Scorpions - Lonesome crow (1972)

"Mesopotamian peljätyt lähettävät ihailtavia Germanian kuolevaisten joukkoon nimissään, ihmisyyden pois jättäen, yksinäiseksi linnuksi nimettynä.
28 vuotta ennen vuosituhannenvaihdetta, yhdelle järjettömäksi tulevalle selviää että kaikki riippuu vastauksesta hänen pyyntöönsä saada jäädä etsimään kadottamaansa mielenrauhaa. Mutta perimä ajaa hänet toimimaan yksinäisen varislinnun lailla, vaikka hän onkin skorpioni- ihmisten jälkeläinen."

Les Prophecies de Rockstaramus M. Nostradamus (1532)


Scorpions, yksi maailman suurista heavy- jättiläisistä ilmoitti taannoin että on aika pistää pillit ja rämpyttimet kiertoon ja lopettaa tämä yli 35 vuotta jatkunut rokin nyhtäminen. Mitä yhtye sitten jätti jätöksinä jälkipolville? Ainakin kuuntelua kestäviä albumikokonaisuuksia ja ikivihreitä ralleja joita tullaan nostamaan jalustalle vielä tulevinakin vuosikymmeninä. Väheksyä ei voi myöskään bändin " Wind of change"- biisin ajanhermolla olemista "rautaesiripun" haihtumisen aikoihin, ja "Still loving you"- kostuttajan vaikutusta nuorison ( ja vähän varttuneemmankin väestön) intiiminä "pettinki- siirappina" vielä tänäkin päivänä.

Bändi tullaan muistamaan myös alkuaikojen iljettävästä kansitaiteesta. "Virgin killer" on "taiteena" sitä luokkaa että siitä voisi nasauttaa orkalle rangaistuksena tunnin kehityskeskustelun maarakennusmiesten kanssa aiheesta, "Taiteen moraali ja sen merkitys agressioiden aiheuttajana Bismarkin Saksassa ja tänäpäivänä", kaksi tuntia sulkeisia "Jumalan teatteri" - yleisönä, ja jos vielä ei katumus kasvoilta kajasta niin kolmetuntinen Kotiteollisuuden musiikin parissa takaavat että oma tahto ja kiinnostus yhteisön sietokyvyn holtittomaan venyttämiseen sammuvat kuin järjenvalo Toyota- uskovaisella kesän viimmeisessä kokoontumisajossa. Mietit varmaan mitä mahtaa Amnesty olla mieltä tuollaisesta "kidutus-kombinaatiosta". Sitä mietin minäkin, hetken.

Eikä sikailu jäänyt "Scorppareiden" osalta vielä tähän. 1980 ilmestynyt "Animal Magnetism" kertoo taas mikä on nainen / koira- roolitus bändin mielestä.(Se on myytti että koiran suu on puhdas). Näinä tasa-arvon vuosina pistää myös silmään että naisella ei ole edes tyynyä polviensa alla. "Lovedrive"- kansitaide puolestaan viestittää faneille orkan Hubba- bubba -fetisseistä.

Koetan hakea selitystä näihin törkeyksiin kädessäni pitämäni "Virgin killer"- albumin vaihtoehtoisessa kansikuvassa heiluvilta asianomaisilta. Kuva kertoo tosiaankin enemmän kuin 1000 sanaa.
Arvioikaa itse antaisitteko näille herroille mursunne hoitoon, tai päästäisittekö tyttärenne näitten herrojen kanssa "reilaamaan". En väitä itsekkään olevani apinankainaloa koreampi tai nohevampi, mutta jätän lapset ja elukat rauhaan (korkeintaan päälaelle taputan). Tyynyä en tosin olisi minäkään naiselle antanut.

Veikkaan että monikaan ei tiedä että Scorpionsin taival alkoi jo 1965. Tänään esiteltävä "Lonesome crow" oli ensimmäinen albumi näiltä "Scorpioni- ihmisiltä".
Pistetäämpä koirat kiinni, purkat tukkaan ja kuunnellaan oliko hittiä puskemassa jo tällä 1972 ilmestyyneellä debyytillä.


1."I"m going mad" Hippimäiset rytmit siivittävät riffiin. Hieman viipyilevän kuoroosuuden jälkeen päästetään joku juontamaan harhaista tarinaa. Siis onko tämä edes meidän Scorpparit?! Kuoron ja juonnon sekamelska, kitaraylivallalla hapuiltu omaperäinen hihhuli- veivi joka jakaa mielipiteet.

