Hae tästä blogista

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Twisted Sister - Stay Hungry (1984)


Haluatteko rokata?? Siis HALUATTEKO ROKATA!!! Minä ainakin halusin ja niin halusi Twisted Sisterkin vuonna 1984. Muistan sen päivän kuin eilisen, kun kuulin kyseistä bändiä ja levyä ensimmäisen kerran. Istahdin luokkakaverini olohuneessa korituoliin ja kuulohermoni täytti ääretön äänivalli, joka sai minut suorastaan nälkäiseksi kyseistä bändiä kohtaan. Jäin nälkäiseksi... Toisen taistelun koin itseni kanssa, kun näin orkesterin maamme televisiossa ensimmäisen kerran, mutta se on jo eri tarinaa.


Orkesteri on saanut alkutahtinsa vuonna 1972 ja haki paikkaa ikuisuudessa yli 10 vuoden ajan kunnes laukesi... osui ja upposi..


Suurella kunnioituksella ja tunteella lähden kelaamaan jo keski-ikäistyvän ihmisen korvin tätä kyseistä albumia, jonka kannessa riehutaan todennäköisesti naudan sääriluun kanssa.


Vieläkö kokonaisuus on korville namia vai olenko liittynyt jo pappa eppujen aktiiviseksi kuuntelijaksi??


1. Stay Hungry; Suht´ nopeatempoinen ja raudanmakuinen rockveto, jossa laulun nostattama väliosa saa minut viehtymyksen valtaan. On bändillä pokkaa heittää ensimmäiseksi biisi, jossa jäädään nälkäiseksi. Ja minähän jään. Tyylikäs kitarasoolo ilman trapetsikikkoja ja muutenkin toimiva.. 9/10


2. We`re not gonna take it; Se pankin räjäyttäjä. Jos kasariluvulla halusit, että jenggi laulaa niin se täytyi tehdä yksinkertaisesti ja tyylikkäästi. Juuri näin.. 9,5/10. TÄLLÄ PÄÄSEE JO LUOKAN PINKO-OPPILAAKSI.. Muistan kuinka kavereiden kanssa on istuttu vierekkäin ja hakattu polviamme tämän rumpu-riffin tahdissa!!


3. Burn In Hell; Tämä liimaa persuksen tuoliin tai saa rykimään niskat kipeäksi. Mielestäni tämä on heavya johon ei Bodom tai muut vastaavat kevyt-cola orkesterit kykene. Biisissä on uskottavuutta ja häpeämätöntä rock-asennetta. 9,5/10


4. Horror-Teria

a) Captain Howdy: Tämän kaksiosaisen tai kertovan biisin kokonaisuus jää minulle hieman hämäräksi, mutta kohdellaan nyt osaa a) arvostellen. Biisin erittäin murhaavan kitara kompituksen päälle on rakennettu uhkaavan ja voimakkaan oloinen laulumelodia mukavasti mutkitellen. Kertosäe saa ajatukset seilaamaan aavalla ajatuksen merellä jnka aallokosta määräävät kitaran rytmitykset. 9/10

b) Street Justice; Jo biisin alun rupiset kitarasoundit saavat ihokarvat nousemaan pystyyn. Biisin kertosäe on suorastaan seinään naulaava. Kuitenkaan kokonaisuuden kuletus ei ole aivan niin nerokas kuin aikaisemmissa biiseissä.. joten nyt 8/10

5. I Wanna Rock; Suora ja terve haastaminen yleisölle. Ja minähän haluan rockata.. Ei tässä mitään ennätä kirjoittamaan tää täytyy kuulla!!! 9,5/10

6. The Price; Katri-Helena lauloi anna mulle tähtitaivas.. Mutta sen antoi jo Twieted Sister tällä biisillä!! Kuunnelkaa kitaristin vuodatus biisin alusta!!! 10/10!½! Hitto jos tää bändi tulee kotikaupunkiini keikalle, niin en osta lippua vaan koko hallin!! Kuinka vanha heavyurpokin voi kyynelehtiä biisin tahdissa... Onneksi ette tätä näe...

7. Don´t let me down; Tällä biisillä bändi ottaa taas nopeat bassot ja rummut käyttöönsä.. Suorastaan tappoa, mutta kärsii edellisen biisin yltäkylläisestä hyvyydestä!! 8,5/10

8. The Beast; Levyä lopettelevia rankkoja raitoja. Kun bändi on tarjonnut suorastaan jysäri biisejä useita peräkkäin, niin tämä biisi on kuin laskisi pulkalla jäävuorelta alaspäin. Huikan töyssyjä ja hiukan lumipölyä. Rento vauhti ja väistellään jääkarhuja.. 8/10

9. S.M.F; Hyvä levy sisältää 10. biisiä niin tämäkin.. Mitä? ihmettelettekö juoksevaa numeroa. Huom. yhdessä biisissä oli a ja b osat joten tavallaan tämä on 10. vetäisy.. Ja loppu ilotulitusta kaivataan tässä se tulee your SMF. Mikä lie mother Fuck*r 9/10

Vuosien jälkeenkin tämä levy on tykki! Ainakin minun munuaisissa tuntuu kyseinen julistus. Harmittelen vain, että bändin muut tuotokset eivät aivan samaan ole yltäneet, mutta mitäs siitä jos yksi teos on näin hyvä!! Kokonaisuus 9/10 Ja seuraavan viikon autoradioni saa nauttia kyseisen klassikon kosketuksesta.. mr. Taca tucaon kiittää!!

2 kommenttia:

  1. Tämä tosiaan toimii vielä näilläkin vuosilla. Hyvä on myös bändin seuraava tuotos "Love is for succers"(1987).Levyn fiilis välittyy arvostelustakin!

    VastaaPoista
  2. Come out and play se seuraava tuotos kylläkin oli. Ja ihan kelpo sellainen. Stay hungryn tasolle se ei tietenkään yllä,mutta TS asteikolla asettuu kyllä kärkipäähän. Heikoin lenkki kun sattuu mielestäni olemaan juurikin tuo Love is for succers...

    VastaaPoista