2v. kimpassa sätöstelleet Joe Elliot (voc), Pete Willis (gt) ,Steve Clark (gt) ,Rick Savage (bs) ja Rick Allen (dr) olivat v.-79 nuoria tähdenalkuja, jotka silmät kirkkaina väittivät että Def leppard-nimenä kuulostaa aivan LED ZEPPELINiltä, ja siksi lähdettiin bändiä ajamaan tuolla nimellä...(huokaus).
Onneksi pojille rupesi tiukka maistumaan sen verran että jutut rauhoittuivat ja kyseinen demo saatiin narulle.
Tuon invalidisoituneen kissaeläimen demoninen, seitsenpäinen biisikatras sai alkunsa kalseassa Hullilaisessa kellari loukossa. (kalseudesta en ole sata varma, mutta näin voisi kuvitella) Demon biiseistä"Heat street","See the lights" ja "Glad i"m alive" eivät koskaan päässeet OIKEILLE albumeille. Muut kibaleet löytyvät hieman erinlaisina vääntöinä mm."On trought the night"-blätyltä. Bändi ei ole koskaan tunnustanut "First strike"a oikeaksi albumikseen. Ai miksikö? Siitäpä pääsemmekin tarinan Lahden mm- hiihtojen kaltaiseen episodiin.
Pumpun vauhti oli kasvanut koko 80-luvun alun niin että huipennus saavutettiin v.1983 orgasmisen hyvällä "Pyromania"- albumilla. Vauhti oli kuitenkin kasvanut sokealla kisulla niin kovaksi että Allenin Rickulla ei kestänyt vasen lapanen kyydissä, vaan se riuhtautu lihoineen kaikkineen irti ja pois.
Nooo, uutta musiikkia pitäisi saada kuitenkin narulle ja keikoilla käydä, nyt kun on kerta päästy tuohon rahan makuun ja raiderissakin on vara jo pyytää vaikka "poskibaaria" järjestäjän taholta, mutta rumpalin ryötti ei pysty takomaan kun hitsuu!
Bändin ja managerin selatessa "Handycap drums magazinea", keksi joku nilkki tehdä bändille källin. Ei, ei, ei nyt sentään mennyt juomaan poikien viinoja vaan sujautti Baijerilaisten nahkapöksyjen etutaskuun em.demon ja yön pimeydessä loikki Hankin studiolle saksaan. Kyseisessä pajassa tehtiin sitten tämä kyseinen töllöntyö. "First strike"- "albumia" tuherrettiin bootlegina Belgiaan,Hollantiin ja vieläpä kasettiversioita ameriikan möhömahoille. Liekkö loppunut väri painokoneesta koska kasettiversiossa kansipaperit olivat valkoiset?!
Mutta kuten aina, hyvä voittaa pahan ja niin tässäkin tarinassa on onnellinen loppu. Bändi vei rosvot käräjille ja bootlegit vedettiin markkinoilta. Ainut mikä jäi jurpimaan poikia oli ne tuhatkunta vedosta, jotka kerettiin myydä nopeimmille.
Tänä päivänä"First striken"alkuperäisestä kasettivedoksesta on maksettu 100 dollaria, ja vinyylistä saa kaivaa kuvettaan jopa 500 usd! Viimmeisintä Leppardin albumia"Songs for the sparkle lounge" saa alekorista...
Kuunnellaampa antaako"First strike" rahoille vastinetta.
"Heat street" Ajalleen melko tyypillinen renkutus. Allen paukuttelee 16 vuotiaan innolla vahvasti. Tästä tulee vähän 70-luvulla toiminut Dirty tricks mieleen. Joe Elliot ei oikein löydä juonesta kiinni vaan on mukana karaoke-isännän elkein.
Kyllä tästä jo haistaa Leppardin.
"Answer to the master" on kuin tilkkutäkki johon on ommeltu Uriah heepia ja Lynyrd skynyrdia. Hyviä ideoita pojilla joista osan olisi voinut käyttää eri biisiin.
Nuorten miesten juureva veto, jossa Elliotkin petraa edelliseen verrattuna huomattavasti.
"See the lights"on tuskastuttavaa kuultavaa.Hippimäinen riffi pyörii kuin satiainen kukkaistytön o-renkaan ympärillä.Elliot laulaa kuin laskuhumalainen viikonloppuisä,itkukurkussa valittaen.Tästä voi olla jo kuluttajasuojaviranomaisetkin kiinnostuneita.
"When the walls come tumbling down" käynnistyy rauhallisesti edeten, kunnes iskut ja Allenin fillit nostavat sokean kisun laukalle. Kertsi on jo iskevämpi ja jo tulevia hittejä lupaileva. Soolo on hieman kuin puhelinluetteloa lukisi. Kokonaisuus kuitenkin demon aatelia.
