Rocky IV - Movie soundtrack (1986)

Vuoden 2010 urheilijaksi valittiin suunnistaja Minna Kauppi. Ei huono valinta. Ei huono valinta olisi ollut Laura Lepistökään. Ainoastaan tummempi. Kaupin voiton takaavat myös tuskaisat irvistelyt ja räkä naamalla kun lepikosta on rynnitty maalialueelle niin että voisi kuvitella vauhkoontuneiden ajokoirien olevan perässä, valmiina kietomaan etukäpälät maitohappoisten reisien ympärille. Kyllä mielikuva köyryselkäisistä elukoista pistäisi minutkin juoksemaan, kampurajalan!

Mutta se mikä säväytti peräänantamattomassa Minna Kaupissa oli tuskan kautta saavutettu hieno tulos. Suomalainen on ansainnut arvostuksensa jos leipä tai maine on saavutettu vaivalla ja kärsimyksellä. Niin se vain on. Enemmän arvostan hemo- päissään suolla kuolaavaa "hiihto-niiloa" kuin hiihtohississä hymyilevää, hikoilua pelkäävää Monacon ulkosuomalaista. Joku voi tulkita tämän kateudeksi. Se joku voi olla oikeassakin.

Tuskaa joutui kokemaan myös nyrkkeilijä Rocky Balboa (S.Stallone elokuvassa Rocky IV) jotta sai kostettua ylimielisen ystävänsä Apollo Creedin (Carl Weathers) kuoleman "neukkulan moottoriturpaiselle pellavapäälle", Ivan Dragolle (Dolph Lundgren).
Voi sitä henkistä painetta ja stressiä mikä Rockylle kasaantuu kun kamu kuolee työnsä ääreen, "ryssä" mulkkaa ja murisee, eikä vaimokaan luota Rockyn ammatilliseen osaamiseen. Suomalainen surun ja nöyryytyksen murtama mies tarttuisi pulloon, eukkoa ryntäistä ja itkisi itsensä uneen kuolleen ystävänsä nimi oksennuksen tahmaamilla huulilla. Mutta ei Rocky. Ei "Italian ori" niin toimi.

Rocky lentää treenaamaan Neuvostoliiton saloille askeettisiin olosuhteisiin jossa "ei tuskaa - ei tulosta" treeniohjelmaa käydään läpi kylmässä ja karussa ympäristössä hangessa juosten ja kivirekeä repien, peräsuolen prolapsista kärsien. Mukana on juoppo lankomies narisemassa ja Apollon valmentaja joka virittää em.kuolemasta mieli järkkyneenä Rockyn kostoa hakemaan. Samaan aikaan kommunistien "ihq-Ivan" treenaa lämpimässä, huippu hipleet ja värmeet käytössään. Vauhtia treeneihin antaa pitkäjalkainen vaimo ja sikahormoonit. Aika selvää kumman puolelle sympatiat ropisee.

Mutta entäpä JOS? Olisiko työläisten sankari Ivan Drago hyväksyttävämpi JOS hän olisi käynyt pieksämässä Apollosta hengen pois koska halusi vain tehdä työnsä ateistisesta kasvatuksesta huolimatta luterilaisen hyvin. Olisiko Ivan sympaattisempi JOS hän olisi valmistautunut matsiin lihava ja hampaaton maatuska kainalossa, pörröinen takkutukka maantien värisenä ja itse puukolla nyrhittynä, kylmä ja nälkä kivireessä lisäpainona? Olisitko ollut Ivanin puolella JOS Rocky olisi tullut Venäjälle treenaamaan luxus- oloja vaatien, design- hormoonia Brigitte Nielsenin rintojenvälistä ryystäen ja kapitalismin kovia arvoja julistaen?

Mmm... minun sympatiani kohdistuu tuohon ryystämiseen...

Elokuva on huonoimmillaan vaivaannuttava kuin tuttavuutta tekevän ajokoiran kuono hikisellä haarakiilalla, mutta parhaimmillaan suurta ähkämisen ja testosteroonin ilotulitusta. Homma toimii niille jotka eivät leiki intellektuellia. Elokuvan parasta antia on kuitenkin musiikin ja tarinan käsikynkkä. Levyn soundtrackille panoksensa antavat mm. Survivor, James Brown ja säveltäjät Di Cola & Conti. Elokuva on tuottoisin urheiluelokuva koskaan, mutta yltääkö soundtrack itsenäisesti miten korkealle. Sylkäisy, hanskat yhteen ja kohti ensimmäistä biisiä...


1." Burning heart" Tunnen kuinka velttoon olemukseeni saan jotain äijämäisyyttä tätä kuunnellessani. Alkukantaiseen soturivaistooni vetoaa junnaavan iskevä rytmiikka ja kaihoisa laulun melodia.Tahdon taistella! Sydän palaa halusta huutaa naapurin toyota-uskovaiselle "TULE PERKELE!" En tee sitä vielä koska kaapeissa on vielä juomatonta kaljaa. Biisi on vaikuttava kokemus aina kun sen kuulee. Survivor- bändi ansaitsisi viirin monen urheilupyhätön kattoon!

2."Hearts on fire" On kustava sankollinen testosteroonia tämän vedon jälkeen. Biisi on niin profiloitunut hien, keskittymisen, halun ja peräänantamattomuuden ylistyslauluksi ettei mitään väliä. Ilman elokuvan tuomaa "hypeakin" biisi on hieno kokonaisuus melodioita ja iskeviä rytmityksiä. Elokuvamaisuus tuoksuisi ilman elokuvaakin mutta se ei ole moite eikä tukkapöllyä tuova elementti.

3."Double or nothing" Biisin yleisilme antaa leppoisan kuvan mutta biitti takoo kiihkon vallassa. Tuntuu kuin rumpali olisi kimppuun käymässä. Jännä mutta varmaankin tarkoituksen mukainen epäsuhta. Tyylikäs kibale, hyvillä soundeilla ja tilanne tajulla.

4."Eye of the tiger" Survivorin heebot uhrasivat jopa oman fyysisen olemuksensa jotta tämä biisi saavuttaisi koko maailman urheilevan nuorison. Tämä biisi nostaa suorituskykyä olipa kysymyksessä pituushyppy, kroketti, hevospoolo, virpominen, karate, ruoskiminen tai juurihoito. Tarkoituksenmukaisuudessaan mestariteos. Hitti kaikilla mittareilla. Parempaa "sport & rock"- biisiä eivät tule tekemään edes sinun lapsenlapsenlapsenlapsesi.

5."War" Pommit irti! Jos olet / tahtoisit olla mies tai Eva Wahlström, joku liikahtaa rinnassasi kun katsot linkkiä ja kuulet Vince DiColan sävellyksen "viimeiselle taistelulle". Biisi on symbioosissa elokuvan kanssa ja ilman sitä se menettää verevyyttään. Kuitenkin, jos olet kerrankin elokuvan katsonut ja kuulet tämän biisin, maistat veren, haistat kiihkon ja tunnet sisäisen soturisi. Huikeata musiikin ja elävänkuvan tuottamaa eargasmista ja visuaalista mielihyvää. Katso! Kuuntele! Tunne!

6."Living in America" James Brown saattelee Apollon sylttytehtaalle tällä amerikkalaisuuden ylistys- soulilla räiskyvästi. Tekopirteää ja tyhjää nyhtämistä joka toimii ainakin tuhkimokänniä tavoittelevalla ja Suomi - Amerikka -seuran puheenjohtajalla kansallislaulun korvikkeena. Totta, ilman tätä viisua soundtrack parkkeeraisi invaparkkiin.

7."No easy way out" Tässä tulee biisi joka lyö polvilleen. Hieno tuskan ja epätoivon ilmapiiri joka ei vaadi edes kuvaa silmien eteen jotta tunne ja sanoma vääntyy ymmärrettävästi kuulijalle. Biisi on kuin Strömssössä askarreltu. Tunnetta ja tyyliä. Kaikkeutta muttei liikaa. Hats of to (Robert) Tepper!

8."One way street" Rauhallisempi poppis jolla saadaan levylle leveyttä. Ei hullumpi fyllinki mutta tunnelmaltaan hieman bliisu. Toimii joukkuepelaajana muttei ole yksinään siirtomarkkinoiden kuumin nimi. Tauko- hissi- tausta- kähmintä ja nyrkkeilyelokuvan soundtrack- biisinä ookoo.

9." The sweetest victory" Kibale ei juurikaan huikentele suurella tunteella vaikka haku on kova. Biisi jää hieman puolivillaiseksi sliippailuksi jossa nuollaan voittajaa vaikkei vastustajaa olla vielä tiputettu. Arka tulkinta.

10."Training montage" Kaikki maailman urheiluhullut yhtykää! Di Colan taputtelema hymni kaikille hikoilusta ja sykkeen noususta kixit saaville lajista tai taitotasosta riippumatta. Tätä kuunnellessa moni luulee itsestään liikoja. Kibale on varmasti osasyyllinen moniin revähdyksiin, sydänpysähdyksiin, astmakohtauksiin ja keskenmenoihin. Niin kuin Robert Oppenheimer omalla sarallaan, ei Vince Di Colakaan varmaan ymmärtänyt millaisen "musiikillisen stimulantin" loi.

11."Man against the world" Viimeiseen erään Survivor koettaa tulla "We are the champions"- hengellä siinä kuitenkaan onnistumatta. Mahtipontisuus jää teennäiseksi ja punastuttavaksi nivellykseksi loppukliimaksin huulille. Levyn lopetukseksi haettiin "voittajan on helppo keikistellä"- fiilistä, ja tämä selittääkin biisin mukana olon. Yksin biisi olisikin kultakutrinen luuseri. Vässykkä joka omistaa nätin neuleen ja liian hyvännäköisen tyttöystävän.


Moni ihmettelee miksi tämä levy päätyi sorkittavakseni, soihan "Eye of the tiger", "Living in America" ja "Burning heart" harva se päivä radioaalloilla. Halusinkin tuoda esille koko levyn, koska sen idea toimii myös itsenäisenä pakettina, ilman elokuvan tuomaa lisäarvoakin. Pisteiden valossa 8,5/ 10 älppäri.
Toimisiko tämä elokuva ilman musiikkia? Ainoastaan Kaurismäkeläisenä tai ultrapsykotaiteellisena versiona, mutta tuskin silloinkaan.

Karl S. Puukoski