Blackfoot - Siogo (1983)

Intiaanit ovat saaneet tuta vääryyttä siitä asti kun isoisä lampun osti. Euroopasta tulleet uudisraivaajat ja VR:n miehet tulivat amerikan mantereelle luihuna tarkoituksenaan vain viedä inkkareiden naiset ja työpaikat. Lisäksi valkoista miestä kiinnostivat hyvät mökkeilymaat joita intiaanit olivat omineet jo ammoisista ajoista asti. Pusseja intiaanien silmien alle aiheutti myös valkoisten miehittäjien levittämä isorokko, johon tölläsi tuhansia amerikan alkuperäisväestön edustajia tiipiin taakse horsmaa kasvamaan.

Tälläinen holtiton maahanmuuttopolitiikka, ja niistä juontuvat pahat sosiaaliset ongelmat pistivät nippanappa arjesta osaaikaisella majavan- ja biisonin metsästyksellä selviävän perus Mustajalka (Blackfoot) heimoon kuuluvan soturiduunarinkin vetämään sulkapäähineen takaraivolleen, ja ihmettelemään tätä maailman menoa. Tuliliemen vaikutuksen alaisena saattoi tämä inkkarin lössykkä haistatella ja jopa kansainvälisin käsimerkein preerialla uudisraivaaja - maahanmuuttajalle näyttää mitä mieltä monikulttuurisuudesta sisimmässään tunsi. Joskus sanansäilä ei riittänyt ja silloin tapella nujautettiinkin oikein kutkulleen, niin että luuta ja verta oli tienoot turvoksissa.

Vuodet vierivät ja tämä alkuperäiskansan perusmustajalka- duunari huomasi olevansa omassa maassaan vähemmistönä, jolla ei ollut omasta kulttuuristaan enää muuta muistoa jäljellä kuin heimolle tunnusomaiset hiostavat mustat mokkasiinit. Elämä reservaatissa oli nussakkaa kun vain muisti niellä ylpeytensä ja laulaa sen lauluja kuka leivän reservaattiin viskasi.

Tälläisen "lähiössä" elämäänsä rakentaneiden jälkeläisiä räimi BLACKFOOT - southern rock bändissä peräti kolme jäsentä. Yhtyeen keulatotemi Rick Medlocke(laulu, kitara), Greg T. Walker (basso, laulu) ja Jakson Spires ( rummut, perkussio, laulu). Lisäksi orkesterissa soittivat maahanmuuttajien jälkeläiset Charlie Hargrett ( kitara ) ja Uriah Heepissakin kikkaillut syna-ukko Ken Hensley ( kosketinsoittimet, laulu, slide-kitara).
"Blackkareissäkin" on kokoonpano muuttunut vuosiensaatossa, mutta tämä kokoonpano oli valkoistenmiesten listataivasta tavoittelemassa minulle muistoja herättävällä Siogo- albumilla.

Tältä 80- luvun puolivälissä teinibileissä luukutetulta pitkäsoitolta nousikin joitakin kibaleita pitkien takatukkien ja "turku-tötteröiden" suosioon, bileissä missä minttu-suklaalikööri ja "keskihölömö" veivät estot ja arvostelukyvyn monelta finni - naamalta.

Nyt vuosien jälkeen tahdonkin kuulla oliko tällä amerikan alkuperäisväestön jälkeläisistä ja agressiivisen maahanmuuton suorittaneiden kansallisen perinnekulttuurin uudelleen muokanneiden maahan tunkeutujien jälkeläisten muodostaman monikultuurisuus orkesterin tarjoama heavy-vaikutteinen rokki vieläkin voimissaan.



1."Send me an angel" Mahtipontiset synat avaavat pelin. Takaumia purskahtaa rusinan kupeesta kun tuttu riffi jyrähtää käyntiin. TÄTÄ POJAT KÄNNISSÄ ULVOTTIIN! Tämä toimii edelleenkin koska kalvakalla sianihollani jouhet törröttävät uljaasti. Piru vie että voi biisi kuulostaa hyvältä! Mielummin kusen housuun kuin että en kuuntelisi tätä loppuun.

2."Crossfire" Pikku huoltotoimien jälkeen voi taas syöksyä ristitulen vaatimiin asemiin. Leppoisampaa meininkiä jossa ainekset sopivasti mitattuna rokkikulhossa. Aavistuksen rivakampi kertsi olisi voinut toimia mutta ehkäpä näin oli biisin identiteetin kannalta parempi. Tässä kerrotaan mitä tapahtuu jos kaksi pikku-poikaa kusee vierekkäin vaikkapa suon, preerian, aavikon, viidakon tai jäätikön reunassa. Rituaali on miehille universaali väriin, uskontoon tai kokoon katsomatta. Tätäpä ei tasaarvovaltuutetut ja feministit vielä ole hokanneet ruveta vaatimaan naisten oikeudeksi.

3."Heart"s grown cold" Ilmavammalla hard -rock otteella luikautetaan väylälle. Taas kaikki periaatteessa puhaltaa yhteen rauhanpiippuun mutta syvempi tulkinta ja tahto uupuu. Jonkun neiti-ihmisen stemma- vedot olivat ainoat sydämmellä vedetyt suoritukset. Ihan ok. joka tässä tapauksessa ei käänny kehuksi.