"Wasted" pistää jo nykimistä niskanikamiin. Tämä biisi pitäisi löytyä kaikkien aloittelevien bändien aapisesta. Biisi haisee rock"n rollille. Hieno riffi kuljettaa biisiä yhdessä Elliotin sopivan ankstisen laulun kera. Ripaus punk-asennetta on tässä se juttu! Tämän ovat coveroineet onnistuneesti myöhempinä vuosina mm.Black"n"blue ja ex-mötley John Corabi.Yksi Def leppard klassikoista!
"Sorrow is a woman"lähtee kuin eläkelläisiltamat ruotsinlaivalla.Kertsiin lisätään tehoja mutta jättää silti vähän tunkkaisen kuvan.Kitara sooloissa on mukavasti luonnetta jotka ovatkin parasta antia tässä nuhjauksessa.Parempiakin biisejä olen kuullut,montakin parempaa.
"Glad i"m alive" kulkee mukavasti Allenin rumpukompin selässä. Elliot juontaa biisin ennemminkin kuin että yrittäisi laulaa sitä. Willis&Clark tuovat kitaroineen makua muuten melko mauttomaan soppaan. Kukaan ei huomaisi jos tämä muljautus katoaisi maailmankaikkeuteen.
" First strike" antaa kuvan innokkaasta kakskymppisten (Allen vasta 16!) bändistä joilla on jo taitoa tehdä jopa klassikoita (wasted). Kaikissa vedoissa ei vielä tuolloin pysynyt kokonaisuus hallussa mutta helppo näistäkin on haistaa tuleva megabändi, jonka parhaat vuodet tulivat ja olivat 80-luvulla.
"First strike"-"ep"-tä suosittelen aloitteleville rokkitähden aluille jotka vääntävät demojaan sydänverellä omissa kammioissaan. Tässä on kelpoa vertailupohjaa omille tuotoksille.
Mikään elämää suurempi kuuntelukokemus "ep" ei ole, mutta leppard faneille levyn alkuperäispainoksesta nauttiminen on kuin kulinaristille tarjottaisi panda-karhun sisäfilettä kuutinnahkaan käärittynä. Erikoista mutta parempaakin on ollut tarjolla.
Hankala pisteytettävä mutta annetaan nyt kun se on talon tapa. 4 /10 rock"n roll pojoa 16v. Allenin kypsästä rumpaloinnista, "wasted"-klassikosta ja kunnianhimoisesta yrittämisestä, jonka jo haistoi tuosta v.1979 tehdystä liikavarvas "ep"-demosta. (oikeaoppisessa ep-levyssä on 6 kappaletta)
t.Mr.Taca Tucaton
Onneksi pojille rupesi tiukka maistumaan sen verran että jutut rauhoittuivat ja kyseinen demo saatiin narulle.
Tuon invalidisoituneen kissaeläimen demoninen, seitsenpäinen biisikatras sai alkunsa kalseassa Hullilaisessa kellari loukossa. (kalseudesta en ole sata varma, mutta näin voisi kuvitella) Demon biiseistä"Heat street","See the lights" ja "Glad i"m alive" eivät koskaan päässeet OIKEILLE albumeille. Muut kibaleet löytyvät hieman erinlaisina vääntöinä mm."On trought the night"-blätyltä. Bändi ei ole koskaan tunnustanut "First strike"a oikeaksi albumikseen. Ai miksikö? Siitäpä pääsemmekin tarinan Lahden mm- hiihtojen kaltaiseen episodiin.
Pumpun vauhti oli kasvanut koko 80-luvun alun niin että huipennus saavutettiin v.1983 orgasmisen hyvällä "Pyromania"- albumilla. Vauhti oli kuitenkin kasvanut sokealla kisulla niin kovaksi että Allenin Rickulla ei kestänyt vasen lapanen kyydissä, vaan se riuhtautu lihoineen kaikkineen irti ja pois.
Nooo, uutta musiikkia pitäisi saada kuitenkin narulle ja keikoilla käydä, nyt kun on kerta päästy tuohon rahan makuun ja raiderissakin on vara jo pyytää vaikka "poskibaaria" järjestäjän taholta, mutta rumpalin ryötti ei pysty takomaan kun hitsuu!
Bändin ja managerin selatessa "Handycap drums magazinea", keksi joku nilkki tehdä bändille källin. Ei, ei, ei nyt sentään mennyt juomaan poikien viinoja vaan sujautti Baijerilaisten nahkapöksyjen etutaskuun em.demon ja yön pimeydessä loikki Hankin studiolle saksaan. Kyseisessä pajassa tehtiin sitten tämä kyseinen töllöntyö. "First strike"- "albumia" tuherrettiin bootlegina Belgiaan,Hollantiin ja vieläpä kasettiversioita ameriikan möhömahoille. Liekkö loppunut väri painokoneesta koska kasettiversiossa kansipaperit olivat valkoiset?!
