Jotkut asiat ovat kuin suuret, vanhat tammet. Arvokkaita mutta omalla majesteettisuudellaan itsensä vieraaksi tekeviä. Ne voivat olla myös mystisiä, mutta samalla myös tylsiä mielikuvia luovia (Harvinaisen huonoilla vertauksilla lähtee tänään!). Minulle tätä oli LED ZEPPELIN.Porautumiseni tämän tammen sisään tapahtui kun tein tutkimustyötä KINGDOM COMEn ja Zeppelinin yhtäläisyyksistä musiikissa ja backstage käyttäytymisessä, kun konserttipaikkana on opec - järjestöön kuuluva (tai siihen tahtova) itsenäisyytensä sodassa menettänyt, mutta demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen omaava maa... Minulla on liikaa aikaa...
Led zeppelin imaisikin minut sitten lähes totaalisesti luokseen. Kirjastosta haalittu tuotanto, itselläni oleva 4:s albumi ja kokoelma cd, alekorista ostettu "The song remains the same"-dvd, netin ja youtuben Led zeppelin-taivas sekä loistava Stephen Davisin kirjoittama "Jumalten vasara" takasivat että viimmeiset 8 päivää on eletty lähes 24h tässä totaalisessa 70-lukulaisessa rock-unelmassa. Unissani olenkin esitellyt vaimoani Zeppelinin groupiena, muikkupaketti kainalossa koska hai-file oli loppu!?
Bändin tuotantoa on syynätty ja arvosteltu jopa enemmän kuin Markku Laamasen uraa. Yksi albumi on kuitenkin jäänyt unholaan ilman ansaittua / ansaitsematonta huomiota. Kun jyvät on lajiteltu akanoista ja jyvät jatkavat kohti merkitystään, on akanoilla kohtalona jäädä unholaan tai Styx-virran penkereelle toivotonta kasvua odottamaan. Antaapa "pakkopullan" esitellä itse itsensä.
" Coda on nimeni ja olen koottu hylkiöistä ja hukkapaloista. Olen John Bonhamin kuoleman jälkeen koottu, levy-yhtiölle sopimuksen täyttävä viimmeinen "joutsenlaulu". Minut on koottu vuosien 70-78 sessioiden rääppiäisistä. Jos olisin itse saanut valita kohtaloni, olisin tarpeeksi kylmä kannettavaksi riiheen!"
No, no Coda kulta. Eipäs vaivuta synkkyyteen! Anna mr.Taca Tucatonin auttaa!
Aina on toivoa kun on aikaa arvostella!
1."We are gonna groove" Tällä biisillä Led Zeppelin aloitti hetken aikaa keikkansa. Bändin letkeä tuhovoima ilmenee heti alkuräjähdyksestä. Soundit ovat hieman totuttua tunkkaisemmat. Basson järkälemmäiset lyonnit Pagen soolossa ei hylkää ketään. Kaavamaisuutta brutaalissa hengessä.
2."Poor Tom" Bonhamin virveli komppi tuo mieleen jonkun SCORPIONSin 80- luvun fiilistelyn. Akustisessa tarjonnassa on irlantilainen pub-meininki huuliharppuineen mukana. Tässä kyydissä tummaolut on kotonaan! Kuitenkin jää jotenkin sellainen olo että tästä ei ainakaan bändi itse tykännyt!?
3."I can"t quit you baby" Puhdas blues slovari jossa varsinkin Bonham jättää jälkipolville testamenttina todisteen taidoistaan. Kun puhutaan Bonhamista on muistettava että hän käytti vain yhtä pedaalia basaaria työstäessään, vaikka tuplat sieltä kuinka tuntuisivat silmille tulevan.
Alun henki ei aivan jaksanut kantaa loppuun saakka, vaan väkisin alkoi tunnelma väsähtämään.
4."Walters walk" A-puolen viimmeinen veto pyörähtää levylautasella terhakasti.
Plantin vokaalit tulevat kaijuttomasta tilasta, mutta tilan mukaista soundiahan Page ja Plant hakevat aina tuotoksiinsa. Villi fiilis saa otteeseensa, mutta se syvempi uupuu. Vauhtia ja muka vaarallisia tilanteita tulvillaan.
5."Ozone baby" Tässä vedossa on Lynyrd Skynyrd pakotettu vetämään ennenaikojaan uutta-aaltoa. Jos kuulostaa eksoottiselta niin paskat sanon minä! Heikko punk- ripuli ennemminkin tämä perseet polttava ruikuli..
6."Darlene" Saluuna- piano antaa Robertille tahdin hokea panonsa nimeä. Loppu osa biisistä ei juuri muuta uutta tarjoa. Jos tällä joku Darlene on saatu / saadaan kellistettyä niin sittehän tämä on asiansa ajanut. Loppua kohden nostetaan tempoa muttei tunnelmaa niin että täytyy vaan ihmetellä että miksi näin? Muut sai Darlenelta mutta minä en..
7."Bonzo"s montreux" Johnin oikean jalan testamentti! Ei sitä parasta, mutta sitä itseään. Ei fillittelyn ilotulitusta vaan rytmiikan riemusanomaa. Synat tukevat värityksellään tämän kovalyöntisen legendan viimmeistä sooloa. R.I.P BONZO!!!
8."Wearin and tearing" Rouheata yhdenmukaisuutta heti alkutahdeista. Hienoa tykitystä koko seurakunnalta. Turhaan tämä jätettiin ulos varsinaisilta musiikin suunnannäyttäjiltä. Häpeilemätön rokkipala jonka moni muu tahkonpyörittäjä olisi varmasti kelpuuttanut johtotähdelleen.
Kyllähän näistä jää hätäinen ja tilkkutäkkimäinen olo. Codasta ei pitäisi puhua Led Zeppelinin albumina, vaan kokoelmana unohduksiin tuomituista biiseistä jotka levy-yhtiö halusi julkaista vain viimmeisenä iltalypsynään ennenkuin Bonhamin (ja zeppelinin) ruumis toukkautuu liikaa fanien mieliessä.
Harmittaa että näin keskeneräinen mutta hienoja aineksia sisältävä tuotos edes julkaistiin tahraamaan näin mahtavan upean orkesterin "discoa".
Suurin voittaja tässä olen minä, joka kaikkien näiden tuntien jälkeen "löysin" tämän henkeäsalpaavan hienon bändin sisäisen olemuksen.
"Coda" tulee olemaan varjoihin jäävä reliikki. Jonkun suuremman jalopuusta vuolema lastu. Unohdettu, mutta verisukulaisuutensa todistava rotulampaiden häiläkänmusta karitsa, joka on kuin luomi Karita Tuomolan nännipihalla... 5,5/10
Mr. Taca Tucaton
Ensinnäkin täytyy antaa 10 pistettä loistavasta taustatyöstä, joka on arvioinnin eteen tehty! Arvostelusta on tullut todella elävän oloinen. Biisejä kuunnellessa huomaa, kyseisen lp;n olevan levy-yhtiön rahastusteos. Biiseistä kyllä huomaa bändin taidon, mutta biisit olivat mielestäni valmista shaissea..
VastaaPoista