Hanoi Rocks - Self Destruction Blues (1982)

Tiesiköhän Andy McCoy syksyllä 1980, Sam Yaffan kanssa Tukholmaan karatessaan, että olivat juuri olleet tekemässä Pelle Miljoona oy:n kanssa ehkäpä suomirokin yhtä kovinta levyä? Oliko glam-punkin purema äijillä niin kova, että se juoksutti Ruotsiin? Eikö edes valtiovalta kertonut heille, että punkunhajuisia ja tuulipukuun verhoituneita burleskeja poskibaarin tarjoajia olisi piisannut suomineidon huomassakin? Pelle Miljoona Oy nimittäin työntyi silloin em. pitkäsoitolla kaikkien huulille. Mieleni leikkii ajatuksella, mihin suuntaan musiikki olisi Pellellä ja Andylla kehittynyt 80-luvun alun uuden aallon harjalla, jos yhteistyö olisi jatkunut. Luulen jälkiviisaana, että oli kaikkien onni, että kumpikin suurmies rupesi tekemään sankaritekoja omalla sarallaan. Vänkyttämiseksi yhteiselo olisi äijillä luultavasti ennen pitkää mennyt, kun taiteellisen suunnan hiuksia olisi ruvettu halkomaan ja eri suuntiin nyhtämään. Epäilen että tukkoiseksi olisi näiden musikanttien yhteiselo äitynyt. Miesten sarallaan kellottamat saavutukset ansaitsevat kuitenkin skoolauksen. Herrojen pitkille urille mahtuu komean kokoelman verran tuotoksia.

Andy ja Hanoi Rocks koosti ensimäisen kokoelmansa 'Self destruction bluesin' jo toisen albumin (Oriental beat) jälkeen, jolle bändi kokosi vuosien 81- 82 tuotoksia.(!?) Biisit oli julkaistu sinkkuna mutta täyspitkälle niitä ei syystä tai toisesta oltu kelpuutettu.
Levyn kannessa toljottaa virheellisesti Razzle, vaikka levyn biiseillä on kannujen takana vielä Gyp Casino. Väärin tekivät tuttavalle miehelle, vaikka Gyp umpihurri onkin. Itselläni on levyn vinyyli-versio, jonka sain jouluna -82 känniseltä joulupukilta. Vieläkin muistan miten Carillo- pullon noustessa pukin huulille, joulun kaupallinen hype laski varhaisteinimäisessä mielessäni.
Tällä suomalaisen rock- jättiläisen koosteeksi luokitellulla soittivat:

• Michael Monroe – laulu
• Andy McCoy – sähkökitara
• Nasty Suicide – sähkökitara
• Sam Yaffa – bassokitara
• Gyp Casino – rummut

1. 'Love's an Injection' Kohtalokas intro nostaa heti tunnelman ja korvat kattoon. "Makkosen" punk- henkinen katujätkä-tulkinta on mestarillista armottomasti jyrävään pohjan päällä. Väliosan melodinen keveys antaa vain tarvittavaa voimantuntoa seksiä tihkuvalle kliimaksille. Saxofonin sutkautukset pohjustavat väriä antaen mallikkaaseen kitarasooloon. Biisi on klassikko. Henkilökohtaisesti bändin yksi helmistä!

2.'I want you' Rolling Stone- henkinen sleezailu toimii tarttuvammin kuin mikään em. bändin tuotoksista koskaan. Simppeli rakenne, mutta joka sekunti täynnä elämää oleva kibale johon Michaelin saxo tuo taas pikanttia pykimää. Haisee. Nyt haju on kehu.

3.'Cafe avenue' Michael Monroe ei ehkä koskaan ole ollut mikään Pavarotti mutta karismaattinen rokkikukko hän on joka solullaan. Tulkinta ja lauletun ja soitetun synkka ei petä koskaan. Tässäkin biisissä Michael vangitsee kuulijansa kuuntelemaan tarinaansa. Biisin 50-lukulaiset stemmat ovat hilpeät.

4.'Nothing new' Viimeisen päälle rotu glam-punk biisi, joka tarttuu kuin kerjäläinen housun punttiin. Hyvä treenikappale alkoholisteille, motorisista vaivoista kärsiville, humalaa testaaville ja muuten vain näivettyneille käsien yhteen läpyttämisen parantamiseksi. Toimii takuulla paremmin kuin pussillinen uusia.

5.'Kill city kills' Miksi tämä teos ei soi radioaalloilla?! Kaikki hitin elementit, ehkä liian pitkässä suolessa, mutta kuitenkin. Mahtikappale, jossa kaikki elementit kohdallaan. Jos MINÄ omistaisin radiokanavan, tämä biisi soisi eetterissä joka viikko. Vuodesta toiseen. Henkilökohtainen klassikko.

7.'Self Destruction Blues ' Biisissä on on haettu autenttisuutta jotta saataisiin Robert Johnson ja itse saatana tien risteykseen. Kehvanaa ei juuri tarvita kitaran virittämistyöhön, koska instrumentti ei ole pääosassa. Blues-viritteinen levyn nimikkobiisi bilettää kuulijan ja fiiliksestä osaa ottavien kanssa mallikkaasti. Kokonaisuuteena ehdoton sielun syöväri.

8.'Beer and a Cigarette' Biisi hakee sulkaa hattuun helposta jonosta. 1. Olut & sikari kombinaatio.2. sikari ja brandy. 3. sikari ja konjakki. Monta onnistunutta parivaljakkoa löytyy. Biisi jää kuitenkin kokonaisuutena levyn kovimpien vetojen jalkoihin. Kannattaa kokeilla laulussa esiteltyjä tuotteita rentoutumisen harjoittamiseen, jos joogat, taitsiit tai verkkarit päällä vetelehtiminen pitkin pururatoja ovat alkaneet tympimään.

9.'Whispers in the dark' Tällä teinimeiningin syvällisellä kaikuluotauksella löytyy kosketuspintaa monenkin kuulijan teinihihhuloinneista. Tarttuva kertsi, jossa stemmat toimivat liiallisesta päällehyökyvyydestä huolimatta. Synat ovat imelät mutta nostalgiset. Kaiken sisäisten häpeilyiden jälkeen bändi kuiskaa vapautuksen säveliä eikä henkilökohtaisuuden kokeneiden tarvitse kuin nauttia.

10.'Taxi driver' Piileekö tässä biisissä feministien salajuoni vai jotain mitä minä en ymmärrä? Ymmärryksen yli menee sekin, että biisissä selkeästä rock'n roll-kaavasta huolimatta hiippaillaan kuin kipeätä pillua lirputellen. Ei hyvä. Ei edes kelvollinen. Joka sanoo että:" Onhan tätä huippubänditkin koveroineet, joten eihän se sillon voi olla huono..."
Kyllä se voi.

11.'Desperado' Kun pohjolan pimeät ja villinlännen pistoolisankarit lyöttäytyvät tarinassa yhteen, ei voi kun ihailla sitä rujon ujoa häveliäisyyttä (säkeistö) ja raakaa tuhovoimaa (kertsi) jonka vain HANOI ROCKS voi tuoda näin konkreettisesti iholle. Loistava villin lännen ja villin pohjolan yhteen sulautuminen. Kuunteluttaa hyvyydessään ja kuuntelija rakkaudessaan useamman kerran.

12.'Problem child' Punk-henkinen pirskautus, jonka elämänhengen maistavat kaikki jotka teiniangstissaan kokivat jonkun sortin probleemia. Kuvaus syrjäytymisvaarassa olevasta teinistä, joka aikansa hortoilee ja etsii itseään leikkien ajatuksella, että löisi lusikan nurkkaan, mutta kuitenkin päättäen jatkaa tallaamistaan koska Mötley Cruelta on tulossa uusi levy ja tuo yksi tytsykin erehtyi hymyilemään ja katsomaan silmiin liian pitkään...

13.'Dead by x-mas' Hitti-elementeillä koostettu "joulu-iloittelu" jonka suuruus piilee absurdissa huumorissa. Glamin ja punkin ylävitonen, joiden liittoon allekirjoittanut on tuntenut yhteenkuuluvuutta jo vuosia. Biisi, joka on kaikki nämä vuodet varoittamatta saattanut syöksähtää mieleni syövereistä soimaan päähäni, olipa päivä tai yö, joulu tai juhannus. Klassikko, joka on kuin luomesta kasvava jouhi. Ei niin kaunis mutta osa ruman kaunista kokonaisuutta. Jos koetat leikata sen pois niin kohta huomaat sen taas olevan osana elämääsi.


HANOI ROCKS 'Self destruction blues' luokitellaan bändin kokoelma- albumiksi. Mielestäni voidaan puhua loistavasta HANOI ROCKSin albumista 'Self destruction blues'. Levyn biisit on yhtä lukuun ottamatta äänitetty vuonna 1981, joten kovin pitkältä ajanjaksolta ei voida bändin taivalta tämän albumin perusteella analysoida. Albumi on "kokoelmaksi" "hämmästyttävän" yhtenäinen. Kokonaisuus toimii ja se on kestänyt loistavasti aikaa. Henkilökohtaisesti löysin teininä itsestäni tämän albumin ansiosta sisäisen punkkarini, joka oppi kyseenalaistamaan ympäröivän maailman odotukset. Luulen, että tätä levyä kuunneltuani en enää syönyt yllytettynäkään keltaista lunta läheskään edellisten talvien malliin....

9-/10


Karl S. Puukoski

PÄÄSIÄISTÄ!