Mr.big on aina ollut minulle kuin vanhainkodin vuosia palvellut virtsankeräys sorsa. Väritön, luotaan pois työntävä, ihmeellisesti hämmennystä herättävä mutta kuitenkin tarpeellisuutensa omalla olemassaolollaan todistava.
Syy tähän on radion edelleenkin tasaisesti suolistostaan kaasuttama Mr.big jollotus "Wild world" jonka suurin tehtävä on aiheuttaa ihmiskunnalle psoriasista ja tuhrivia "reggea-pampuloita". Jos kaikki olisivat yhtä hyviä omassa tehtävässään olisi maailma ollut valmis jo aikapäiviä sitten.
Mutta vikaa on minussakin. Eihän yhden kipeän ajoksen takia kannata koko orkesterin tuotantoa tuomita, vaikka niin pääsisi kyllä helpommalla. Syitä miksi juuri "Bump ahead" saa minun jakamattoman huomioni on albumin tietynlainen virstanpylväisyys bändin suosiossa. Tästä se alamäki alkoi.
Toisekseen haluan kohdata tuon "villin maailman", joka pitää korvamadot pulleina. Lisäksi koetan aidosti, ilon kautta, tutustua tähän bändiin jonka yksipuolisena keulakuvana (minulle) em.kikkare on ollut kaikki nämä vuodet.
Lupaan, jos tämä levy saa minut antamaan edes 3 /10 rock"n"roll pistettä, tutustua pumpun muuhun tuotantoon, ja ostamalla niistä parhaimman blätyn!
Ennakko asenteita? Kyllä ja paljon! Vilpitön asenne levyn kuunteluun? Lupaan käsi "törkytehtaan" päällä että on!
Asettakaa panoksenne,TAISTO MR."bump ahead"BIG vs.MR.TACA TUCATON VOI ALKAA!!!
1."Colorado bulldog" Kehno, nyt ei pelata reilusti! Mr.big usutti koirat heti aluksi puremaan meikäläistä läskiin. Eric Martin (voc) kutsuu koiriaan ylimielisesti. Pat Torpeylla(dr) tuntuu olevan varaa naputella välillä kehäneliötäkin. Yllätysetu oli bändillä ja sen he käyttivät vauhtia hyväksikäyttäen meikäläisen nöyryyttämiseen. Billy Sheehan (bs) käyttää D.LRothilta opittuja "Shy boy" otteita hyväkseen. Kyllä minä tuon makean kivun tunnen! Paul Gilbert (gt) tyytyy sivaltamaan muutaman kerran nopeasti bändin tahtiin.
Kieltämättä turpaan tuli 6-0. Mutta ei tämä silti meikäläistä tiputtanut, ei edes polvia notkistanut. Varoituksen bändi kuitenkin osaamisestaan antoi.
2."Price you gotta pay" Nyt bändi jo uhkailee! Eric uhoaa melko uskottavasti hieman lainaten David Coverdalen maneereja. Bluesahtavasti koetetaan pelotella. Billy-boy heittää joitakin hienoja kuvioita ja muutenkin homma toimii mutta jotenkin bändi pelkää hikoilla. Huuliharppu yrittää luoda fiilistä mutta kehään jäi vain tyhjän uhoamisen aiheuttama ihmetys.
3."Promise her the moon" lähtee kauniin herkästi. Tulkintaa tapahtuuneesta ei kuulu. Homma etenee laulajan kertoessa mitään kummemmin painottamatta, miten hameväeltä saa kontsaa takahuoneessa kun vain lupaat tuoda kuun taivaalta Vuttonin laukussa heti aktin jälkeen. BYAHAHAHAHAA! Kukaan ei usko näin halutonta ja intohimotonta taputtelua. Nyt tuli haava "herraisoherran" simmukulmaan!
4."What"s it gonna be" Pat Torpey lyö seuraavan erän alkutahdit. Muu bändi hyppää kehään ihailtavan nopeasti ja yhdenaikaisesti. Säkeistö junnaa kohti kertsiä jossa odottaa bliisu kysymyksillään ärsyttävä jollotus. Jos tämän olisi tehnyt SKID ROW olisi muna noussut esityksessä potenssiin. Gilpertin sahaus ja myllytys olivat ainoita työn ääniä tällä haluttomuudella. Kehätuomarin erä.
