Hae tästä blogista

lauantai 10. marraskuuta 2012

Cinderella - Still Climbing (1994)

Tunnen pelkoa ja häpeää joutuessani tähän kiusalliseen tilanteeseen. Katson hämilläni ympärilleni ja naukkaan salaa brandystäni poskellisen. Kuulen tuomarin lukevan monotonisesti syytelitaniaa. Humal... hämmentynyt mieleni  tartuu vain kohtaan "...rikos inhmillistä musiikkia vastaan...".
Haagin rocktuomioistuin on edelleenkin täystyöllistetty 90-luvun hirveyksien jäljiltä. Grunge tappoi musiikkimaultaan kymmeniä, jopa satoja, uskotaan että tuhansia, on esitetty arvailuja että jopa kymmeniätuhansia, ellei jopa satojatuhansia, mutta todennäköisesti miljoonia, mutta henkilökohtaisesti epäilen että puhutaan miljardeista tuon ajan uhreista jotka miedoimmillaan vain sotkeentuivat sinitarraan ja Nirvanan julisteisiin. Sen aikakauden jäljiltä menee sukupolvia ennen kuin kaikki haavat ovat arpeutuneet. Minä, Karl S. Puukoski, olen joutunut kiusalliseen tilanteeseen koska minut on kutsuttu kansainvalisen rocktuomioistuimeen lautamieheksi tuomitsemaan bändiä, jota syytetään 90-luvulla valtaa pitäneen grunge-aatteen tukemisesta ja jopa kyseiseen genreen sekaantumisesta. Kavaltajia oli jo Jeesuksen aikaan. En voi uskoa että CINDERELLA teki Juudakset minulle. Fanille!

Kaikki paikalla olijat hikoilevat. Salissa on kuuma mutta suurin syy hikoiluun on Cinderellan syyttömyyden puolesta puhuvat faktat, joita bändin puolustusasianajaja lyö pöytään:
Loistava debyytti "Night Songs" vuodelta 1986. Levy, joka kuuluu glam-metallin klassikoihin, on vahva rypistys. Heikkoja hetkiä ei levyltä löydy ja kärkivedot ovat priimaa ja luksusta. Unenomaisen nimibiisin lisäksi mestarillinen voimaslovari"Nobody's fool", pörhistelevä hitti "Shake Me" ja klassikkon statuksen ansaitseva "Somebody Save Me".
Levyn julkaisun jälkeen kierrettiin yhdessä Bon Jovin kanssa "Slippery When Wet"- kiertueella, jolla meno on ollut varmasti hilpeätä hippaa. Ei siis tietoakaan mistään grungelle tyypillisestä synkästä ja itseinhoisesta mullistelusta.
Vuonna 1988 julkaistiin seuraava pitkäsoitto, "Long Cold Winter", joka flirttailee tyylillä bluesin ja countryn suuntaan homman pysyessä holtissa ja terveperäisenä. Levyn sisältämät sykähdyttävät hetket päästään kokemaan startissa "Bad seamstress blues/ fallin apart at the seams" ja elämää suuremman slovarin "Don't know what you got(till it's gone)" myötä. Ei ujettakaan grungeen sekaantumisesta. Vaikka herkistellään, ei synkistellä. Ei näy kauhtunutta villapaitaa vaan pitkää lievettä ja hillittyä glitteria.
Vuonna 1990 ilmestyneellä "Heartbreak Station"- albumilla matkattiin jo syvemmälle bluesin sinisiin syövereihin ja terävin ote tekemisestä karkasi, vaikkakin slovareiden taso pidettiin yhä paraatikunnossa, nimibiisin ollessa asiasta elävänä todisteena. Bändin työstäminen oli vielä tälläkin albumilla suoraselkäistä ja arjen painetta kestävää. Tupeerattu tukka on puhdas ja perushygienia kunnossa. Ei siis MITÄÄN viitteitä grungesta.

