Anthrax - Among The Living (1987)

Sehän on niin, että Suomi itsenäistyi 1917 ja valtiomuotomme on tasavalta, jossa demokratia jyllää. Demokratiahan taasen on samaan aikaan sekä paras että huonoin hallintomuoto. Lähes missä tahansa isommassa ihmisjoukossa on n. 5% huippuälykkäitä ja saman verran niitä toisen ääripään edustajia, jotka eivät ole lamppuansa syttymään saaneet. Hommathan menisivät optimaalisen hienosti, jos ne parhaat 5% saisivat päättää asioista, sillä heillä olisi siihen kykyjä. Jos taas se inkkareista vajaaksi jäänyt kanoottiporukka saisi päättää, niin hommat menisivät pahemmin kuin vaan reisille. Ainakin teoriassa näin, eikös juu. No mutta, demokratiahan toimii niin, että enemmistö saa päättää ja näin ollen meidän asioistamme päättävät tavan tallukat. Edustajina ovat se raudoittaja-Reiska, ahtaaja-Antti, keittäjä-Kaisa ja koko kylän tuntema anaali-Anssi, joka puhuu paskaa joka käänteessä.

Kansa saa aina ansaitsemansa nokkamiehet. Miettikää nyt vaikka George Tuplavee Bushia. Mies ei kerennyt mihinkään jonoon oikein mukaan, kun hyvän johtajan ominaisuuksia jaettiin. Mutta olipahan demokratia sitten laadukasta tai ei, niin kansan ääni siinä pääsee jollain tapaa kuuluviin. Isosta porukasta valitaan aina edustajat sitä oman sakin ääntä turuille ja toreille kailottamaan.

Täällä Unohdetuissa Levyissä meillä on enempikin käytössä valistunut diktatuuri. Saamme tehdä mitä lystää, kunhan pysymme niissä rajoissa, että meitä ei lynkata (eli joku bittinörtti nettivelho, ja samaan aikaan grungen ystävä, ei vaan satu kaatamaan blogiamme, kun kokee musiikillista uskonlahkoaan loukatun). Päätinkin sivistyneenä diktaattorina antaa kansan äänen tulla kuuluviin ja niinpä Anthrax-yhtyeen levy Among The Living saa joka biisiinsä eri kommentoijan kansan syvistä riveistä. Reilua eikö totta? Olkaa hyvä Irmat ja Iisakit!

1. ”Among the Living” Meijän pajalla kuulluu samanlainen rytke joka päivä, kun myö prässillä juntattaan laakereita vaunuloehen pyörriin. Ne painnaa alun toista sattaa kiloa ne saatanan pyörät. Voitta uskoa, jotta se on raskasta hommaa, mitä! Niin no, ei meijän pajasta ihan noin tiuhaan se jytke kuulu, vaan kiireempinä päivinä kylläkkii kuulluu. Suattasin minä tuommosta kuunnellahhii, jos olis just kahvit vaan juonu ja hyvässä virreessä oisin. Vaan en minä ruuvan piälle jaksas. –Reino, 43v, levyseppähitsaaja, Kitee

2. ”Caught in a Mosh” Siis mähän olen heiluttanut tukkaa sillon kun moshaaminen keksittiin. Se oli joskus sillon kasiviis tai kasikuus, kun mä olin viel skolessa ja soitin bassoo yhdes bändissä. Meidän bändi oli v%#un kova! Sen nimi oli The Snake. Mä vedin bassosoolonkin yhdessä biisissä. Nyt mä en enää heiluta tukkaa, kun mä olen leikkauttanu sen lyhyeks tai itse asias mä ajan sen itse partaterällä. Mut tää biisi on kova moshausbiisi. Kyl mä tään muistan. Kova rumpali, Charlie jotain kai. –Tero, 38v, rakennusmies, Espoo