5." Wild world" Kehäneliön ympäristö täyttyy kiinnostuneesta yleisöstä. Illan odotettu kohtaaminen on tässä. "Korvamato vs. juoppo koiranpurema läski" -huutaa kehäkuuluttaja. Tässä maailmassa ei näy töllössä älymittari BIG BROTHERia koska koko kansakunta tuntuu olevan pakkautuneena seuraamaan tätä kahden inhotuksen kohtaamista.
Lopputuloksen arvaa humalainen Mervikin. Eihän tälläisellä "ruusu perseeseen ja uimaan" asenteella voiteta ketään eikä mitään. Kauhea kappale kerta kaikkiaan joka ei sovi kuin humalaisen taluttamisen taustamusiikiksi. (ja siihen uinti hommaan.) Mr.big ottaa lukua!
6."Mr.gone" Nyt synasta otettiin sointu ja päälle komppi lähtee rakentamaan uutta iskua. Perinteistä ottelua säkeistössä. Bridge osa lupaa lentoa mutta kertsi ei taaskaan lähde lopulliseen iskuun. Billy-boykin heittää turhautuneena kuvion tyngän. Tekisi mieli sanoa halutonta ja niinhän muuten sanonkin. Halutonta.
7."The whole world"s gonna know " Van Halenimainen riffi Gilbertilta avaa biisin. Sheehan lähtee hienosti mukaan. Säkeistön kerronta etenee turvallisesti josta kertosäe ei nouse, mutta tällä kertaa se saa oman arvon. Väliosa ennen sooloa on jo hyvä. Soolo itsessään on tanakan hakeva, mutta melodioita karttava. Parempaa mutta ei vieläkään vakuuttavaa.
8."Nothing but love" Eric avaa pelin sello kourassa. Bändi lähtee etenemään arvokkuutta korostaen. Ilmavaa menoa jossa ei ole pahamieli kenellään. Eihän ole? Lohduttava biisi äskeisten lyöntien jälkeen. Ehjyyttä ja tunnetta viimmeinkin! Tästä pojot pojille.
9."Temperamental" Esittelee groove-koukkua säkeistössä mutta ohi haroo. (Skid row tekee saman uskottavammin). Rullaa hienosti ja taitoa löytyy kuin konservatorion primusoppilaiden syysriehasta. Joku kaunis, virheet hyväksyvä inhimillinen lämpö tältä ryhmältä kuitenkin koko ajan uupuu tekemisestä. Ei haise ei..
10"Ain"t seen love like that" Akustisempi meininki on nyt homman nimi. Puhdata, siistiä, kliiniä, hygieenista kaikin puolin. Ei ärsytä eikä herätä ylistämään. Selkeästi artikuloitua "jotain" mistä ei jää käteen edes sitä märkää. Paha arvostella tälläistä teflonia. Saatikka lyödä!
11."Mr.big" Pat-boy saa kunnian astua kehään ensimmäisenä viimmeiseen erään. Keskitempoinen juureva meininki herättää. Taitavaa Gilpertin ja Sheehanin kikkailua, jossa Martinin äidinpoikakin löytää itsestään elämää. Jos tällä esiteltäisiin bändiä olisi käyntikortti asiallinen.
Näiden äijien on ollut pakko tehdä tämä levy käsidesiä hölväten ja hikoilematta. Tekemisestä kuuluu massiivinen taito joka annetaan ulos vauhdilla, tarkasti mutta kylmiön kautta ilman makuja ja tuoksuja.
Bändin suuruus piileekin epäilemättä teknisessä suorittamisessa. Veret seisauttavien biisien tekemiseen siitä ei ole tämän levyn perusteella.
Joku tykkää vauhdista ja tekniikasta, myös minä jos niissä on sielu ja lihat ympärillä. Tässä vedoksessa ei sitä juurikaan mielestäni ollut vaan kokonaiskuva jäi kylmän kliiniseksi. Ottelu kääntyikin lopulta taidon ja tunteen välienselvittelyksi, jossa taito vei voiton. Kehätuomari päätyy kokonaisuuden osalta kuitenkin tällä erää ratkaisemattomaan.
Tunteen puolesta puhuen, annan 3/10 rock"n"roll pistettä ja lupaukseni mukaisesti lupaan tutustua Mr.bigin muuhunkin tuotantoon. En jaksa uskoa että "bump ahead" esitti parasta Mr.bigia, vaan sen halu yllättää minut tulee jonkun muun hengentuotteen kohdalla. Ehkäpä juuri hyvän ystäväni, mr.Tuca Tonin suositteleman v.89-vuosikertaa siemaillen.
