän Gisellen viereen.
Tiesin ettei minulla ollut aseita tätä helvetistä tullutta riivaajaa vastaan. 
Ihmettelin samalla kun pyyhin kasvojani Sabrina-kloonin pikkutuhmiin, ettei kukaan koneessa ollut herännyt vaikka olin jyräyttänyt tussarilla ihmisestä hengen pois.
'Mutta nyt minun on aika poistua. Työvuoroni päättyy.'  "Freddie ilmoitti ja koppasi Mike Trump- kloonin rullalle käärityn sielun olkapäälleen.
Samassa Rob Halford-klooni oli saanut tajuntansa tason kovasta humalasta huolimatta tilanteen tasalle. Mietin olisiko meissä kahdestaan miestä vastustaa sieluja varastavaa "Freddietä".
"Robin" humalaisessa katseessa oli ihailua, epäuskoa ja intohimoa. Mutta ei homolla tavalla.
'Ota minut, ota minut!' Judas Priestin keulakuva huusi jo puoliksi purppuraan kajoon haihtuvalle "Freddielle".
'Tiedän tunteesi mutta minulla ei ole aikaa rakkaudelle'.- Valoon katoava "Freddie Mercury" kuiskasi jopa hieman seksikkäästi, lentosuukolla Rob-kloonille kiusaa tehden.
Juuri kun "Freddie" katosi näkyvistä, varastettu sielu olkapäillään, näytti hän oikeat kasvonsa.
Uriah Heepin 'Abominog'-albumin kannessa olevat kasvot olivat kuin unelmavävyn verrattaessa niihin joista minä ja Rob Halford- klooni saimme maistiaiset.
Ei voi muuta sanoa kuin että rumat olivat.

'Mitä helvettiä! Olenko tulossa hulluksi?! Rob osoitti kysymyksen selkeästi minulle.
'En usko' vastasin kyyristyen samalla Mike Trump-kloonin elottoman ruumiin puoleen.
'Pitäisikö minun siirtyä marjaviini-linjalle?' "Rob"kysyi jo hieman epätoivoa äänessään.
'Voisi tehdä hyvää'. Vastasin kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Tutkin ruumista mutta en löytänyt kohtaa mihin luoti oli uponnut.
'Olen kuolemansyyntutkija siviiliammatiltani ja voin yhdellä mulkaisulla sanoa, että tuo mies kuoli tukehtumalla omaan oksennukseensa' Ei epäilystäkään.'
'Ei epäilystäkään?' kysyin katsoen kuolemansyytutkija, alias Rob"klooni" Halfordia" syvälle silmiin.
'Varo vain housujasi ' "Rob" varoitti ruumiin suusta valuvasta alkoholin ja lentokoneessa tarjotun Hawaijin leikkeen sekamelskasta, joka valui Mike Trump- klooni vainaan oikeasta suupielestä.
Moska iljetti vaikka minulla oli nälkä.

Olin helpottunut. En ollut ampunut ketään eikä paholainen ollut saanut värvättyä minua puolelleen.
Olin selkeästi noteerattu ainakin pahisten puolella.
Miksi taivaan porukka antoi odotuttaa yhteydenottoaan?
Ylimielisyyttäänkö?
Odottivatko he oikeaa hetkeä?
Pitikö minun rukoilla jotta saisin apua?
Sitä he pitäisivät varmasti vittuiluna!
Kaadoin itselleni reilun mukin rommia ja sytytin Mike Trump- kloonin rintataskusta löytämäni vaniljasikarin. Nostin jalkani tyhjälle penkille ja vedin syvään henkeä.
Mihin sotkuun olinkaan itseni sotkenut.

Torkahdin. Tunsin herättyäni olevani hieman päihtynyt. Suutani kuivi mutta huomasin Gisellen naukkailevan Bloody Marya
'Hei, jätä se lasi rauhaan!' Giselle omi terhakasti juomaansa.
Sain napattua poskellisen.
'Yhteydenottosi tuonpuoleiseen oli onnistunut. Freddie Mercuryna esiintyneellä niljakkeella oli asiaa.'
'Niinkö? En huomannut että olisin saanut sinne minkäänlaista kontaktia!? Kynäni ei juurikaan liikkunut...'
Missä lehtiösi on? Pakko siitä jotain on löytyä. Sen verran kova vauhti sinulla ja kynälläsi tuntui olevan.'
Giselle alkoi etsiä lehtiötä kuumeisesti. Jäin tuijottamaan häntä. Hän näytti tiukassa HIMin topissaan ja vieläkin tiukemmissa kivipestyissä farkkusortseissaan tyrmistyttävältä.
Nuolaisin suupieliäni. Suussani oli vieläkin colan venyttämää sylkeä. 'Tässähän tämä. Tyhjää täynnä.' Giselle ähkäisi hieman nostaessaan lehtiön lattialta niin, että vienon violetit stringin pilkahtivat topin ja farkkusortsien puolueettomalta vyöhykkeeltä.
Lehtiö oli todellakin tyhjää täynnä.
'En ymmärrä. Näin kun riehuit Venom-kynäsi kanssa kuin vähämielinen!
'Ei minulla ollut itselläni minkäänlaisia tuntemuksia. Ehkäpä juopotellessasi olit katsonut valkokankaalta jotain, joka vei liuotetun mielesi harhaisille maille.' Giselle totesi välinpitämättömästi.
'Sitä paitsi. Koeta koota itsesi siedettävämpään kuntoon. Vajaan tunnin päästä laskeudumme ja en halua, että jäät rajatarkastukseen kiinni vain sen takia, että näytät kertaalleen läpipaskotulta rokkarin raadolta.' Giselle katsoi minua ja osoitti minua sormellaan tehostaakseen sanomaansa.