3. ”I Am the Law” Mä oon laki! Tsiigasin kaikki Syltyn leffat jo 80-luvulla ja sitten hankin ne vhs-kaseteilla ja sitten, kun tuli dvd, niin semmosina. Syltty on saakelin kova jätkä ja se oli kovassa kunnossa aikoinaan. Tsiigaa vaikka Rocky tai Rambo! Se on kova jätkä, vähän niin kun mä. Syltty näytteli Judge Dreddiä aikoinaan siinä leffassa. Tää biisihän olis just hyvä siihen. Voi v&%%u, kun sais semmosen aseen ja sais itte päättää ketä rankasee. Mä olisin niin kova! Mut siis hyvä biisi hei, sopis siihen leffaan, johonkin tappokohtaan! – Markku, 32v, portsari, Lahti

4. ”Efilnikufesin (N.F.L.)” Aa, mm, kyllä taitaa olla, niin…tässä ovat nyt pojat keksineet kivan lyhenteen. On tainnut olla vähän niin kuin ketunhäntä kainalossa. Siis tuo N.F.L. taitaa ollakin lyhenne sanoista Nice Fuckin’ Life. Vähän rumastihan tuo on sanottu, olisi voinut ilmaista toisinkin, nätimmällä tavalla. Mutta kaipa se kuuluu tuohon ajan henkeen. Eikös tämä ollut tehty jo 80-luvulla, kun tällaisen tyylilajin musiikkisuuntaukset alkoivat meilläkin kuulua? Sitten pojat, ja jotkut tytötkin, kirjoittelivat niitä suosikkiyhtyeidensä nimiä penaaleihin, pulpetteihin ja joka paikkaan. Ja aina niissä oli semmoinen omintakeinen kirjoitustyyli, fontti kuten nykyisin sanotaan. No minusta tämä on kappaleena aika tasapaksu, mutta onhan tuossa tuo tavallaan hauska sanaleikki. –Aila, 61v, äidinkielenopettaja, Hyvinkää

5. ”A Skeleton in the Closet” Tää kyl jytkii tosi tiukkaan tossa alussa, mut mä en tykkää tosta karheesta kitarasta vai mikä se on. Onks se skitta, on se kai. Mä tykkäisin oikeesti enemmän sellasesta hiphop- tai house-henkisestä jutusta. Tai sit George Michaelilla on kans tosi hyvää matskuu. Ai mut nää laulaa luurangoista kaapissa!? Siis, koittaaks nää vihjailla jotain mun homoudesta? Mä olen kyl tullu kaapista ulos jo siis niinku ikuisuuksii sit. Mä olin jotain 14 vee, kun mä huomasin, että tytöt ei kiinnosta mua. Mun eka suhde miehen kans oli yks Pasi, mut se ei kestäny kauan. Mä kyl oisin halunnu jatkaa, mut Pasilla oli joku toinen. Ei se sattunu, vaik mä siis oisin halunnuki jatkaa. Ei se sattunu. Oikeesti. Vaik mä siis oonki herkkä, mut mä oon jo sen yli. Ihan oikeesti. Uskotsä mua? –Tomppa, 23v, artesaaniopiskelija, Vaasa

6. ”Indians” Ihanaa, että joku uskaltaa ottaa kantaa ja olla eri mieltä. Jos olisin asunut Yhdysvalloissa siihen aikaan, kun intiaaneja ajettiin reservaatteihin heidän omilta mailtaan, niin olisin varmasti perustanut yhdistyksen ja kerännyt nimiä niiden puolesta. Siis niiden intiaanien. Kyllä niillekin kuuluu samanlaiset ihmisoikeudet kuin meille muillekin. Ja ne maat suorastaan ryöstettiin niiltä! Jos olisin Yhdysvaltojen presidentti tai senaattori tai edes joku edustaja niin ottaisin kyllä ensimmäisenä asiana esille niiden maitten palauttamisen. Tai sit pitäs kyllä huolehtia niistä öljyvahingoistakin. Ja aseet siellä on kanssa iso ongelma. Miksei siellä voisi olla asiat paremmin, kun niillä on niin paljon rahaakin? – Maisa, 21v, feissari, Helsinki

