Savatage - Gutter Ballet (1989)

Savatage-bändin pojat rupesivat sitten kokeilemaan katuojien balettia vuonna 1989 ja muuttivat soitannollista suuntaansa metallipolkasta progeen ja oopperaan päin. Tämä bändi on taas niitä, joka on tosiaan ehtinyt heittää paljon aikaa, vaivaa ja yhteenhitsautumista sinne kyseiseen katuojaan matkansa varrella. Liekö siinä syy myös tämän pumpun kohdalla, että ei ole ihan sinne kovimpaan kastiin päästy, vaikka on samat esikuvat kuunneltu kuin isoveljetkin ja oltu noiden isoveljien ja niiden kavereiden lämppäreinä. Vaikuttajina ovat siis olleet mm. Sabbath, Purple, Maiden jne. ja isoveljinä taasen semmoisia tekijöitä kuin Metallica, Kiss ja Motörhead.

Savatagessa on lähes aina ollut joku osaavampi kaveri mukana, mutta ikävä kyllä ketju on vain niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Vahvat osaajat ovat olleet kuusikielisen taitajia, kuten Alex Skolnick (Testament), Al Pitrelli (Alice Cooper, Megadeth) ja Jeff Waters (Annihilator). Tälle katuojabaletti-levylle ei ikävä kyllä sattunut noista kukaan, mutta toisaalta ilman tätä progeen taittuvaa levyä ei ehkä olisi koskaan heitä mukaan saatu myöhemminkään.

Kun bändin miehitys on vaihtunut kuin mustalaiselle paita, niin jätetään se lukijalle itselleen tsekattavaksi täältä ja mennään tanssimaan sitä balettia...

1. "Of Rage And War" on levyn préparation, eikä se missään vaiheessa tee entrechat vaan se on ennemminkin pas de marché eli perustasaista rytkettä, jossa ei juuri komppikuviota jakseta vaihtaa. Pojat ovat saaneet hieman kiinni siitä progen olemuksesta mutta biisin rakenne ei vie sitä perusteita pitemmälle. Biisi ei todellakaan ole tour de force vaan ennemminkin á terre.

2. "Gutter Ballet" nimikkobiisinä lunastaa paikkansa esitanssijaa paremmin. Tämä on jo relevé demi-pointe mutta ei ihan au pointe. Maidenilta lainatut kitarakuviot eivät riitä siihen nostatukseen, mitä biisi kaipaisi mutta se pitää kyllä vanhemman fanikunnan tiiviisti paikan päällä ja kuulolla. Jengi ei tee siis jo ovella soutenu en tournant ja mene kotiin.

3. "Temptation - Revelation" Alun intro onkin hypännyt pas jeté entrelacé levyn biisi numero kolmoseksi. Jos tämä olisikin tosiaan se intro niin sen sisältö (tai sen puute) olisi ymmärrettävissä mutta nyt merkitys on hiukan hukassa. Olinko haistavinani pieniä Queen-vaikutteita tuossa? Ehkä yksinään tämä instrumentaalikehittely on hiukan pas failli.

4. "When The Crowds Are Gone" Kyllä, kyllä. Olen melko lailla varma, että Queenin lätyt ovat pyörähtäneet kavereiden savikiekkoraapimessa. Mercuryn Freddie olisi ehkä voinut antaa yhden lecon laulaja Jon Olivalle. No, ehkäpä Oliva suorittaa révérencen Freddielle tämän päätteeksi. Kaunista, mutta laahaavaa, sanoo Freddie.

5. "Silk And Steel" on jo toinen instrumentaali, joka jää keskivertosoitteluksi. Onnistunutta mutta ei mitään uutta, mitä ei olisi jo 1600-luvulla tehty. Kyllä - noilla sadoilla. Tälläistä soitetaan konsan kitaraopetuksessa tuon tuosta. Mutta kuitenkin kappaleen merkitys koko levyn kannalta on mitä oleellisin. Tämä tekee levystä jotain aivan muuta, kuin mitä ulkokuva tai aiempi tuotanto antaa olettaa. Oikeassa paikassa siis. Tämä tekee koko levylle pas assemblé.

