Queensrÿche – Rage For Order (1986)

Kantaaottavat kasariprogepioneerit – tiedän, omintakeisia sanoja - mutta pätkähti ensimmäisenä mieleen, kun toimituksemme kävelevä rocktietosanakirja tarjosi arviointiini Queensrÿchen taipaleen kolmannen julkaisun. Seattlen suunnalta on saanut alkunsa jotain siedettävääkin mutta tämä bändipä aloittikin uransa 10 vuotta ennen grungen depressiivistä tuloa.

1. ”Walk In The Shadows” pistää heti bensaa suoraan kaasariin. Ei ihan ysisysiä mutta 92-oktaanista kuitenkin. Starttaa varsin kelvosti mutta hihna vinkuu… Josko koneen lämmetessä ja kakkosta pesään pistäessä ääni katoaisi?

2. ”I Dream In Infrared” Ei, eipä kadonnut vinkuminen. Vielä kuuluu. Biisillä on nerokas nimi. Aikalaisekseen sivistynyt soitto pelastaa muuten latteahkon kipaleen. Tai mikä tämä biisi nyt tahtoo olla, mutta alku- ja loppupäistään slovarina yrittää mennä. Kantaaottavuuskaan ei ole vielä mennyt kovin kauas, sorrutaan ”lonely eyes”-sanoituksiin. Mutta tulevaisuuden tietäen, annetaan poikien vaihtaa isompaa vaihdetta.

3. ” The Whisper” Ah, nyt on noussut öljypohjasta liukastetta riffikoneeseen - hyvä kuvio. Tuolla pääsee jo pitkälle. Harmi kun se korkeahko vinkuna vieläkin riivaa ajonautintoa. Parasta antia ovat säkeistöjen välit, joissa palataan siihen alun riffiin. Hyvin soitettu. Hieman tulee mieleen vanhat Def Leppardit samoilta aikakausilta kuin tämä levykin.

4. ”Gonna Get Close To You” Nyt ei pelasta mikään. Huoltamolle on mentävä. Kun tätä kosketinosastoa kuuntelee, katsoo ukkojen kuvia levynkannesta ja tietää että juuri tästä biisistä tehtiin se musavideo, niin ei voi kuin ihmetellä sen ajan makua. Olisi levyllä parempiakin vaihtoehtoja videota varten. Tiesittekös muuten, että popahtavan hempeästä nimestään huolimatta biisi ei kerro kaukorakkaudesta vaan kunnon stalkerista (savoksi: kehvelin kyyleejä)!

5. ”The Killing Words” rakentelee jo taidokkaammin. Kitaristit Wilton ja DeGarmo ovat aina olleet luotettavia kavereita, mutta eivät koskaan nousseet ihan sinne kirkkaimpaan kastiin vaikka arvostusta ovatkin saaneet. Biisi laahaa vähän koko ajan. Ei ota kierroksia, liekö roska kaasarissa? Ja onkohan se laturin vai tuulettimen hihna, joka sitä ääntä pitää vieläkin?

6. ” Surgical Strike” Huoltamon pojat onnistuivat saamaan kaasarin kuntoon. Nyt voi jo kertseissä kiihdytellä, eikä kone käy rykimään yhtään. Eivät varmaan pojat sanoja tehdessään arvanneet, että Persianlahden sota on tulossa muutaman vuoden päästä. Olisi tunnariksi kelvannut. Instrumentaalit väliosat silti parasta antia, koska unohdin huoltamolla mainita siitä hihnasta…

7. ”Neue Regel” eli New Order pohtii omalla tavallaan tuota epätäydellisen ihmisen yritystä täydelliseen yhteiskuntajärjestykseen. Livenä veto toimii varmasti paljon paremmin, sillä se vaatii toimiakseen hieman enemmän sitä jytkettä. Sitä, mikä pitää tuntea rinnan ja jalkojen kautta, eikä niinkään korvilla. Korvissa nimittäin tinnuttaa jo kohta. Arvatkaa mikä?

8. ”Chemical Youth (We Are Rebellion)” luottaa nuorempaan sukupolveen ja varoittaa sitä teknologian vaaroista kehottaen samalla seisomaan yhtenä. Muutama mukava kitaranyanssi mukana ja rumpalillekin siunaantunut pari mielekästä kohtaa. Kun vielä ne koskettimet olisivat jääneet kokeilematta. Vinkuna ei vaivannut nyt niin paljoa. Varmaan siksi, että sitä ei kuulunut viimeiseen puoleentoista minuuttiin!

9. ”London” biisin kohdalla voidaan ihastella ajon suuntavakautta huonoissakin tieolosuhteissa. Biisi pitää saman linjan kuin kaikki edellisetkin levyn kipaleet, mikä on jo saavutus levyn yhdeksännen veisun kohdalla. Ei nouse vesiliirtoon (harmi kyllä) vaan raahautuu melankolisuudessaan. Voisiko se vinkuna tulla sittenkin jarruista…?

10. ”Screaming In Digital” on kokeellinen tekele. Josko rytmikäs kojelaudan takominen auttaisi vinkunan katoamiseen? Auttaa se takominen moneen muuhunkin. Minullakin auton tuuletin lähti käyntiin kun kerran täräytti kunnolla. Jos ei ole ammattilainen vielä, niin pitää kokeilla kaikenlaista.

11. ”I Will Remember” saavutti sen, missä kakkosbiisi epäonnistui eli puhdasverisempi slovari. Kipale saavuttaa sen, mitä se on, ei enempää tai vähempää. Tasainen temmoltaan, soitoltaan, soundiltaan. Ympäriinsä siis. Ihan kuten Toyota Corollat – ei mitään erityistä mainittavaa.

Ei Rage For Order todellakaan niitä Queensrÿchen uran kohokohtia ole mutta sillä on yksi erittäin merkittävä saavutus: kun lehdistö ohitti sen ja fanitkaan eivät pitäneet siitä, niin bändillä ei ollut kuin yksi vaihtoehto – nimittäin tehdä seuraavasta albumista pirun hyvä. Ja sen seuraavan nimi oli Operation: Mindcrime. Mutta kun se tuli vasta kahden vuoden päästä, niin tälle edeltäjälle hellytetään pisteitä 4/10. Ai niin, se vinkuna, se olikin se laulaja! Piru vie, olisin voinut erehtyä. Toiset eivät välitä häiriöäänistä, tykkäävät jopa, kunhan auto vain kulkee. Minä kyllä kiristän hihnaa. Tilalle olisin toivonut vaikka David Coverdalea. T: Mr. Tuca Ton