Ennakkoluulot on nyt voitettu,tutustuminen voi alkaa... t.Mr.Taca Tucaton
Syy tähän on radion edelleenkin tasaisesti suolistostaan kaasuttama Mr.big jollotus "Wild world" jonka suurin tehtävä on aiheuttaa ihmiskunnalle psoriasista ja tuhrivia "reggea-pampuloita". Jos kaikki olisivat yhtä hyviä omassa tehtävässään olisi maailma ollut valmis jo aikapäiviä sitten.
Mutta vikaa on minussakin. Eihän yhden kipeän ajoksen takia kannata koko orkesterin tuotantoa tuomita, vaikka niin pääsisi kyllä helpommalla. Syitä miksi juuri "Bump ahead" saa minun jakamattoman huomioni on albumin tietynlainen virstanpylväisyys bändin suosiossa. Tästä se alamäki alkoi.
Toisekseen haluan kohdata tuon "villin maailman", joka pitää korvamadot pulleina. Lisäksi koetan aidosti, ilon kautta, tutustua tähän bändiin jonka yksipuolisena keulakuvana (minulle) em.kikkare on ollut kaikki nämä vuodet.
Lupaan, jos tämä levy saa minut antamaan edes 3 /10 rock"n"roll pistettä, tutustua pumpun muuhun tuotantoon, ja ostamalla niistä parhaimman blätyn!
Ennakko asenteita? Kyllä ja paljon! Vilpitön asenne levyn kuunteluun? Lupaan käsi "törkytehtaan" päällä että on!
Asettakaa panoksenne,TAISTO MR."bump ahead"BIG vs.MR.TACA TUCATON VOI ALKAA!!!
1."Colorado bulldog" Kehno, nyt ei pelata reilusti! Mr.big usutti koirat heti aluksi puremaan meikäläistä läskiin. Eric Martin (voc) kutsuu koiriaan ylimielisesti. Pat Torpeylla(dr) tuntuu olevan varaa naputella välillä kehäneliötäkin. Yllätysetu oli bändillä ja sen he käyttivät vauhtia hyväksikäyttäen meikäläisen nöyryyttämiseen. Billy Sheehan (bs) käyttää D.LRothilta opittuja "Shy boy" otteita hyväkseen. Kyllä minä tuon makean kivun tunnen! Paul Gilbert (gt) tyytyy sivaltamaan muutaman kerran nopeasti bändin tahtiin.
Kieltämättä turpaan tuli 6-0. Mutta ei tämä silti meikäläistä tiputtanut, ei edes polvia notkistanut. Varoituksen bändi kuitenkin osaamisestaan antoi.
2."Price you gotta pay" Nyt bändi jo uhkailee! Eric uhoaa melko uskottavasti hieman lainaten David Coverdalen maneereja. Bluesahtavasti koetetaan pelotella. Billy-boy heittää joitakin hienoja kuvioita ja muutenkin homma toimii mutta jotenkin bändi pelkää hikoilla. Huuliharppu yrittää luoda fiilistä mutta kehään jäi vain tyhjän uhoamisen aiheuttama ihmetys.
3."Promise her the moon" lähtee kauniin herkästi. Tulkintaa tapahtuuneesta ei kuulu. Homma etenee laulajan kertoessa mitään kummemmin painottamatta, miten hameväeltä saa kontsaa takahuoneessa kun vain lupaat tuoda kuun taivaalta Vuttonin laukussa heti aktin jälkeen. BYAHAHAHAHAA! Kukaan ei usko näin halutonta ja intohimotonta taputtelua. Nyt tuli haava "herraisoherran" simmukulmaan!
4."What"s it gonna be" Pat Torpey lyö seuraavan erän alkutahdit. Muu bändi hyppää kehään ihailtavan nopeasti ja yhdenaikaisesti. Säkeistö junnaa kohti kertsiä jossa odottaa bliisu kysymyksillään ärsyttävä jollotus. Jos tämän olisi tehnyt SKID ROW olisi muna noussut esityksessä potenssiin. Gilpertin sahaus ja myllytys olivat ainoita työn ääniä tällä haluttomuudella. Kehätuomarin erä.
5." Wild world" Kehäneliön ympäristö täyttyy kiinnostuneesta yleisöstä. Illan odotettu kohtaaminen on tässä. "Korvamato vs. juoppo koiranpurema läski" -huutaa kehäkuuluttaja. Tässä maailmassa ei näy töllössä älymittari BIG BROTHERia koska koko kansakunta tuntuu olevan pakkautuneena seuraamaan tätä kahden inhotuksen kohtaamista.
