Stone - Stone (1988)

Elettiin 1980-luvun puolivälin Suomessa, kun soittojuhliin paikalle hurautti pyörällään Stone, eivätkä he olleet musagenren ollenkaan huonoimmat vierailijat. Laulaja Janne Joutsenniemi huuteli pyörältään huonolla englannilla niitä näitä ja soitti bassoa. Ei niistä lauluista selvää saanut, sen verran sitkeästi on suomi lukuelimessä. Onneksi ei mies ollut niin junttihiiri, että olisi pelännyt kajauttaa rokkia heikommallakaan lausunnalla. Toista kitaraa soitteli Jiri Jalkanen. Mies jonka isoviiksinen isäukko sai elinaikanaan monta Jykää tanssaamaan. Tuo tanssittaja oli Kari Tapio, rekkamies. Rumpalina, eli komppia pilaamassa, oli Pekka Kasari. (Voiko legendaarisempaa sukunimeä olla?) Kannut Pekalle siis ja jäljelle jää vielä kauhein möly eli soolokitara, jota hoiteli Roope Latvala. Latvala kajauttaa rokkia kirjoittamishetkellä Children Of Bodomin riveissä ja näyttää sille Laihon kundille mallia. Tästä miehityksestä syntyi kiva kokkeli, jolla oli varaa antaa yleisölle heviä koko rahalla.

Koskaan en Stonea livenä ehtinyt nähdä vaikka muistelen, että markka-aikana liput keikalle olisivat maksaneet vain kympin per turpa. Ei pahakaan siis. Mutta mennääs kämpille piristymään ja kuunnellaan Stonen levy vuodelta 1988.

1. "Get Stoned" Biisi on heti alkupäästä kunnossa. Kitarat kiitävät huumassa ja pitävät hitaita komppeja pilkkanaan. Kyllä tämä varmasti kutkuttaa lasta, joka on syntynyt 70-luvulla ja kuunnellut naama kurtussa jokaisen, silloin harvassa olleen, radion rokkilähetyksen.

2. "No Commands" Alkuhimmailujen jälkeen alkaa, tuossa minuutin kohdalla, jaloissa tuntua semmoinen pakkomeno. 2:10 kohdassa voi saada oppia hevistä kuuntelemalla tuplakitarointia. Patut virittelivät kitaransa samaan nuottiin ja lainasivat hiukan Maiden-henkeä. Ei onneksi häviä Maidenille vaan on kuin paraskin sonetti keskellä hevimpää tykitystä.

3. "Eat Your Pride" Rokkikasvot näkkärille sillä nyt tulee laukkakomppia! Nykyaikana tämä on harvinaista ja saamatonta namia. Siinä olisi rutosti hinkkaamista, että grunge-bändit tai sen hengen ylläpitäjät edes osaisivat moista soittaakaan. Sankkaa hevirumbaa sanon minä!

4. "The Day Of Death" Kuoleman päivästä kerrotaan kaiketi tässä vaikka sanoista en saakaan selvää. Hieman on biisi kuten suvimorsian helteellä, eli sippi kesällä. Lieneekö osaamisen esittelyä vai mitä, mutta sinne väliin on laitettu akustisellä kitaralla se ajan hengen pakollinen rimputus.

5. "Reached Out" Nyt on totuttua tylsemmät kitarakuviot, joten toivoisi edes laulusta saavan jotain selvää. Vaan ei, se Joutsenniemi on sen verran tuhiseva rassukka, jottei tuosta tolkkua ota. No ei hänellä ainakaan hellin kurkku ole, kun tuommoista rähinää kestää.

6. "Real Delusion" Ei ole tämäkään kuiskaava ralli vaan ihan täysiverinen mättökipale. Kyllä tuohon aikaan oli harvassa kypsiä bändejä pärjäämään näillä hurjilla kutsuilla. Sooloideoiden hatussa on vikoja, kun juoni loppuu liian aikaisin eikä loppupuolen soitto kolahda.

7. "Brain Damage" Suoraa huutelee Joutsenniemen poika, vaan en häntä ymmärrä edelleenkään. Sen sijaan tämän viisun komppikitarointi on kyllä tehoavaa turskaa. Älä ole kuunteleva silli vaan herkistä korvaa erityisesti kohdasta 2:48 etiäpäin. Pitkiä humppia ovat tehneet, tämäkin kokonaisuus kestää 6:20.

8. "Escape" Nyt se sitten tuli aika hakea vaikka pilsua hyllystä. Eli tämä biisi ei anna hirveästi lisäarvoa tälle levylle. Stone on Keravalta mutta tähän biisiin olisi kyennyt vaikka joku Vantaan solisti. Loppua kohden tölli kumisee tosin komeammin.

9. "Final Countdown" Ihan hullu piisi. Levyn suomiversion kannessa biisin nimenä on "Final Cuntdown", mikä lienee ihan sopivaa, sillä onhan tämä kuitenkin piirteikkäästi hullu.

10. "Overtake" Hevipoppi eikun paranee! Loppuun on säästetty kaikki se, mitä Hattulan virtausjuhlilta puuttuu, eli menoa ja meininkiä isolla vaihteella. Jo tutusti vinkuu Latvalan kitara ja Kasarin Pekallekin on annettu lupa pikkaiseen rillutteluun.


Suomalaiset yllätettiin ihan kylmiltään ja olimme vielä paljaita uneksijoita rokin ja hevin maailmassa, kun Stone tuli ja täräytti levyllisen laatukamaa laareihin. Orkka herkutteli, koska siihen oli varaa. He osasivat soittaa, studiohommat oli hoidettu ajatuksella sekä tarkkuudella ja joku lättyviikari oli uskaltanut ottaa heidät levyfirmansa listoille. Vaikka allekirjoittanut on vaativa ja kireä ukkeli, niin tälle tuotokselle annan 9-/10 pistettä. T: Mr. Tuca Ton.

P.S. Jos arvostelu ei auennut, niin otapa kahvia mukitolkulla, ja koita uudelleen :)