Styx - Cornerstone (1979)

Väitetään että Suomi on Euroopan Amerikkalaisin maa. En ole tutustunut yhteenkään viralliseen tutkelmaan henkilökohtaisesti, mutta niin monelta taholta olen asiasta kuullut, että pakkohan se on uskoa. Eihän tuo nyt ole ihmekkään kun viihdeteollisuus on aivopessyt meitä amerikkalaisuuteen pienestä pitäen.

Millä tavoin Setä- Samuli on sitten kutsunut minua?

Edelleenkin porukka pistetään sukujuhlissa nauramaan kustannuksellani kun tarinaa isketään siitä kuinka olin istunut syöttötuolissani ja itkeä vollottanut kun Tom & Jerry oli rullannut lopputekstinsä. Nyt saman tekee kaljan loppuminen.
Ensimmäiset muistikuvani "jenkkihapatuksen" vaikutuksesta elämääni ovat kun piti pitää turpa kiinni ja paskoa ähkämättä kun vanhempani ja jopa evakkomatkat kokeneet isovanhempani töllöttivät mustavalkoisesta kuvaruudusta Peyton Placea.

Sitten karjotettiin katsoa Kuuden miljoona dollarin miestä ja matkittiin juntisti Ystäväni avaruudesta "nano-nano" tervehdystä, joka paikassa ja kaikille sormia invaliiditeettiin väännellen. Noihin aikoihin sain myös ensimmäisen musiikillisen herätykseni, kun joulupukki vetäisi kasseistaan Pat Boonen kasetin. Se oli amerikkalaista "speedya" suoraan tajuntaan!
80- luvulle tultaessa Taisteluplaneetta Galacticaa jännättiin kämmenet märkänä, Stray Cats- "kananperse"- tukkatötterö Suavella limoitettuna. Mutta suurimpaan kiimaan meikäläinen saatiin kun Mötley Crue ja Miami Vice kertoivat minulle miten tulee elää ja mikä on elämässä tärkeintä. Kaikki tämä oppi on made in U.S.A.

Myös lukemattomat muut Amerikan- ihmeet bändien, tv- sarjojen ja elokuvien lisäksi ovat antaneet elämälleni syytä ja suuntaa. Rapakon takana ajetaan komeimmilla autoilla ja koreimmilla naisilla. Myös sapuska puoli herättää meikäläisessä herkistymistä. On kokoa ja näköä pihveissä ja hampurilaisissa, niin että Puskan Pekkaa närästää. Eli allekirjoittaneen suonissa virtaa tämän "kasvatuksen" tuloksena väkisinkin hiukan ylimielistä, punaniskaista paskamahaa.

Sitten on näitä vastarannankiiskejä joille tälläinen meno ei maistu. Heille kaikki tämä on kiiltokuvamaista, valmiiksi pureskeltua ja taiteelliselta arvoltaan nollahöttöä. Heille kaikki mikä haiskahtaa Amerikkalaiselle, haisee tyhmyydelle, itsekeskeisyydelle, rahvaudelle, karkeudelle, imperialismille, kertakäyttöisyydelle, rahastukselle, laskelmoinnille ja helpoille ratkaisuille...

Sitähän se pitkälti onkin mutta tuon kaiken ne pirulaiset osaavat tehdä aistiystävällisesti ja VIIHDYTTÄVÄSTI. Kaikki kunnia kuitenkin esim. Andrei Rublevevin elokuvien suurkuluttajille, Tykylevitzin taiteesta kiihottuville, Jethro Tullin musiikista vauhkoontuville ja vaikeatajuisille runoille nyökyttäville. Meikäläinen ei vain jaksa innostua jonkun Tsekkiläisen keinutuolintekijän tukahdutetuista tunteista, Japanilaisen samurain pitkäveteisestä tuijottelusta, Ranskalaisen nuoren- neidon kriittisestä itsetutkiskelusta (pienellä varauksella kiinnostaa) tai Puolalaisen telakkatyöläisen sanattomasta puiden halailusta.