7. ”One World” Kovalla on pojilla vehkeet, tai sitten ei ole. Suattaa olla tuo soitinkin. Suattaa olla soittajapojilla hirmunen kiire johonkin, kun noin noppeesti soittavat, naimaan varmaan…, tai suattaapa olla olemattakin. Väliin huutelevat jotain, hyvin on lyhyttä, ei oikeen laulua, tai suattaapa ollakin. Vaan onhan tässä ihan soittotaitosia kavereita, kun noinkin nopeen näppärästi soittavat, tai suattaa olla että ei ole, tiijä tuota mennä sanomaan. Kehno kun ei ymmärrä tuota kieltä, onko se enklantia? Lie varmaan, tai suattaa olla jotta on saksookin, vaan ei liene kuitenkaan. Suattaa olla ihan hyvä laulu, tai suattaa olla huonompikin. Riippuu vähän. – Matti, 55v, sairaseläkeläinen, Kuopio

8. ”A.D.I./Horror of It All” Mä olen fanittanu kauhuleffoja, animea ja mangaa niinku aina. Mä en vois elää ilman niitä. Eniten mä tykkään Miyazakin Liikkuvasta linnasta ja Naapurini Totorosta, vaikka ne ei olekaan ihan niin sellasii, kun mitä mun kaverit kattoo. Vaikka nekin tykkää kyllä siitä. Mutta minkä näkösiä nää Anthraxin soittajat on? Ai kamala, miks ne on tollasia? Siis tosi kasaria, eikä oikein sitäkään. Miks niillä on tollasia lippalakkeja ja shortsit jalassa? Eiks niillä oo mitään tyylitajuu? En mä tosta biisistä ja soitosta osaa mitään sanoo. En mä tiedä. En mä jaksa. –Krista, 14v, yläkoululainen, Hämeenlinna

9. "Imitation of Life" Voi hyvä luoja! Tämmöistä saatanallista musiikkia kun ne nuoret kuuntelee, niin tulee sitten niitä harhakuvia ja vaikka mitä ja sitten tapetaan toisia ja tehdään itsemurhia. Hirveän synkkä alku vaikka muuten varmaan olikin kappaleen rauhallisin osa. Hirveän levottamaksi tekee tämmöinen musiikki tämmöisen järkevän ja rauhallisen ihmisenkin, niin kuin minä. Sitten kun sellainen teini-ikäinen tämmöistä kuuntelee, niin varmaan siksi laittavat niitä lävistyksiä ja ostavat tupakkaa alaikäisille ja…voi kamala! Laita pois tämmöinen melusaaste! Syntistä musiikkia se on, sano minun sanoneen. Ja minä olen hyvin avarakatseinen ihminen kuitenkin! –Raija, 56v, seurakuntatyöntekijä, Ylivieska

Ja niin on kansa puhunut, kun demokratia sai mainostaukonsa sivistyneen diktatuurin maassa. Hyvä puoli tässä diktatuurissa on tosiaan se, että vaikka kansa saa äänensä kuuluville, niin diktaattori, eli allekirjoittanut, voi kuitenkin tehdä päätöksen mielensä mukaan. Sanottakoon perusteluiksi päätökseeni seuraavaa: Anthraxin kolmas täyspitkä tuotos on vallan erinomainen thrash-metal genren edustaja huumorivivahteineen. Jos olet halukas luomaan uraa vaikkapa rankemman rokin komppikitaristina, niin soittelepa mukana noita Scott Ianin ja Dan Spitzin kitaralinjoja, niin pääset jo hyvälle alulle. Eikä Charlie Benanten rumpalointikaan ole heikoimmasta päästä. Indians on biisinä vallan erinomainen tekele ja sen musavideota katsoessa tuli suhnattua puhki sekä vhs-kasetti, että turattua myös videoiden kuvapää. Voi jos olisi silloin ollut Youtube ja vastaavat palvelut. Mutta diktaattorin ei tarvitse selittää liian pitkästi, siispä päätökseni tälle Metallican edesmenneelle basistille, Cliff Burtonille, omistetulle levylle on 8-/10 pointsia. T: Mr. Tuca Ton