Mutta kuten aina, hyvä voittaa pahan ja niin tässäkin tarinassa on onnellinen loppu. Bändi vei rosvot käräjille ja bootlegit vedettiin markkinoilta. Ainut mikä jäi jurpimaan poikia oli ne tuhatkunta vedosta, jotka kerettiin myydä nopeimmille.
Tänä päivänä"First striken"alkuperäisestä kasettivedoksesta on maksettu 100 dollaria, ja vinyylistä saa kaivaa kuvettaan jopa 500 usd! Viimmeisintä Leppardin albumia"Songs for the sparkle lounge" saa alekorista...
Kuunnellaampa antaako"First strike" rahoille vastinetta.
"Heat street" Ajalleen melko tyypillinen renkutus. Allen paukuttelee 16 vuotiaan innolla vahvasti. Tästä tulee vähän 70-luvulla toiminut Dirty tricks mieleen. Joe Elliot ei oikein löydä juonesta kiinni vaan on mukana karaoke-isännän elkein.
Kyllä tästä jo haistaa Leppardin.
"Answer to the master" on kuin tilkkutäkki johon on ommeltu Uriah heepia ja Lynyrd skynyrdia. Hyviä ideoita pojilla joista osan olisi voinut käyttää eri biisiin.
Nuorten miesten juureva veto, jossa Elliotkin petraa edelliseen verrattuna huomattavasti.
"See the lights"on tuskastuttavaa kuultavaa.Hippimäinen riffi pyörii kuin satiainen kukkaistytön o-renkaan ympärillä.Elliot laulaa kuin laskuhumalainen viikonloppuisä,itkukurkussa valittaen.Tästä voi olla jo kuluttajasuojaviranomaisetkin kiinnostuneita.
"When the walls come tumbling down" käynnistyy rauhallisesti edeten, kunnes iskut ja Allenin fillit nostavat sokean kisun laukalle. Kertsi on jo iskevämpi ja jo tulevia hittejä lupaileva. Soolo on hieman kuin puhelinluetteloa lukisi. Kokonaisuus kuitenkin demon aatelia.
"Wasted" pistää jo nykimistä niskanikamiin. Tämä biisi pitäisi löytyä kaikkien aloittelevien bändien aapisesta. Biisi haisee rock"n rollille. Hieno riffi kuljettaa biisiä yhdessä Elliotin sopivan ankstisen laulun kera. Ripaus punk-asennetta on tässä se juttu! Tämän ovat coveroineet onnistuneesti myöhempinä vuosina mm.Black"n"blue ja ex-mötley John Corabi.Yksi Def leppard klassikoista!
"Sorrow is a woman"lähtee kuin eläkelläisiltamat ruotsinlaivalla.Kertsiin lisätään tehoja mutta jättää silti vähän tunkkaisen kuvan.Kitara sooloissa on mukavasti luonnetta jotka ovatkin parasta antia tässä nuhjauksessa.Parempiakin biisejä olen kuullut,montakin parempaa.
"Glad i"m alive" kulkee mukavasti Allenin rumpukompin selässä. Elliot juontaa biisin ennemminkin kuin että yrittäisi laulaa sitä. Willis&Clark tuovat kitaroineen makua muuten melko mauttomaan soppaan. Kukaan ei huomaisi jos tämä muljautus katoaisi maailmankaikkeuteen.
" First strike" antaa kuvan innokkaasta kakskymppisten (Allen vasta 16!) bändistä joilla on jo taitoa tehdä jopa klassikoita (wasted). Kaikissa vedoissa ei vielä tuolloin pysynyt kokonaisuus hallussa mutta helppo näistäkin on haistaa tuleva megabändi, jonka parhaat vuodet tulivat ja olivat 80-luvulla.
"First strike"-"ep"-tä suosittelen aloitteleville rokkitähden aluille jotka vääntävät demojaan sydänverellä omissa kammioissaan. Tässä on kelpoa vertailupohjaa omille tuotoksille.
Mikään elämää suurempi kuuntelukokemus "ep" ei ole, mutta leppard faneille levyn alkuperäispainoksesta nauttiminen on kuin kulinaristille tarjottaisi panda-karhun sisäfilettä kuutinnahkaan käärittynä. Erikoista mutta parempaakin on ollut tarjolla.
Hankala pisteytettävä mutta annetaan nyt kun se on talon tapa. 4 /10 rock"n roll pojoa 16v. Allenin kypsästä rumpaloinnista, "wasted"-klassikosta ja kunnianhimoisesta yrittämisestä, jonka jo haistoi tuosta v.1979 tehdystä liikavarvas "ep"-demosta. (oikeaoppisessa ep-levyssä on 6 kappaletta)
t.Mr.Taca Tucaton
hyvin kirjoitettu. vielä löytyy myytävänä.
VastaaPoistahttp://www.recordmania.nl/def-leppard-first-strike/