4."We"re goin" down" Alku lupaa heavy-surfia! Synia on nostettu biisi biisiltä suurempaan rooliin. Medlocken laulu, synat ja yleinen soundi kuulostaa pelottavan paljon Rainbowlta. Tapahtumarikas veto joka palauttaa Blackfootin jälleen reservaatin kodikkaaseen lämpöön pois kotiseutujen kylmien tuulien purevuudesta.

5."Teenage idol" Voi tytöt, miten tätä biisiä rokattiin! Ei päässyt takatukka rasvottumaan, eikä minttu- likööri huulia yhteen liimaamaan kun tämän tahtiin jollotettiin! Riffi on klassikko ja kun kertsi vedetään hitisti niin ei ihme jos teinit kasarina (ainakin meidän porukka) meinasi tikahtua intoonsa. Vieläkin voisin pirskahdella noissa haltioituneissa mielikuvissa, mutta Mustajalka- intiaaneilla verissä ollut hevosten pölliminen ei rajoittunut pelkästään näihin "metukan" makua antaviin aineksiin vaan Osbournen Ozzylta oli säkeistön alkua liisattu kertosäkeeseen vauhtia antamaan. Vai onko se vain kuuntelijan korvissa? Piätä ihe.

6."Goin" in circles" Ponteva rytmiikka siivittää säkeistön matkaan. Kertsi on iskevä pienellä haikeudella maustettunakin. Medlocken laulussa ja soitossa soolovimpuloita myöten on lihaa ja silavaa sopivassa marinaadissa. Bändi soittaa ja kaikilla on lystiä. Kärkivetoja levyllä vaikka ei aivan hittinä eläkkään.

7."Run for cover" Säkeistön osalta melko harmaata arkea reservaatissa. Kertsissä on haettu kunnianhimoisesti kliimaksia mutta nyt ei lähde tappamisen meiningillä vaan puolivillaisella mustalla mokkasiinilla hiivitään kohti uusia pettymyksiä aiheuttavia metsästysmaita kohti. Tätä tehdessä olisi pitänyt ottaa pitkä kulaus tulilientä neuvoa antamaan.


8."White man"s land" Poljentoa on kuin vastanaineitten tiipiissa. Perus nyljentää mikä jättää vähän täytebiisin leiman kokonaisuudesta. Ei omaa, ei lainattua eikä mitään sinistä, joten musiikillisten hienouksien kanssa ei tässä olla naimisissa.

9."Sail away" Eddie Van Halen on varmasti innoittanut tämän biisin riffissä. Muuten biisi on melko hajuton ja mauton suoritus. Sama kun söisi suolatonta biisonin veripalttua haaleassa syys-säässä kalliovuorten pohjoispuolella. Missä intiaanien tuska ja kaipaus, suuret tunteet ja tuliliemen vauhdittama ilakointi? Ei ainakaan tässä lötkössä. Videon tuoma fiilis parantaa kibaleesta jäävää väljää jälkimakua.


10."Drivin" fool" Nyt lähtö lupaa skalpeerausta ja villejä lihallisia iloja preerialla. Yritys on kova tässä Zz-topitkin haistavassa ratsastuksessa. Bilettää mutta lopputuloksena tästä tykkäävä saa intiaaninimekseen kaikessa lyhykäisyydessään "mies, jonka käsi peittoa heiluttaa."




BLACKFOOTin " Siogo" on kokonaisuudessaan melko kellertävää majoneesia, josta makua antavat klimpit tulevat vastaan tasaisin väliajoin, kun vain jaksaa kuppia tyhjentää. Eli perusaines on pettämätöntä, mutta makua antavat ainekset tulevat sattumina.
Ihmettelin joskus miksi tämä levy ei ole noussut suurten klassikoiden ylistettyyn joukkoon, vaikka mukana olivat "Send me an angel"in ja "Teenage idol"in kaltaiset hitit. Syy on ilmiselvästi liiallinen ajanmukaistuminen, mikä johti oman identiteetin katoamiseen ja turhan läpinäkyvään hakeutumiseen aikansa suurten ( esim.Rainbow,Deep Purple) tyylisuunnan imuun.

Jotenkin tuntuu että bändin kasetti ei kestänyt vetää puhtaasti southern - sielulla vaan myyvempää otetetta haettiin. Kieltämättä siinä välillä melkein onnistuttiinkin ( vaikkakin lainaamisen harmaalla alueella hiipien ) mutta tämä "hitti- hakuisuus" mielestäni koitui sittemmin bändin kohtaloksi.

Jälkiviisaana voisin sanoa että bändin olisi kannattanut työstää musiikkiinsa enemmän inkkaria ja vähemmän länkkäriä. Omien juurien suurempi esilletuonti olisi kantanut varmasti verevämpää hedelmää.

"Siogo" karauttaa taululle laadukaalla tasapaksulla tahnalla ja maukkailla sattumilla ryyditetyt 7/10 pistettä. Lisäksi annan sympatiat agresiivisen maahanmuutto- politiikan uhreiksi joutuneille arjensankari- intiaaneille, varsinkin MUSTAJALOILLE .

Gallup- kysymyksenä voisikin olla: Olitko/ oletko western- elokuvissa inkkareiden vai länkkäreiden pelipaita päällä?

Karl S. Puukoski