Puolustuksen päättäessä puheenvuoronsa, salissa on ihaileva ja leppoisa puheensorina, jonka katkaisevat tuomarin nuijan kolkot nasahdukset. Ilmapiiri vaikuttaa olevan selkeästi Cinderellan syyttömyyden puolella. Minua huolestuttaa syyttäjän itsevarma olemus, kun hän valmistautuu omaan vuoroonsa. Syyttäjä Alice Chains-Jeremyssa on jotain epäilyttävää. Hänellä huhutaan olevan luurankoja kaapissaan. Syyttäjä ilmoittaa tympeällä äänellä esittelevänsä 11 raskauttavaa todistetta albumilta "Still Climbing", flopilta joka väännettiin vuonna 1994.
Vaikka levyn tuottajaina häärivät Ozzy Osbournenkin kanssa häärineet herrat Burden ja Baron, yhteistyöstä syntyneet hedelmät olivat kuppaiset. Ainakin levymyynnillä mitattuna. Olen "Still Climbingin" suhteen neitseellinen. Ennen tätä sessiota en ole kuullut pitkäsoitolta tahtiakaan.
Albumilla setvineet musikantit, joita grungen kanssa rötöstelystä epäillään ovat:
Todiste no:1."Bad attitude shuffle" Syyttäjä:" Kappaleessa selkeää taipuvaisuutta masennukseen ja ongelmissa piehtarointiin niin, että ympäröivä maailma koetaan jo aamun ensi tunteina niin tympeänä että vätystely koetaan julistamisen arvoisena. Selkeitä grungeistien aatteita siis havaittavissa".

Minä kuulin jotain aivan muuta. Kelvollinen boogie-henkinen tirpaisu joka pistää karvoituksen kasvamaan. Mukavaa uhmakkuutta ja särmää pilke silmäkulmassa työstettynä ja roots-nyansseilla höystettynä. Tom Keiferin persoonallinen raakkuminen kruunaa kelpo avauksen. Syyllinen-syytön 0-1.

Todiste no:2."All Comes Down" Syyttäjä: "Grungeistien nihilistisessä maailmankuvassa elämä on yhtä alamäkeä. Olet yhteisön silmissä jotain, jos saat vedetyksi muitakin omaan apaattiseen komeroosi. Tässä biisissä verhotusti nämä grungen ominaispiirteet tulevat hyvin esille."

Minä kuulin tasalaatuisen hard rock-palan, jonka ei anteeksi tarvitse pyydellä. Ei loistelias, mutta identiteetiltään riittävän ryhdikäs rykäisy, ettei tämän vedon pohjalta ainakaan löydy syytöksille pohjaa. Syyllinen syytön 0-2.

Todiste no:3."Talk Is Cheap" Syyttäjä: "Masentuneen velttoilijan on helppo ohittaa ihmisen järkipuheet huumeiden käytöstä, työnteon tärkeydestä, perushygienian hoidosta ja jatkuvan valittamisen vittumaisuudesta paskapuheena ja halpana johdatteluna normaaliin arjen hallintaan. Tämä kappale on grunge-ajattelun läpitunkema ja näin ollen raskauttava todiste Cinderella-orkesterin hengailusta grungen kanssa".

Onneksi puolustus sai todistettua, että kyseistä biisiä Cinderella esitetti jo vuonna 1987, jolloin grungesta ei vielä juurikaan tiedetty, joten tuomari hylkäsi sen epäkuranttina todisteena. Biisin lievä väsähtänyt ja väkinäinen meininki ei aivan vakuuta. Kibale ei kuitenkaan syyllisty mihinkään rikokseen, jos mitään sanomaton kuolevaisuus ja elämää pienempi merkitys eivät täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Edelleen 0-2.

Todiste no:4""Hard To Find The Words" Syyttäjä:"Pitkän päihdeputken  jälkeen "toimintatonnit" ovat tarpeen, koska velkojat ja vapina painavat päälle. Itsestään vastuunotto ja selkärankainen toiminta eivät ole grungeistille edes vaihtoehtoja, koska ne vain vituttavat ja masentavat. Läheisten kusettaminen rahan ja säälin toivossa on taas tyypillinen kyseisen genren vaalijan toimintamalli toimintatonnin saamiseksi. Äidin rakkaus on jakkara, kun halutaan kusta silmille niin, että roiskuu."