6. "She's In Love" aloittaa Van Halen vaikutteilla. Ja vahvasti - sieltä 80-luvun alkupuolelta otetuilla. Tämä ote säilyy läpi koko viisun, jopa sooloa myöten. Kiva suoritus ja muutoin ehjäkin, mutta sen pas brisé vain hauskuuden puuttuminen, joka taasen oli juuri Van Halenin ja David Lee Rothin "se juttu" näissä tekeleissä. Olen kuitenkin tästä vanhalenismista ällikällä battu.

7. "Hounds" rakentaa vähitellen ja kerää sisua sekä voimaa huutaakseen hurttien perään. Soitannollisesti tähän biisiin olisi kitaristiksi sopinut vanhalenismia viljelevää Criss Olivaa paremmin myöhemmin mukana ollut Jeff Waters. Oikeastaan hän olisi ollut juuri oikea mies tekemään vaikka mitkä musiikilliset tours chaÎnés déboulésit. Vaikka biisin alussa tuntui, että tiedän tarkalleen mitä tulee, ja tiesinkin, silti olo on hiukan yllättynyt. Miksi?

8. "The Unholy" käskee pistämään bras ilmaan ja huitomaan kuin Maidenin ja Van Halenin yhteiskeikalla. Sillä sieltä tämä viisu on. "Koppotikoppoti faster" huutaa Olivan poika kuin pas chassé. Livenä varmasti niistä vaikutteista ja isoveljistä pitäville tämä on nannaa nanskia. Melkoista couru!

9. "Mentally Yours" antaa laulaja Jon Olivan äänen parasta antia alussa, jossa hän ei puske sitä yhtä tiukille kuin yleensä. Hänen äänensä säröytyy mutta ei aina sillä hyvällä tavalla, mikä tekee, vaikkapa Dream Theateriin tottuneen, korvassa pahaa. Suusta lentänee tavaraa en dehors tahtomattakin. Soolo jeté biisin ilmaan mutta viimeiset laulut olisi kokonaisuuden kannalta kannattanut jättää laulamatta. Passé.

10. "Summer's Rain" tuo mieleen Saksan lahjan maailmalle, Les Scorpions. Sävelrakenne ja kitaroinnit voisivat olla miesten Meine, Schenker ja Jabs tekemiä. Biisi on oikea poisson, lähinnä made, ei komea mutta kuitenkin kuin kala vedessä. Ei pärjää levyllä yksin vaan tarvitsee porté.

11. "Thorazine Shuffle" oli alkuperäisillä c-kaseteilla ja cd:llä bonusraitana. Mitään bonusta biisi ei ikävä kyllä levylle tuo, vaan kuviot on kuultu tällä levyllä jo pariin kertaan. Olisiko jo troisiéme kerta? Tässä vaiheessa levyä laulajan ääni on jo tehnyt tehtävänsä ja siihen on ehtinyt väsyä. Mutta minkäs teet, kun mies on bändin perustajia.

Miettiessä ukkojen taustoja, tehdyn työn ja aikaan saatujen levyjen määrää, ihan tässä arvostelijaa harmittaa, että eivät ole saaneet koskaan kilpeään kiiltävämmäksi. Pas brisé bändin tausta ei ole antanut parasta lähtökohtaa rakentaa fanikuntaa tai musiikkiakaan. Jatkuvuus puuttuu. Mutta tämä levy oli siis kuitenkin käänne parempaan ja sopivampaan tyyliin Savatagelle, joka proge metalliksi sittemmin on luokiteltu. Oui? Taivumme petite plié:een ja annamme 5,5/10 pointsia. T: Mr. Tuca Ton

P.S. Jäykkäkinttuisille baletin kieltä täältä.