Vuosi 1993 oli synkkää pimeyden aikaa. Grunge-syöpä valtasi maailmaa turmiollisella otteella ja vain jotkut pelottomat ritarit uskaltautuivat nousta tuota pahaa vastaan. Yksi näistä musiikillisista tekohengityksen antajista oli mötikkä kukko Vince Neil joka oli edellisenä vuonna lähtenyt sooloilemaan ralliradalle ja onneksi myös studioon. Odotukset tälle levylle nousivat potenssiin kun mukaan hyppäsi Billy Idollin oikea jalka ja vasen käsi, eli kitaraguru Steve Stevens. Komppaamaan kerkesi Dave Marshall,bassoon Robbie Crane ja kannujen takana tanhusi mainio Vic Foxx
Kun hemmoja katsoo niin uskoo että levymogulit ovat halunneet vincen taustalle soittotaitoa mutta naispuolisille faneille oli tarjottava ekstrana silmäkarkkiähky. Stevens nyt on Nikki Sixxin ruipelo maalaisserkku mutta muut taustajannut on kyllä revitty tyttöjen päiväunista aluskasvillisuutta kostuttamaan. Kyllä,olen umpi hetero. Vincekin on vielä ollut noihin aikoihin kuosissaan, ennenkuin tuplasi maailmalle itsensä.
16 vuotta sitten muistan hankkineeni kyseisen blätyn suurin odotuksin,mutta mielikuviin on jäänyt pieni pettymys ja harmaus kyseistä tuotosta kohtaan (johtuikohan levyn harmaasta ulkoasusta?). Ehkä suurin syy siihen oli kuitenkin kasari-ajan kultaisten vuosien läheisyys, jolloin moni hyväkin levy tuli tuomituksi huonoksi vain koska tajunnan räjäyttävä klassikko oli vielä liian tuoreessa muistissa objetiivisen palautteen antamiseen. Siksipä valitsinkin juuri tämän tuotoksen uudelleen arviointiini.
Elikkä, avaan tölkillisen huurteista jumalanviljaa ja annan VINCE NEILille&co vielä mahdollisuuden todistaa oikeutus olemassa ololleen.
1."Look in her eyes" lähtee kuin kickstartmyheart itämaisella aksentilla jota seuraa mr.Stevensin "pois alta nössöt ja antti tuiskut-riffi". Vincen agre vocalointi todistaa että nyt ollaan tosissaan liikenteessä. Huikeeta menoa joka läväyttää litsarin epäilijöiden feissiin. Tätä biisiä ei hyräillä kertosäkeen määräämänä vaan tämän biisin voima on paratiisimaisen pyörremyrskyn kaltaisessa riffissä vincen "hei, se oon mä"- vokaloinneissa ja mr.Stevensin maukkaassa soolossa. Eka bläjäys nosti riman yli kansallisen a-rajan.
2."Sister of pain" Vincen kollimainen maukaisu avaa tien kitara soolon tyngälle. Sitten virtaa whisky ja soi mambo tanakalla tatsilla jotka virittävät sisarelliseen kertosäkeeseen. Ehkäpä juuri tämä sukulaisuussuhde estää kertsin lähtemästä todelliseen lentoon. Muistan tämän biisin olleen sinkku lohkaisu. Väärä valinta koska jo edellinen biisi olisi edustanut paremmin. Ei tätä voi haukkuakkaan mutta kun ei nouse niin ei nouse.
3.Can"t have your cake" alkaa veiterästi nylkyttäen. Tätä seuraa tuttu rokki poljento Vincen ollessa ohjaimissa. Kertsi tuo hilpeyttä mieleen ja tahtia hakkaavaan jalkaterään. Ei mitään uutta ja ihmeellistä mutta kokonaisuus toimii kuin polkupyörä jota ei yritetä keksiä uudelleen. Perusturvallista vääntöä turvavyöt päällä.
4."Fine,fine,wine" ei varmaan julista vincen tutuksi tuomaa valkoviini-diettiä. Tapaus haiskahtaa mötiköiden "Primal scream"ilta sitä kuitenkaan olematta. Nopeampi tempo ja Vincen kollimainen maukaisu(taas!) tekevät pesäeron äitibiisiin. Sinäänsä biisi on kaikessa kasarihenkisyydessään kuin raikas tuulahdus mötiköiden 80-luvun puolivälin tuotannosta. Hieno biisi kaikenkaikkeaan!
5."The edge" pistää alun perusteella tarkistamaan onko lautasella Vincea vai Francis Coyjaa. Stevehan se siellä näppäilee intohimolla tahteja akustisestisellaan Vincen pöllytellessä lakanoita latino tyttösten kanssa. Sitten jyrähtää säröt ja hitsut käyntiin tuodakseen vincen kertomaan tarinaansa. Ilmava kertosäe erottuu edukseen junnaavasta mutta etenevästä säkeistöstä.Sitten taas lakanoiden väliin ja Steve nurkkaan akustisen kanssa. Soolossa Steve haluaa todistaa Vincelle että ei ees vituta vaan pistää sormet liikkeelle. Biisi täynnä mielikuvia ja tarinaa.