Hieman imelä southern-henkinen sliippailu, jonka henkevät stemmat eivät hommaa ainakaan rumenna. Ei voi puhua Cinderellan mahtislovarien kanssa samana päivänä, mutta 90-luvun ajanhengen huomioiden tyydyttävä tuotos. Grungen kanssa ei mitään yhteistä, jos ei sitten pieni puistatus tätä kuunnellessa ja grungea ajatellessa niitä yhdistä. Kuitenkin selkeästi syyllinen-syytön 0-3.

Todiste no:5 "Blood From The Stone" Syyttäjä Alice Chains-Jeremy: "Riffissä ja koko teoksessa on samea yleisvaikutelma, johtuen artistien halusta amputoida ja näin invalidisoida biisin melodiat torsoksi. Grungeistit vievät,"Glam-neidit" vikisevät!".Syyttäjä nostaa kierroksia jo pientä epätoivoa äänessään.

Syyttäjä on osittain oikeassa. Biisin utuinen (samea) meininki ei päästä lupaavista koukuista huolimatta biisiä lentoon. Riffeissä huolestuttavia kaikuja mutta kokonaisuus pelastaa syyttävältä sormelta. Hieman maanantai-meininkinen vetäisy vaikka ainesta olisi loppuviikon villikointiinkin. 0-4

Todiste no:6 "Still Climbing" Syyttäjä:" Grungeisti tuntee herkästi itsensä ulkopuoliseksi yhteiskunnasta ja eristäytyy siksi mielellään. Biisi on helppo tulkita kiipeämiseksi henkiselle ullakolle mököttämään. Perustoimintaa grungeen höpläytyneille."

Nimikkobiisi olisi saanut olla kunnianhimoisempi. Alun jylhä virvelikomppi lupailee uljautta mutta lento lässähtää melko nopeasti. Homman veri tulee kuitenkin syvästä etelästä. Ei sateisesta Seattlesta. 0-5.

Todiste no:7 ""Freewheelin" Syyttäjä: Grungeisti ei voi tuntea vapautta yhteiskunnassa, jossa pitää käydä töissä, koulussa tai muussa velvotteessa. Yhteiskunnassa, missä pitää maksaa lainansa,vuokransa, kirjastosakkonsa, veronsa tai kännykkälaskunsa, grungeisti lyö turhautuneena kämmenet velttoihin "reisilihaksiinsa." Grungeisti ei ole onnellinen yhteiskunnassa, mistä löytyy aamulla kello 7.00 huomenta sanovia ihmisiä. Tämä biisi on hätähuuto utopistisen vapauden kaipuun ja arjenrattaaseen takertuneelta bändiltä. Silkkaa grungea siis."

Alice Chains-Jeremy, syyttäjä, jossa on jotain epäilyttävää, on pahasti hakoteillä. Kyseinen biisi on levyn parhaimmistoa, vauhdikas southern-revittely, jossa pilkistää elämänilo ja tekemisen meininki. Totuus kuitenkin on, että biisi ei olisi mahtunut "Night Songille" ja tuskin "Long Cold Winterillekaan". Kaikki tahdit ja soinnut ja ääntelyt puoltavat syyttömyyttä. 0-6

Todiste no:8" "Through The Rain" Syyttäjä koettaa saada jotain epämääräistä pohjaa todistukselleen, mutta tuomari ei saa sepostuksesta tolkkua ja säkeytyessään hylkää todisteen käyttöarvon.
Totuus on, että biisissä koetetaan puristella bändin vanhoista hiteistä lihaa tutun luun ympärille. Hengetön puristus, josta ei löydy grungea, ei tunteen paloa, ei paloa puristaa jotain henkevää. Ei henkeä löytää lihaa, verta ja sille ruumist,a joka olisi puristunut sapluunaksi, josta olisi kasvanut varteenotettava taistelija grungen maailmanvalloitustakaan vastaan. Surullinen viritelmä, joka silti tuo pisteen 0-7 syyttömyyden hyväksi.

Todiste no:9 "Easy Come Easy Go" Syytäjä Alice Chains-Jeremy sohlautuu sanoissaan ja todistuksissaan eikä tuomari anna kyseistä biisiä kirjata todistusaineistoon. Tuomari kyseenalaistaa syyttäjän ammattitaidon ja haukkuu häntä Soundgardenin roudariksi. Ilkeästi sanottu.
Tuomari antaa biisin kuitenkin soida tauon aikana. Jonottaessani kahvia ja pullaa huomaan sen silkaksi filleriksi ja kuolemaan tuomituksi tekeleeksi. Nuhteeton, hajuton ja mauton. Pelkään, että madotkin saavat vain ilmavaivoja tätä biisiruumista syödessään.

