Hae tästä blogista

lauantai 15. joulukuuta 2012

Metal Church- Metal Church (1984)

Lähestymme kovaa vauhtia kirkkovuoden suurinta juhlaa. Itse juhlakalu on kuvattu erittäin monen monen taiteilijan toimesta pitkähiuksisena sanantuojana sekä syntien sovittajana. Minä kyllä tiedän syntien säveltäjät -80 luvulta ja tähän säveltäjien suureen ja minulle pyhään arvokirjaan voi tutustua täällä. Mutta jätetäänpä juhlakalu ja annetaan suurten kirjojen levätä rauhassa ja tutustutaan vauhdikkaaseen kirkkomeininkiin, sekä kuulostellaan parit kirkkokunnan ensimmäisistä virsistä.  Mutta viettäkäämme ensin minuutin hiljainen hetki kirkkokunnan ensimmäiselle saarnaaja David Waynen,  kunniaksi,joka nukkui suruksemme pois 2005.



Kuten kaikki tiedämme, on Yhdysvallat kirkkokuntien luvattu maa. Mitä ihmeelisempiä lahkoja ja uskonnon suuntauksia sieltä löytyykään. Ja mitä virsiin tulee, on esittäjiä mitä moninaisimpia. Esimerkkejä piruntorjunnasta täällä.  Itse kuitenkin nostaisin yhden ainoan bändin "henkiosaston"  heavy bändeistä ja se on tietenkin STRYPER, ja yksi sen lemppari biiseistä Shining Star.  Mutta se siitä ristiheavysta, tämä artikkeli käsittelee siis kirkkokuntaa, joka tottelee nimeä Metal Church ja heidän samoin nimettyä esikoistaan. Ja muistutukseksi, he eivät siis kuulu ristiheavyn osastoon.

Jännää huomata, että kyseisessä orkesterissa on ollut herra Lars Ulrich, ja hänestä ei varmaankaan tarvitse kirjauksia tehdä tässä "joulun hevankeljumissa".  Ja bändistä sama wikiäänenä.

Mutta itse levyyn:

TRACKS: (Virret)


1. Beyond the Black - 00:00  Varsin mainio aloitusraita levylle. Riffissä hiukan sellaista Black Sabbath tyylistä riffiosastoa. Varsin mukavaa kuultavaa.

2. Metal Church - 06:20 Henkilökohtaiseti pidän tästä biisistä paljon. Alun kitarariffi on suorastaan jylhän tummanpuhuva. Jatkossa seuraava säkeistöjen sahaus on tukeva pohja vokaaleille. Kertsi mukava ja voin kuvitella kuinka 14 vuotias meikäläinen olisi laulanut aikoinaan mukana, jos olisin bändiin silloin tutustunut. Kivaa tilutus sooloilua vuorotellen. Rumpali on hyvä! Hienoa filliä tippuu päälle, kuin lunta suomalaisessa talvessa.

3. Merciless Onslaught - 11:23 Instrumentti täräytys, joka kuvaa allekirjoittaneen löylyn heittoa joulusaunassa.

4. Gods of Wrath - 14:19 Mukavalla balladimaisella alulla aukeava biisi. Laulaja onnistuu mukavasti ja melodiat kutsuvat korvaa. Kivaa heavyriffiä :-) Tässä vaiheessa kirkossa on jo täysi hurmos"!

5. Hitman - 21:00 Mukavalla laukkakompilla isketään korville, kuin suntion harja kirkon rappusiin jouluaamuna. Tykitystä josta tulee taakuu lämmin olo.

6. In the Blood - 25:36 Ja joulun väreissä mennään. Hitto miten tiukka biisi. Varsinaiset höyryjuna kompit ja kivaa tuplabassaria. Lisää päänheilutusta ja Dio sormet pystyyn!

7. (My Favorite) Nightmare - 29:07 Reunalyöntiä ja sellaista nopeaa hevanderi sahausta. Nyt on joulusaunassa päästy siihen vaiheeseen, että on aika lähteä sian syöntiin. Kyllä kunnian korpit lopussa soi.

8. Battalions - 32:18  Biisi jatkaa siitä, mihin edellinen jäi. Suorastaan hillitöntä tykitystä. Hiukan ehkä kuitenkin puuduttava biisi.

9. Highway Star (Deep Purple cover) - 37:13 Hieno cover veto joka kuulostaa korvissani paremmalta kuin alkuperäinen. Tässä versiossa enemmän sellaista punk- henkisyyttä jossa hammondit on heitetty takaisin 70-luvulle, minne ne kuuluvatkin.
Kokonaisuudessa tykkäsin kovin tästä kirkon meiningistä. Aion todellakin tutustua bändin uudempaan tuotantoon.  Laitetaanpa vielä lopuksi tuoreempaa pätkää 2000- luvulta täältä. Annan levylle 8,85/10 Taca Tucaon 

1 kommentti:

  1. Tässä pumppu joka flirttaili meikäläiselle 80-luvulla, mutta jolle en suonut aikaa enkä huomiota koska olin piiritetty valinnanpaljoudella. Nyt on aikaa. Nyt on aika näille orkestereille jotka pyyhkivät lattiaa ja listanpäällisiä nykyisillä mukametalli- nuhapumpuilla!
    Taca Tucaon,olet mies oikealla asialla. t.KSP

    VastaaPoista