Sipaisin suustani hieman colaa tukkaani ja oijoin "Sidilta" saamaani Sex Pistolsin paitaa samalla kun edelleen ihmettelin miksi Gisellen lehtiö oli tyhjä.
Lentokoneen matkumastamossa alkoi olla vilskettä kun sen matkustajat pakkailivat käsitavaroitaan ja valmistautuivat laskeutumaan Rivermouth Cityn lentokentälle.
Tunsin pusun poskellani.
'Hyvää uutta vuotta, herra raato.' Giselle kuiskasi ja vetäytyi äkkiä kauemmas kuin peläten, että pusu poskellekin voisi herättää minussa pedon.
'Mitä, onko nyt vuodenvaihde?! Miten joulu meni?' Kysyin jälleen unohduksen aiheuttaman nöyryytyksen poltellessa.
'Joulu oli riehakas mutta nyt murhataan mennyt vuosi ja vikitellään alkava vuosi näyttämään meille parhaat puolensa! Giselle sirkutti kovaäänisesti, selkeästi uuden vauhdin ottaneena.
Sid Vicious-ja  Doro Persch-kloonit olivat Gisellen kanssa hengessä mukana ja laskivat minuutteja vuoden vaihtumiseen toisiaan halaillen.
Sytytin Bugon ja rapsautin oluen auki. Valkokankaalla Iron Maiden lisäsi löylyä "2 minutes to midnight" uljaudellaan.

Näin lentokoneen ikkunassa Rivermouthin miljoonakaupungin loputtomat valot.
Kotikaupunkini oli kasvanut vähintään satakertaiseksi lähtöni jälkeen.
Nuo valot näyttivät kärsimättömiltä.
Tunsin kylmiäväreitä. En tiennyt miksi.
Matkustajat riehaantuivat tanssimaan välittämättä kuulutuksesta joka kehoitti kiinnittämään turvavyöt, sillä RATTilla tuntui olevan sillä hetkellä enemmän auktoriteettia "Dance" kappaleellaan.
Samaan aikaan Rivermouth Cityn lentokenttävirkailijat valmistautuivat ottamaan lennon numero 1980-1989 Bangkokista turvallisesti maankamaralle.
Kimeä-ääninen lentokapteeni vaihtoi vielä viimeiset ohjeet lennonjohdon kanssa ennen laskeutumista.
Terminaali täyttyi odottavasta tunnelman sekamelskasta.
Taksikuskit vilkuilivat hermostuneesti kellojaan.

Musta Mercedes Benz lipui lentokenttäalueelle.
Se pysähtyi niin, että kenttäbussille aikovat joutuivat ohittamaan sen.
Apukuskin puolelta noussut pienen peltotraktorin kokoinen mies aukaisi takaoven.
Lentokentän pintaa koskettivat ensin kaikkia hyvänmaun rajoja rikkovat korkeat korot.
Niiden varaan nousivat pitkät sääret jotka hävisivät näkyvistä vasta tiukan, vain hieman polven yläpuolelle ulottuvan, vihreäsävyisen hameen alle.
Sääret omistavan naisen yläosan tiukka sotilasmallinen pusero ei pystynyt peittämään niiden alla vapautta huutavia muotoja. Mustat hiukset tiukasti huolitellulla poninhännällä korostivat linjakkuutta ja kylmää särmää.

'Kaikki valmiina?' Nainen kysyi samalla yrittäen sytyttää light-Bugoaan.
Sytkäristä oli kaasu loppu. Yksi Mersuun ahtautuneista korstoista kiirehti tarjoamaan tulta.
Kädet vapisten tikku viimein syttyi.
'Kaikki valmiina Rouva komisario'.
Mercedes Bentzin stereoista soi Yngwie j. Malmsteenin 'You don't remember i'll never forget'
'Onko Gregory Bush varmasti koneessa?'
'On. Niin meille on ilmoittanut mukana ollut agenttimme' Tulta tarjonnut mies sanoo kunnioituksen ja pienen pelon nopeuttaessa sanoja.
Nainen ottaa savut savukkeestaan ja katsoo kentälle pysähtyvää lentokonetta.
Gregory Bush on viimein täällä.
Sika on laskeutunut.
Talven ote on irronnut.
Lätäkön värjää bensan ja juhlan räjähtävät värit.
Nainen odottaa hiljaa pakahtuen.
Puoliksi poltettu savuke putoaa
sähähtäen, kuollen pois.
Hänestäkin on jotain kuollut.

Matkustajien purkautuessa muurahaisten laille ulos lentokoneesta
pääsivät lentoyhtiön välinpitämättömät siistijät leipäänsä tienaamaan.
He olivat juuri hävinneet palkkataistelun.
Tupakantumpit, tyhjät tölkit ja kireät pullot.
Ulosteet, kumiukot ja tahrat pinnoilla.
Ruuanjätteet, ruumiit ja kaikki kalustoon kuulumaton korjattiin pois.
Pois silmistä. Pois mielestä.
Gisellen paikalta lakaistiin myös lehtiön irrallinen sivu.
Se mitä ei löydetty.
Se mihin palkkataistelun uuvuttamat eivät jaksaneet kiinnittää huomiota.
Se missä luki 665 kertaa  "SHOW MUST GO ON"...



Karl S. Puukoski 


Jatkuu...