Tänään esiteltävä STYX on myös suomen kansaa jakava "Ameriikan vouhotus". Tiettävästi Suomessa bändistä ei näihin päiviin saakka ole diggailleet kuin Taiska ja Sorsan Riki jotka ovat coveroineet biisit bändin tuotannosta.

Mistään ihan tyhjätasku- orkesterista ei voi kuitenkaan olla kyse koska levyjä on mennyt kaupaksi miljoonasotalla, lähinnä juuri tuolla "missä kaikki on suurta ja kaunista". Heiltä löytyy mm. Billboard- listan kärkipaikka kertaalleen, top-10 on Styx- kibale noussut 8 kertaa ja top- 100 listalle 23 kertaa!
Möhömahat tykkää, mikä mättää kun ei hämäläisille kelpaa? Jos kerta meinataan jatkaa maailman Amerikkalaisimpana maana, on tämän Styx- fanituksen noustava jotta status pysyy uskottavana.

CIA:n Amerikkalaistamisosasto pyysi syöttämään Suomen kansalle tätä Cornerstone- albumia, koska tällä älpyllä on tuo Rikin coveroima alkuperäiskibale ja tästä alkoi bändin vahva profiloituminen ensimmäistä kertaa kohti pop- rock suuntaa, samalla erkaannuttaen orkkaa leimanneesta taiteellisesta progesta joka oli ollut vahvasti bändin tavaramerkkinä kahdeksalla ensimmäisellä tuotoksella. Mikäli tätä ennen julkaistut levytykset kolahtaisivat Suomalaisille, taiteellisesti ultraherkälle intellektuelli -köörille, voisi tästä, ja sen jälkeisistä tuotoksesta tulla tuulipukuporukalle automankkoihin huudattamista. Jos CIA:n suunnitelmat toteutuisivat, voisi Styx nousta jopa koko Suomen kansaa yhdistäväksi, Amerikkalaiseksi tekijäksi!

1."Lights" Mahtipontisuudella nivellettyä pop- rokkia. Melodiat tuovat mieleen välillä Abban ja jopa Southern fiiliksiä vilahtaa. Tätä kuunnellessa ei voi mököttää, siitä pitää huolen jopa yliampuvan positiivinen henki. Itsemurhaa hautoville tämä voi tuoda valoa pimeyteen. Tai sitten ei tuo. Paljon hyvää mutta kertsin vokaalit ovat lähellä mennä hihhuloinniksi.

2."Why me" Edellistä tanakampi veto, jossa koukuttavat iskut ja mieleenpainuvat melodiat. Uljas saxofoni- soolo kuorruttaa komean kakun. Styx on jollaintapaa Queenin popahtava sukulainen, mikä on vain lisäarvo.

3."Babe" Tässäpä meille tarjoillaan tämä aikaisemmin mainitsemani top- 1! Viipyilevä alku lupailee slovarimallista kattausta. Mitään suurempaa tulkintaa ei synny oikeastaan missään vaiheessa. Taidolla tehtyä "love boat" fiilistelyä. Kokonaisuudesta kuitenkin jää vaivautunut olo. Sama fiilis voisi tulla jos tanssisi härkäparina hitaita Richard Claydermanin kanssa. Mikä trauma ajoi Jenkit tämän ykköseksi nostamaan!?

4."Never say never" Kertsin hieman hihhuloimis- meiningillä käynnistetään tämä jollotus. Kliinisesti vedetty peruspoppis, johon ei oikein osaa suhtautua vakavasti. Ei oikein mitään mihin tarttua. Tosissaan toteutettu mitäänsanomattomuus.