6."can"t change me" jatkaa siitä mihin edellisessä jäätiin. Steve on kova jätkä nurkissakin. Vincen laulu lyö jo sianlihaa pintaan säkeistön tulkinnallaan mutta mutta..kertsi on taas "Don"t go away mad"-klassikon( Mötley crue) wannabe heila. Kokonaisuus taas hallussa mutta mielleyhtymät em.liian häiritsevät jotta tämän voisi nostaa khalifiksi khaliffin paikalle.
7."Set me free" Tässä kohtaa bändi kusee omiin muroihinsa. Tuommoisella näkemyksellä ja ammattitaidolla jolla herrat on varustettu ei odottaisi näin surkeata cover-valintaa. Jos piti saada suora tykki veto levylle olisi sen luullu syntyvän joko omana luomisen lahjana tai edes pikkuisen yrittämällä muistella menneitä. Andrew Scott tuskin halusi tuotoksestaan näin hajutonta pökälettä.
8."Living is a luxury" Aivan kuin bändi olisi tajunnut tehneensä asken väärin niin nyt lähdetään yrittämään priimaa. Biisi lähtee liukkaalla riffillä,jota seuraa reunakomppi säkeistö vincen tulkitseva laulu värittäessä arvokasta maisemaa. Nyt ollaan siellä missä ei rahvaankaan paska haise. Kertsi nousee sinne minne rahvas voi vain kurotella. Biisi pitää hyvin otteessaan. Kun sitten on kierrätetty ajelulla kertsi- säkeistö- kertsi valtatiellä siirtyy mr.Stevens ohjaimiin. Kiimaa nostatellaan iskuilla joita seuraa kaikki arvosteluasteikot täyttävä kitarasoolo. Taas iskuja jotta kuri säilyy. Loppu onkin silkkaa olalle taputtelua,hienojen drinkkien juontia,ladyjen köyrimistä kultahanojen keskellä yleelisissä vessoissa...kunnes (mitä V#¤%#a)virkavalta saapuu paikalle. Näen mielessä miten minua, Vincea ja Stevea talutetaan maijaan raudoissa. Mutta pääasiahan on hyvät bileet! Tässä biisissä on levyn zenit.
Kun hemmoja katsoo niin uskoo että levymogulit ovat halunneet vincen taustalle soittotaitoa mutta naispuolisille faneille oli tarjottava ekstrana silmäkarkkiähky. Stevens nyt on Nikki Sixxin ruipelo maalaisserkku mutta muut taustajannut on kyllä revitty tyttöjen päiväunista aluskasvillisuutta kostuttamaan. Kyllä,olen umpi hetero. Vincekin on vielä ollut noihin aikoihin kuosissaan, ennenkuin tuplasi maailmalle itsensä.
16 vuotta sitten muistan hankkineeni kyseisen blätyn suurin odotuksin,mutta mielikuviin on jäänyt pieni pettymys ja harmaus kyseistä tuotosta kohtaan (johtuikohan levyn harmaasta ulkoasusta?). Ehkä suurin syy siihen oli kuitenkin kasari-ajan kultaisten vuosien läheisyys, jolloin moni hyväkin levy tuli tuomituksi huonoksi vain koska tajunnan räjäyttävä klassikko oli vielä liian tuoreessa muistissa objetiivisen palautteen antamiseen. Siksipä valitsinkin juuri tämän tuotoksen uudelleen arviointiini.
Elikkä, avaan tölkillisen huurteista jumalanviljaa ja annan VINCE NEILille&co vielä mahdollisuuden todistaa oikeutus olemassa ololleen.
1."Look in her eyes" lähtee kuin kickstartmyheart itämaisella aksentilla jota seuraa mr.Stevensin "pois alta nössöt ja antti tuiskut-riffi". Vincen agre vocalointi todistaa että nyt ollaan tosissaan liikenteessä. Huikeeta menoa joka läväyttää litsarin epäilijöiden feissiin. Tätä biisiä ei hyräillä kertosäkeen määräämänä vaan tämän biisin voima on paratiisimaisen pyörremyrskyn kaltaisessa riffissä vincen "hei, se oon mä"- vokaloinneissa ja mr.Stevensin maukkaassa soolossa. Eka bläjäys nosti riman yli kansallisen a-rajan.
2."Sister of pain" Vincen kollimainen maukaisu avaa tien kitara soolon tyngälle. Sitten virtaa whisky ja soi mambo tanakalla tatsilla jotka virittävät sisarelliseen kertosäkeeseen. Ehkäpä juuri tämä sukulaisuussuhde estää kertsin lähtemästä todelliseen lentoon. Muistan tämän biisin olleen sinkku lohkaisu. Väärä valinta koska jo edellinen biisi olisi edustanut paremmin. Ei tätä voi haukkuakkaan mutta kun ei nouse niin ei nouse.