Todiste no:10 "The Road's Still Long" Syyttäjän rakentama todistusaineisto on levinnyt kuin korttipakka viinakrampista kärsivän pelurin kellertävistä sormista. Tuomari ei anna enää hänelle mahdollisuutta kommentointiin vaan esittelee loput todisteet niin, että jury ja tuhatpäinen käräjärahvas voivat itse tulkita onko syytteille pohjaa.

Mieleni tekisi tämä tyhjänpäiväisyys taluttaa roviolle mutta rikosta tekemättömänä annan armon käydä tälle tekeleelle, jolla on pitkä matka kuljettavanaan Cinderellan top 50-sarjaankaan. Kibaleessa on haettu samaa fiilistä, missä Bon Jovi jo epäonnistui muutamaa vuotta aikaisemmin. Muka juurevaa. Muka kaihoisaa. MUKA rehellistä mutta niin tylsää, että tylsistyminenkin kasvattaa suupielet jotta voi haukotella.

Todiste no:11"Hot And Bothered" Samalla kun tuomari päästää viimeisen "todistusaineiston" ilmoille, näen kun syyttäjä Alice Chains-Jeremy kerää kimpsunsa ja kampsunsa ja vetää kauhtuneen villapaitansa päänsä yli. Hän selkeästi valmistautuu poistumaan vähin äänin tappio koipien välissä. Hän selkeästi manaa todisteiden riittämättämyyttä sitoessaan Conversen tennareita hikisiin jalkoihinsa. Hänessä on edelleen jotain epäilyttävää. Haen katsekontaktiin hänen sielun peiliensä kanssa, mutta rasvaiset hiukset estävät yhteyden. Hänen poistuessaan tuomari lyö pöytään syyttömyyttä bändille, syyllisyyttä heitä syyttäville, Hot and botheredille pientä pilkkaa matkimisen mielekkyydestä ja Wayne's World- elokuvan yhden tähden tuikkeelle. Otan taas huikan, pyyhin suupieltäni. Olen helpottunut mutta pettynyt.

Cinderellan toistaiseksi viimeisin studioalbumi "Still Climbing" (6/10) ei mielestäni sorru grungelle kätyriksi, vaikka jotkut tuntuvat olevan edelleen sitä mieltä. Ei levy kyllä aiheuta ilopissin kultaista pirskahteluakaan kuuntelijalleen, vaan levy on todellinen allelasku bändiltä joka on on pystynyt joskus mestarillisiinkin tuotoksiin. Bändi antaa alkuvuosien tuotannoillaan edelleen hienoja säväreitä, mutta mielenkiinnolla kuuntelisin mihin äijät vielä tänä päivänäkin venyisivät. Huhuillaan että Tom Keifer on antanut ymmärtää, että kun sooloiluiltaan kerkeää, on luvassa uutta Cinderellaa jopa parinkin pitkäsoiton verran. Jos saan esittää oman pienen pyynnön herra Keiferille ja kumppaneille, niin tuleville tuotoksille uskallusta tarttua taas glam-metalliseen talikkoon, jolla ammentaa tarttuvia ralleja ja voimallisia slovareita, vaikka pienellä blues-country vivahteella maustettuna, nykyaikaan sopivalla soundimaailmalla kuorrutettuna. Luulenpa että näin hyvä tulee. Tai sitten ei tule.

Karl S. Puukoski

2 kommenttia:

  1. Kun tuomari haukkuu Soundgardenin roudariksi, niin siinä voi todeta ammattiylpeyden olevan mennyttä. Se riipaisee syvältä. Ei siis uskottavuutta enää sillä saralla. Sen sijaan Puukoski on mies paikallaan. Hänen sanansa on totuus. Häneen minä uskon.

    VastaaPoista
  2. Senaattorien tulee tukkia ne porsaanreijät, jotka aiheuttivat grungen lipsahtamisen herrasväen puolelle.

    VastaaPoista