Lopputuloksen arvaa humalainen Mervikin. Eihän tälläisellä "ruusu perseeseen ja uimaan" asenteella voiteta ketään eikä mitään. Kauhea kappale kerta kaikkiaan joka ei sovi kuin humalaisen taluttamisen taustamusiikiksi. (ja siihen uinti hommaan.) Mr.big ottaa lukua!
6."Mr.gone" Nyt synasta otettiin sointu ja päälle komppi lähtee rakentamaan uutta iskua. Perinteistä ottelua säkeistössä. Bridge osa lupaa lentoa mutta kertsi ei taaskaan lähde lopulliseen iskuun. Billy-boykin heittää turhautuneena kuvion tyngän. Tekisi mieli sanoa halutonta ja niinhän muuten sanonkin. Halutonta.
7."The whole world"s gonna know " Van Halenimainen riffi Gilbertilta avaa biisin. Sheehan lähtee hienosti mukaan. Säkeistön kerronta etenee turvallisesti josta kertosäe ei nouse, mutta tällä kertaa se saa oman arvon. Väliosa ennen sooloa on jo hyvä. Soolo itsessään on tanakan hakeva, mutta melodioita karttava. Parempaa mutta ei vieläkään vakuuttavaa.
8."Nothing but love" Eric avaa pelin sello kourassa. Bändi lähtee etenemään arvokkuutta korostaen. Ilmavaa menoa jossa ei ole pahamieli kenellään. Eihän ole? Lohduttava biisi äskeisten lyöntien jälkeen. Ehjyyttä ja tunnetta viimmeinkin! Tästä pojot pojille.
9."Temperamental" Esittelee groove-koukkua säkeistössä mutta ohi haroo. (Skid row tekee saman uskottavammin). Rullaa hienosti ja taitoa löytyy kuin konservatorion primusoppilaiden syysriehasta. Joku kaunis, virheet hyväksyvä inhimillinen lämpö tältä ryhmältä kuitenkin koko ajan uupuu tekemisestä. Ei haise ei..
10"Ain"t seen love like that" Akustisempi meininki on nyt homman nimi. Puhdata, siistiä, kliiniä, hygieenista kaikin puolin. Ei ärsytä eikä herätä ylistämään. Selkeästi artikuloitua "jotain" mistä ei jää käteen edes sitä märkää. Paha arvostella tälläistä teflonia. Saatikka lyödä!
11."Mr.big" Pat-boy saa kunnian astua kehään ensimmäisenä viimmeiseen erään. Keskitempoinen juureva meininki herättää. Taitavaa Gilpertin ja Sheehanin kikkailua, jossa Martinin äidinpoikakin löytää itsestään elämää. Jos tällä esiteltäisiin bändiä olisi käyntikortti asiallinen.
Näiden äijien on ollut pakko tehdä tämä levy käsidesiä hölväten ja hikoilematta. Tekemisestä kuuluu massiivinen taito joka annetaan ulos vauhdilla, tarkasti mutta kylmiön kautta ilman makuja ja tuoksuja.
Bändin suuruus piileekin epäilemättä teknisessä suorittamisessa. Veret seisauttavien biisien tekemiseen siitä ei ole tämän levyn perusteella.
Joku tykkää vauhdista ja tekniikasta, myös minä jos niissä on sielu ja lihat ympärillä. Tässä vedoksessa ei sitä juurikaan mielestäni ollut vaan kokonaiskuva jäi kylmän kliiniseksi. Ottelu kääntyikin lopulta taidon ja tunteen välienselvittelyksi, jossa taito vei voiton. Kehätuomari päätyy kokonaisuuden osalta kuitenkin tällä erää ratkaisemattomaan.
Tunteen puolesta puhuen, annan 3/10 rock"n"roll pistettä ja lupaukseni mukaisesti lupaan tutustua Mr.bigin muuhunkin tuotantoon. En jaksa uskoa että "bump ahead" esitti parasta Mr.bigia, vaan sen halu yllättää minut tulee jonkun muun hengentuotteen kohdalla. Ehkäpä juuri hyvän ystäväni, mr.Tuca Tonin suositteleman v.89-vuosikertaa siemaillen.
Ennakkoluulot on nyt voitettu,tutustuminen voi alkaa... t.Mr.Taca Tucaton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti