Fates Warning - Perfect Symmetry (1989)

Aina kun olen erehtynyt viskaamaan levylautaselleni teknisen musiikin mestareita, vaikkapa esimerkiksi "suoritusheavyn" jättiläistä Dream Theateria, olen päässyt haistamaan oman rajallisuuteeni säilykekirsikoilta haisevan ja hyperventiloivan hengityksen. Noita kurkoja kuunnellessani tuntuu että oma antini on vain pilluilua elämää kohtaan. Vahvimmillaan "driimin" kuuntelun jälkeen tuntuu ettei kävelykään onnistu niinkuin ihmisellä pitäisi. Turhauttavaa on myös huomata etten osaa edes kuunnella kyseisiä bändejä oikeassa asennossa. Taidanpa myös kakistella sanoissani, ellen jopa änkytä. Nauti siinä sitten muka hyvästä musiikista, kun se tuo vain halun katkokävellä suonsilmään. Musiikissa ON todellakin ihmisapinaan vaikuttavaa voimaa!

Miksi näin? Eikö rock-musiikin tarkoitus olekaan välittää suuria tunteita ja ajatuksia niin että rajoittuneimmatkin ymmärtävät ja saavat heilutettua nyrkkiään musiikin tahdissa niin ettei eltaantunut geeniperimä rajoita ainakaan motoorista ilakointia? Raaimmillaan Dream Theater vie tuon mahdollisuuden hitaimmilta (ainakin minulta) käsittämättömillä koukuillaan ja kiemuroillaan. Veikkaan tätä taustaa vasten ja kylmät faktat huomioiden, että " Wait for sleep" on pieni kädenojennus meille vajakeille, koska sitä pystyy muutamia tahteja hyräilemään niin ettei kieli turpoa.

Termi "progressiivinen rock" pistää monelle musiikkia harrastavalle värettä verinahalle. Hyvässä ja pahassa. Joillekin kyseinen tyylilaji on miellyttävää kuin sikaflex genitaalikarvoissa. Toisille se on subjektiivinen sulosävelinen väylä musiikkimaailman paratiisiin, jossa heti valmiit naiset odottavat hunajakiiltävä pöö poikittain, terhakat tuutit vuosikerta viiniä tihkuen. Jos sallitte noin progressiivisesti kokeilevan, taiteellisesti ontuvan ja seksuaalisesti alkukantaisen mielikuvan käytön. Vai menikö tuo jo kubismin puolelle...?
Progen metalli- musiikin historiallista juurakkoa voisimme perata aikaan jolloin isoisä mankan osti mutta ketäpä se kiinnostaisi. Me aloitamme ajasta jolloin proge- metalli haki Queensrychen ym. kanssa voimakkaasti tulevaa suuntaa. Yhtenä uranuurtajana ja suunnan näyttäjänä mm. Dream Theaterille heilui tänään kansan eteen talutettava FATES WARNING.

Tämä 80- luvun alkupuolella Hartfordissa perustettu ryhmä lähti vääntämään perus-heavyä "kubistisesti" tulkitsevan laulaja John Archin kanssa mutta ääntely kuulosti sen verran oudolta että mikkitelineen varteen roikkumaan vaihdettiin kolmannen albumin jälkeen konservatiivisemman artikulaation omaava Ray Alder. Archin kunniaksi on luettava työnäyte bändin vuonna 1986 ilmestyneellä "Awaken the guardian"- albumilla, joka luetaan yhdeksi progressiivisen metallin kattotuoliksi. Tuo kulmakivi olisi myös oiva ja unohdettu esittely kohde mutta nuuskitutan teille vuonna 1989 mehustetun "Perfect symmetryn". Miksikö juuri tämä albumi jolla rumpalina debytoi Mark Zonder? Vaikkapa vain siksi.

1."pARt oF tHe maCHinE" Alun dieselmäinen haku pääsee uomaansa vasta minuutin kohdalla. Alder antaa äänellään turvallisen mutta persoonattoman kuvan. Rytmin ja teeman vaihdokset päälleliimattuja mutta Tekniikan maailman hyväksymiä. Taitoa löytyy muttei tarttuvuutta. Biisi on kuin venäläinen perseenpäristin. Ei mahdu eikä pärise mutta antaa silti tehokkaan ja kylmän vaikutelman.

2." tHROugh DiFFerEnt EyEs" Alun fiilistely kuulostaa hyvältä muttei kosketa. Video ottanee kantaa eläkeiän nostoon. Biisiä värittää yksittäiset soittajien henkilökohtaisesti tuikkaamat nyannssit jotka antavat lopputulemaan pro- vaikutelman. Yksilöille. Ei massoille. Koti kuunteluun. Ei hittilistoille. Hienoa muttei kuolematonta.

3."StAtic aCtS" Vainua ja yhtymäkohtia Queensrycheen. Hienoja ja korvaystavällisempiä osia traditionaalisemmalla otteella. Kaikki kohdallaan mutta joku lämpö kokonaiskuvasta uupuu. Tahtoisin tykätä menosta mutta joku teosta vaivaava virkamiesmäisyys estää hihhuloimasta biisin mukana. Vai elääkö se virkamies minussa joka estää biisiä hihhuloimasta minussa?! Jään miettimään asiaa ja kuuntelen biisin vielä kerran tulematta sen viisaammaksi.

4."a WOrlD ApArt" Biisi kulminoituu Mark Zonderin hienoihin rytmiikoihin ja Alderin onnistuneeseen jollotukseen josta aistii ihmisen. Jim Matheoksen kitarasoolossa on tunnetta mukana. Parasta kolmannesta jos parempia ei löydy.

5."AT faTE"s HAndS" Teoksen alku lupaa herkkää arvokkuutta ja ylevyyttä xxxl-koon rukkasella. Taitoa ja tyyliä piisaa. Säkeistön virveli komppi marssittavat biisiä hienosti unenomaista kokonaisfiilistä tukien. Ajasta 3:10 lähtee kibale instrumentaaliselle loppumatkalleen jonka mukana kelpaa kuulian käyskennellä. Melodisia nousuja, laskuja, juoksutuksia ja pykälää tyylillä, taidolla ja intohimolla työstettynä. Juhlava musiikillinen limousine kaikilla höystöillä. Kärkivetoja!

6."ThE ArEnA" Viisu tahtoo jäsenkortin perinteisemmän heavy- rockin klubiin ja tekeekin sen tyylikkäästi, taidolla ja riskirajoja siististi karttaen. Kliinistä kuin bakteerikammoisen porstuassa. Teknisesti elävä. Käytännössä kuollut.

7."ChasinG timE" Ammattitaitoinen ja suunnitelmaa hienosti noudattava "slovari". Kartalla pysytään varmaotteisesti koko keston ajan. Ei moitteen sijaa. Viulun vinkauttama soolo allekirjoitti rotuvaliotodistuksen. Sielunelämältään tylsä.

8."NOThiNG leFT To SAy" Albumi päättyy kunniakkaasti spektaakkelimaiseen pyristykseen, jossa tunnelma vaihtelee kuin maanis- depressiivisten pikkujouluissa. Ray A. näyttää kameleonttimaisuutensa heittäytymällä välillä Geof Tatesta Bruce Dickinsoniksi. Lähi- itä viritteistä diplomaatti heavyä kaiken kattavalla tarjoilulla. Viihdyttävääkö? Hetkittäin hyvinkin. Mutta vain hetkittäin.


Fates Warningin "Perfect symmetry" on insinöörimäisellä tarkkuudella ja ammattitaidolla tehty kokonaisuus. Siitä on vaikea kaivaa sydäntä kaiken kylmän teknisyyden ja virheettömyyden alta. Tai sitten levy on vain yksinkertaisesti kuin tehokas kone joka ei nönnyttelijöille fiiliksiä tarjoile.
Jos levyä pisteyttää, ansaitsee se tekemisen tasosta ja teknisestä osaamisesta vähintään 9/10, mutta hajuttomuus tiputtaa kokonaisuutta ainakin kolmanneksen edellä mainituista. Jotain levystä kertonee se etten osannut kertoa siitä juuri mitään vaikka olin kuunnellut sen jo muutaman kerran läpi. "At fate"s handkin" alkoi jekkasemaan vasta viimeisillä kuunteluilla.
Paikkansa musiikki maailmassa Fates Warning on kuitenkin lunastanut. Musiikillisesti kylmän tyylikkyyden ja "soundi- poliisien" vaatimusten rimannostajana.


Karl S. Puukoski