3.Can"t have your cake" alkaa veiterästi nylkyttäen. Tätä seuraa tuttu rokki poljento Vincen ollessa ohjaimissa. Kertsi tuo hilpeyttä mieleen ja tahtia hakkaavaan jalkaterään. Ei mitään uutta ja ihmeellistä mutta kokonaisuus toimii kuin polkupyörä jota ei yritetä keksiä uudelleen. Perusturvallista vääntöä turvavyöt päällä.
4."Fine,fine,wine" ei varmaan julista vincen tutuksi tuomaa valkoviini-diettiä. Tapaus haiskahtaa mötiköiden "Primal scream"ilta sitä kuitenkaan olematta. Nopeampi tempo ja Vincen kollimainen maukaisu(taas!) tekevät pesäeron äitibiisiin. Sinäänsä biisi on kaikessa kasarihenkisyydessään kuin raikas tuulahdus mötiköiden 80-luvun puolivälin tuotannosta. Hieno biisi kaikenkaikkeaan!
5."The edge" pistää alun perusteella tarkistamaan onko lautasella Vincea vai Francis Coyjaa. Stevehan se siellä näppäilee intohimolla tahteja akustisestisellaan Vincen pöllytellessä lakanoita latino tyttösten kanssa. Sitten jyrähtää säröt ja hitsut käyntiin tuodakseen vincen kertomaan tarinaansa. Ilmava kertosäe erottuu edukseen junnaavasta mutta etenevästä säkeistöstä.Sitten taas lakanoiden väliin ja Steve nurkkaan akustisen kanssa. Soolossa Steve haluaa todistaa Vincelle että ei ees vituta vaan pistää sormet liikkeelle. Biisi täynnä mielikuvia ja tarinaa.
6."can"t change me" jatkaa siitä mihin edellisessä jäätiin. Steve on kova jätkä nurkissakin. Vincen laulu lyö jo sianlihaa pintaan säkeistön tulkinnallaan mutta mutta..kertsi on taas "Don"t go away mad"-klassikon( Mötley crue) wannabe heila. Kokonaisuus taas hallussa mutta mielleyhtymät em.liian häiritsevät jotta tämän voisi nostaa khalifiksi khaliffin paikalle.
7."Set me free" Tässä kohtaa bändi kusee omiin muroihinsa. Tuommoisella näkemyksellä ja ammattitaidolla jolla herrat on varustettu ei odottaisi näin surkeata cover-valintaa. Jos piti saada suora tykki veto levylle olisi sen luullu syntyvän joko omana luomisen lahjana tai edes pikkuisen yrittämällä muistella menneitä. Andrew Scott tuskin halusi tuotoksestaan näin hajutonta pökälettä.
8."Living is a luxury" Aivan kuin bändi olisi tajunnut tehneensä asken väärin niin nyt lähdetään yrittämään priimaa. Biisi lähtee liukkaalla riffillä,jota seuraa reunakomppi säkeistö vincen tulkitseva laulu värittäessä arvokasta maisemaa. Nyt ollaan siellä missä ei rahvaankaan paska haise. Kertsi nousee sinne minne rahvas voi vain kurotella. Biisi pitää hyvin otteessaan. Kun sitten on kierrätetty ajelulla kertsi- säkeistö- kertsi valtatiellä siirtyy mr.Stevens ohjaimiin. Kiimaa nostatellaan iskuilla joita seuraa kaikki arvosteluasteikot täyttävä kitarasoolo. Taas iskuja jotta kuri säilyy. Loppu onkin silkkaa olalle taputtelua,hienojen drinkkien juontia,ladyjen köyrimistä kultahanojen keskellä yleelisissä vessoissa...kunnes (mitä V#¤%#a)virkavalta saapuu paikalle. Näen mielessä miten minua, Vincea ja Stevea talutetaan maijaan raudoissa. Mutta pääasiahan on hyvät bileet! Tässä biisissä on levyn zenit.
9."you"re invited" ja"gettin hard" julistavat molemmat kasariuden ilosanomaa mutta "forever"liikavarpaana olisi saanut jäädä aikaan parempaan(oikea oppisella levyllä on vain 10biisiä)
Levy olisi ollut parempi julkaista nimellä Vince&Steve exposed, sen verran vahva on mr.Stevensin työnäyte. Jotta tästä levystä sai parhaan irti vaati se 16 vuotta, pari huurteista ja nykyisen musiikin rappion. Ei aivan klassikko mutta hurraa huudot ja 7,5 / 10 kuolematonta rock"n roll pistettä! t. Mr.Taca Tucaton
Oisit nyt arvostellut kunnolla loppuun asti. Vituttaa kun ei kaikkia biisejä arvostella kunnolla.
VastaaPoista