5."Boat on the river" Tässä haikeassa kansanmusiikki- tunnelmapalassa on mestarillisen kaihoisa ote. Folk- henkäykset haistaa koko lipumisen ajan, eikä biisin loppumiselle osaa heti antaa anteeksi. Taideteos, jolle Mr. Sorsan versio häviää kunniakkaasti mutta selvästi.

6."Borrowed time" Styx todistaa tällä esityksellään että rokatakkin osataan. Tukevaa menoa maustetaan pienillä rytmiikan koukuilla. Hienoja melodialinjoja rennossa mutta topakassa paketissa. Keskivertoa parempi veto tällä albumilla.

7."First time" Hieman Ruotsinlaivan yökerho tunnelmalla käynnistellään. Kertosäkeeseen saadaan mukavasti fiilistä ja nostetta. Jouset antavat arvokkuutta "ensi kerran" kerrontaan. Ennemmin tämän olisi luullut nousevan top-1 jos vertailu kohdistuu "Babeen". Komea ja mahtipontinen toteutus joka olisi hiukan kaivannut rouheutta jotta "roskan meneminen silmää" olisi ollut edes teoriassa mahdollista.

8."Eddie" Nyt lähennellään jo hieman hard- rockin verevyyttä. Persoonallisesti toteutettu nyhtäminen josta voi kuulla Styxin juuret. Tälläisellä otteella bändi saa minulta huurteiset jos samaan baariin sattuvat. Hienoja yksityiskohtia siellä täällä.

9."Love in the midnight" Kuin kruununa vedetään päätösbiisiksi hieno mahtipontinen mutta raskas kappale jossa päävokaalien ja stemmojen vuorottelu ei jätä kylmäksi. Progea ja rokkia kunnianhimoisesti ja taidolla melottuna. Biisissä on hieno, uhkaavan tumma tunnelma.


Styx on kaksijakoinen orkesteri. Parhaimmillaan mennään huikeissa tunnelmissa mutta välillä hihhuloidaan yltiöpositiivisesti, mikä tässä tapauksessa pistää ärsyttämään. Tuo seikka on varmasti ollut ratkaiseva, miksi Styx ei ole koskaan härmäläisiä jurottajia sytyttänyt. Styx ei myöskään ole parhaimmillaan tyypillisissä pop- tulkinnoissa,vaan hyytyy niissä tusinatavaraksi (Vaikka "Babe" lista 1. onkin). Parhaimmillaan bändi on kun se uskaltaa pistää pelin persoonalliseksi. Silloin ollaan Styx- joella priiman muskeliveneen kyydissä. Bändin moni- ilmeisyys takaa että levy kestää kuuntelua, mutta välttämättä se ei juuri siksi kaikille aukea. Styx " Cornerstone" saa tukevat 6,27/ 10 pistettä ja Etelä-valtioiden lipunnoston salkoon, torven töräyksillä terästettynä.

Ei maailmani oikeasti ole näin mustavalkoisen Amerikkalainen ja stereotyyppisen ehdoton kun annoin kärjistäen ymmärtää, vaikka töllön vaikutusta meihin ei voi vähätelläkkään. Eikä Suomikaan uusi Jenkkilän osavaltio ole. Eurostoliiton kylläkin.
Hyvää populaarikulttuuria ja sapuskaa tehdään muuallakin, paitsi ei Intiassa.
Sillähän ei ole merkitystä mistä päin universiumia "hyvä" tulee, kunhan se tulee oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan, oikeaa mielihalua asiaankuuluvalla "hyvällä" tyydyttämään.

Lopuksi vielä Rockstaramuksen jorinat tästä levystä:

" Tuonelan virrasta elävä, joiden tukena valot on, ihmettelee valintaansa.
  Vaimoaan hän kieltää kieltäytymästä niin ehdottomasti,
 jotta joella lipuvalle saataisiin lainattua aikaa.
 Ensimmäistä kertaa voimaa nauttiva
 kuolee rakkauteen vuorokauden vaihtuessa."

Karl S. Puukoski