2."It all depends" 70- luvulla ollaan ja se kuuluu. Schenkerin veljekset mahtuivat vielä tällä debyytilla samalle kynnölle ennenkuin Michael päätti lähteä sooloilemaan. Tässä vauhdikkaassa vedossa rytmiikka tuo fiilistä muuten melko kuivakkaan vouhkaamiseen. Meinen "Klasu" etsii edelleenkiin itseään. Osaaminen kuuluu ja kokonaisuus toimii kuin saksankieli hydrauliikka- elokuvissa mutta tunne ei välity nuorten miesten kruisailusta.

3."Leave me" Hämyisestä alusta päästyään saadaan viimmeinkin tuttua "Klasua" kuulolle. Tässä haetaan jo hieman fiilistä sekopäistä persoonallisuutta unohtamatta. Loppua kohden mentäessä koetetaan intensiiviä ja vauhtia nostamalla saada biisille sisältöä. Turhaan.

4."In search of the peace of mind" Alku antaa ymmärtää vaikka mitä mutta sitten siirrytään hukkapalojen ja ideantynkien liimailuun, jossa ei pientä paatoksellisuutta lukuunottamatta ole juurikaan mitään mihin tarttua. Ajassa 3:45 Klasu räväyttää ilmoille keuhkojensa täydeltä todisteluita olemassa olostaan. Jollakin tapaa pelottavaa kuunneltavaa. Koskettikohan tämä sekamelska sisimmässäni jotakin sellaista minkä olen tiedostamattani halunnut kieltää ja torjua? Takaumia lapsuudesta? Häpeiltyä ja itseruoskinnalla tukahdutettuja mielihaluja? Sekasortoista minäkuvaa jonka skitsofreninen voima kiihottaa? Enpähän usko että kosketti.

5."Inheritance" Ensimmäistä kertaa albumilta on kuultavissa tuulahduksittain tuoksuja Scorpionsin tulevasta suuruudesta. Tässä päästään jo tulkinnassa hieman rannalta ulapalle päin. Taustajollottaja on joko hukkumassa tai häntä koskee. Punaista lankaa ei vain tahdo vieläkään löytyä remmin tekemisestä. Manaamista ilman selkeätä kohdetta.

6."Action" Proge- jazz- rock- mässäily jossa vedellään jo pro- meiningillä. Nyanssit kunnossa, eikä vähiten mr. Meinen tulkinnassa. Parasta antia ehdottomasti. Taito kuuluu tekemisessä ja sitä punaista köyttä on tässä vedossa alusta loppuun. Ei välttämättä tarttuvuutta mutta eheyttä kyllä löytyy kuin Tuksun koreografiasta.

7."Lonesome crow" Nimikkokibale on kuin tiivistelmä( kesto reilut 13min.) koko albumista. Mennään vaistojen varassa sinne minne vietit vie, ilman toisille jaettavaksi riittävää ajatusta. Kunnianhimo kuuluu kuten myös potentiaali. Yhteinen suunta on vain tästä "spektaakelista" hukassa. Siis totaalisen hukassa. Raskasta kuunneltavaa kevytmielisemmällekkin.


Ei lähtenyt nuorilla Sakemanneilla vielä tällä esikoisella. Kokonaiskuvasta jää käteen hillitöntä huitomisista ilman lihaksia. Tarkoitan sanoa että tekniikka toimii mutta tekemisessä ei löydy toimivaa voimaa ehjiksi kokonaisuuksiksi asti. Tästä bändin ura kuitenkin lähti kohti mainetta niin hyvässä kuin pahassakin. Tältä levyltä ei kuitenkaan saa plakkariin kuin sairasta tajunnanvirtaa, vilahduksia silmäkulmassa ja käskyttäviä ääniä pääkoppaan. Pistetään tämä Scorpionsin "Lonesome crow"- albumi kategoriaan "jostain kai se on lähdettävä"- levyt. Tässä yhteydessä on mainittava bändin "In trance"- albumi joka ilmestyi vain kolme vuotta (1975) myöhemmin ja on kokonaisuutena jo bändin tuotoksien aatelia.

Kiitos Scorpions! Kiitos näistä hienoista vuosista joina olet elävöittänyt miljoonien elämää sulo / rujo soinnuillasi. Olet ollut mukana kun vaatteita on riisuttu...huulia kohdattu... muotoja kokeiltu... seeferiä silitetty...purkkaa pöydän alle piilotettu... 4- / 10...


Karl S. Puukoski